Ajatuksia 11.12.2015

Oivalluksia uuden opettelusta ja itsetunnosta

Teksti: Elina Hovinen

Olen useaan otteeseen blogissani kertonut aloittaneeni säännöllisen liikkumisen vasta aikuisiällä. Onneksi aloitin, nimittäin nykyään nautin liikkumisesta erityisen paljon. Olette ehkä saattaneet huomata tämän? 😉 Nautin myös niistä lajeista, joita lapsena kammoksuin. Luistelu yhtenä esimerkkinä. En pitänyt yhtään luistelusta, enkä oikein osaa sanoa sille syytä. En tuntenut lajia kohtaan minkäänlaista paloa tai kiinnostusta, enkä sitten jaksanut vaivautua edes opettelemaan koko hommaa.

Lasten myötä on tullut raahauduttua luistelukentälle muutaman pakollisen kerran talvessa ja samalla on tullut vedettyä itsellekin luistimet jalkaan. Viime vuosina olen laittanut jalkaani kaunokkien sijaan hokkarit. Voi vitsit, että se tuntui aluksi vaikealta. Miten näillä jarrutetaan? Miten kääntyminen tapahtuu? Enhän mä pysy edes pystyssä, koska kumpaankaan suuntaan ei voi nojata yhtään kaatumatta.

Olen jostakin kaivanut innon opetella uusia asioita näin aikuisiällä. Siitä koko #endorfiinikylässä-videosarjakin sai alkunsa. Haluan ennakkoluulottomasti kokeilla eri asioita. Ehkä se on sitä, kun enää ei tarvitse hävetä. Ei tarvitse yrittää esittää, että osaisin jo valmiiksi. Voin ihan rehdisti myöntää, että tätä mä en osaa yhtään, mutta nyt opetellaan. Kunpa olisi tämän ymmärtänyt aiemmin. Tämä on yksi niistä asioista, joista olen päässyt eroon kaksivuotisen terapiataipaleen aikana. Huono itsetunto saa aikaiseksi monenlaisia lieveilmiöitä, joista tämä on yksi.

Nyt on niin vapauttavaa, kun voi vain häröillä, mokata ja onnistuakin. Itselleen voi nauraa oikein sydämenpohjasta asti tai kiljua onnistumisenriemua. Sitäkään ei tarvitse hävetä.

Kävimme tiistaina lasten kanssa luistelemassa Tapiolan tekojäällä. Sattuikin ihana kuulaan kirpeä ilta, olisiko ollut peräti pakkasta. Siellä mä haparoivan varovaisesti ensin potkin muutamat potkut ja vähitellen löytyi jonkinlainen varmuus siihen tasapainoiluun. Katsoin ihaillen Ramin luistelua takaperin, sähäköitä suunnanvaihdoksia ja älytöntä vauhtia. Lapsetkin katsoivat sitä ihan huumassa. Mäkin sitten innostuin sirklaamaan. 😀 Luistelu oli tosi hauskaa! Erityisen kivaa oli olla yhdessä. Näitä koko porukan yhteisiä tekemisiä olen ruvennut priorisoimaan.

Nyt vain jatketaan talven odottamista.

Kommentit (2)

<3

Ihana postaus ja täyttä asiaa! Tunnistan samoja piirteitä itsessäni… ?

<3

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *