Ajatuksia 20.5.2012

Öinen retki Eiffel-torniin

Teksti: Elina Hovinen

Tulimme eilen illalla hotellille aivan totaalisen väsyneinä. Tyhjensimme sen viiden euron skumppapullon (joka oli yllättävän hyvää). Mies nukahti katsoessaan jotakin ranskaksi dubattua ohjelmaa, mä surffailin netissä ja yhtäkkiä päätin, että nyt mun pitää päästä Eiffel-tornille. Päivällä näimme tornin vain kaukaa ja kun illalla oli hyvä ilma, niin sinne oli päästävä. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta, joten senkin vuoksi n-y-t NYT sinne tornille. Mies lupautui kävelylle, mä en ottanut edes laukkua tai lompakkoa mukaan, otin vain kameran ja vähän kolikoita. Mies oli onneksi ottanut pankkikortin mukaan. Mä aloitin myyntipuheen heti hotellin ulkopuolella ja kohta olimme matkalla pankkiautomaatille ja seuraavassa hetkessä istuimme taksissa.

Mä olin kuin pikkulapsi, kun näin tuon näyn ensimmäistä kertaa. On se kaunis ja vaikuttava. Huh. Saati kun pääsimme tornin juurelle. Huimasi. Mulla on pieni korkeanpaikan kammo, mutta mies päätti, että ylös mennään kun kerran täällä ollaan. Ihan ylin kerros oli ehditty jo sulkea, mutta toinen kerros oli mulle ihan tarpeeksi. Menimme hissillä ylös, mutta tulimme portaita alas. Välillä oli pakko katsoa vain portaita, kun vatsanpohjassa myllersi alas katsominen.

Korkealla ollessamme vuorokausi vaihtui ja torni rupesi välkkymään. Pienet asiat saa mut onnelliseksi.

Nyt vuokraamaan pyörää ja ihmettelemään. Au revoir. Miten se ranskalainen ärrä onkin niin vaikea sanoa. Aina se juuttuu jotenkin kurkkuun.

 

Kommentit (2)

Päivi T: Kiitos kiitos! 🙂 Reissu on ollut ihan huippu!

Ihania kuvia ja ihana reissu teillä 🙂

Päivi T: Kiitos kiitos! 🙂 Reissu on ollut ihan huippu!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *