Ajatuksia 22.5.2014

Olet hyvä sellaisena kuin olet

Teksti: Elina Hovinen

Elämä on viime kuukausien aikaan heitellyt vähän joka suuntaan. Olen työstänyt monia asioita itseni kanssa ja nyt kun on valoisampaa, haluaisin vähän ja raottaa ajatuksenjuoksuani teillekin.

Synkimpinä hetkinä suorastaan vitutti se ajattelumalli, että positiivinen asenne on ratkaisu kaikkeen. Monen mielestä pitäisi vain olla positiivinen, että positiivisia asioita tapahtuu. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan? Ei se ihan niin mene. On monia asioita, joihin positiivinen asenne ei auta. Raha ei kilise pankkitilille, vaikka kuinka sitä universumilta pyytäisi. Tai terveyttä ei tule rukoilemalla. Syöpäkään ei kertakaikkiaan ole mikään taistelu, jonka mielen voimalla voi taikoa pois. Tämäkin sanonta on ottanut päähän tässä kaiken pohdiskelun keskellä. Positiivisella asenteella ja ajattelumallilla on iso merkitys, sitä en lähde kiistämään. Mutta esimerkiksi masentuneelle on turha sanoa, että ryhdistäydy nyt, ota itseäsi niskasta kiinni ja ajattele positiivisesti. Ihan kuin masennuskin olisi valinta, josta vahvat selviävät ajatuksen voimalla. En usko.

Ai mitä mä olen oivaltanut? Esimerkiksi sen, että jokaisen ihmisen outoon käytökseen tai ajattelumalleihin on syy. Olen kiinnostunut muista ihmisistä ja ihmisten tarinoista. Tarinat selittävät usein monta asiaa. Jokaisella ihmisellä on tarina ja polku, jota on kulkenut ja se reitti on tehnyt ihmisestä sellaisen kuin se nyt on. En osaa tuon ihmeemmin asiaa selittää, mutta minua tuo oivallus auttaa suhtautumaan erilaisiin ja aluksi ärsyttävänkin tuntoisiin ihmisiin kärsivällisemmin.

Miten tämä oivallus liittyy mihinkään tai miten tämä auttaa minua? Samalla tavalla olen itse kulkenut omaa polkuani. Välillä olen eksynyt ja taas löytänyt polulle. Kaikki se harhailu ja välillä moottoritiellä tykittäminen on tehnyt minusta tällaisen. Jokainen kompurointi ja matkan varrella koettu asia on jättänyt merkkinsä minuun. Minun täytyy ymmärtää myös itseäni ja hyväksyä itseni tällaisena. Turha takertua tehtyihin virheisiin tai asioihin, jotka nyky-ymmärryksellä tekisi aivan toisin. Nyt eletään tätä hetkeä ja vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa. 

Itsensä hyväksyminen ja  ymmärtäminen kaikilla tavoin on avain onnelliseen elämään ja tämä myös mahdollistaa sen positiivisen ajattelun, jota aluksi parjasin. 

Itsensä hyväksyminen persoonana voi olla toisille helpompaa kuin hyväksyä itsensä ulkoisesti ja kokonaisuutena. Olen tänä aikana, jonka olen pitänyt tätä blogia, vähitellen oppinut suhtautumaan omaan vartalooni hieman lempeämmin. Muistan, että alkutaipaleella soimasin itseäni turhista asioista, enkä oikein koskaan ollut tyytyväinen. Olen kokeillut monenlaista suhtautumista. Tällä hetkellä vaaka näyttää enemmän kuin ikinä. Reisissä on selluliittia ja vatsa ei ole just niin lohkeileva kuin ehkä voisi olla, tai on joskus ollut, mutta mä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Selluliitti kertoo onnellisista ravintolaillallisista ystävien ja rakkaiden kanssa ja koko perheen leffailloista jätskikupin kanssa. Nautiskelusta. Olen antanut itselleni luvan nauttia elämästä. Nautin hetkistä lenkkipoluilla ja salilla, mutta myös nautin niistä hetkistä, jolloin herkuttelen ja otan rennosti. Silloin en kriiseile ja pode huonoa omaatuntoa syödyistä herkuista. Turha sitä on jälkeenpäin muutenkaan harmitella, jos syödyt eväät näkyy kropassa. Totta kai ne näkyy, mutta mitä sitten? Onnellisuus ei ole vartaloon sidoksissa. Enkä (ei millään pahalla) ymmärrä sitä, että pitää syödä omia eväitä kuivista muovipurkeista, kun muut nauttivat herkullista ruokaa. Onko se sen arvoista? Mitä lisäarvoa elämään tuo, että jokainen lihas erottuu? Liikkuminen ulkonäön vuoksi kuulostaa vastenmieliseltä. Mitäpä jos liikkuisi, koska nauttii siitä ja siitä tulee hyvä olo? 

Itselläni säilyy tasapaino, kun liikuntaa ja nautiskelua on sopivassa suhteessa. Liikunta on minulle rauhoittumista ja omaa aikaa – terapiaa. Ja syöminen on vaan ehkä siisteintä maailmassa!

Ajatuksia? Vastaväitteitä?

Kommentit (40)

Kiitos paljon! Arvostan kommenttiasi. 🙂

Sitä vaan että oot rakas ♥

Niin säkin. <3

Kiva kuulla, et joku muukin ymmärtää sen, että positiivinen ajattelu ei vaan auta joka asiassa. Eikä tarvitsekaan auttaa. Meillä jokaisella pitäisi olla oikeus kaikkiin mahdollisiin tunteisiin ja kaikkien näiden tunteiden kokeminen tekee elämästä elämisen arvoista. Siis niin positiivisten kuin negatiivistenkin. Ihanaa, että joku täällä Fitfashionissa sanoo sen ääneen. Mua niin ärsyttää täällä vallalla oleva asenne, että kaikkien pitäisi olla vaan niin positiivisia koko ajan. Ole siinä sit positiivinen, jos on paha masennuskausi päällä! Mutta joo, pointti tuli varmaan selväksi.. Tunnerikasta kesää sulle 😀

Niinpä, tuota juuri meinasin. Elämä tuo eteen vaikka minkälaisia kriisejä ja kokemuksia ja olisi suoranainen ihme, jos nekin menisi läpi hymyssäsuin.

Tunteikasta kesää sullekin!

Moikka!

Tuo koko postaus on niin totta! Olen itse lulenut ties kuin monta noita ”stay positive” postauksia, jotka on lähes aina saanut savun nousemaan korvista. Kyllähän se varmasti niin on, että onnellisena elää pitempään, ja tahdon itsekin uskoa siihen, mutta ärsyttää ihan suunnattomasti se, että niin monet bloggaajat jauhaa vaa siitä että pitää ajatella ilon kautta kaikki maailman tapaturmatkin, sit siellä kommenttiboksissa on 50 semmosta kommenttia, että ” voi kun sä olit taas niin oikeessa”, vaikka oikeestaan koko postauksella ei ollut edes mitään sisältöä sen otsikon jälkeen..

Positiivisuus on voimavara, mutta ei se joka tilanteessa toimi. Enkä mäkään haluaisi olla myrkkyä niellyt, mutta välillä sillekin on paikkansa.

Haha, vaikka nyt syyllistyn yllä juuri tuohon ”oot niin oikeessa”-kommenttiin, mutts sulla on sentään jotain oikeeta asiaa 😀

Hehe, kiitos! 🙂

Ei vitsit, Elina, sä kirjoitit just sen niin hyvin, mitä mäkin olen ajatellut! Mä en todella ole mikään urheilijan näköinen, mutta mitä väliä?! Mä liikun paljon, mutta myös syön paljon! Mä rakastan ruokaa, ja mustakin se on siisteintä maailmassa, varsinkin kun jakaa sen nautinnon muiden kanssa 😉 Ulkonäkökeskeinen liikunta ei ole yhtään mua myöskään! Liikunnan pitää antaa hyvää mieltä, ja voimaa arkeen 🙂 Ihania kesänalkupäiviä sulle!

Nimenomaan.

Ihania kesäisiä päiviä ja hyviä lenkkejä! 🙂

Ihana Ele <3 . Kirjoitat niin asiaa!

Kiitos Rinttunen! <3

Heippa,
Olen aina ihaillut nimenomaan sun rentoa suhtautumista liikuntaan ja syömiseen! Viimeksi eilen mietin että minä, jos joskus lapsia saan, haluan näyttää sun tavoin omilleni esimerkkiä ensisijaisesti liikunnallisesta elämäntavasta, enkä sellasesta et aina ku syödään jotain ei-terveellistä huokaistaan että ”no en mää kyllä sais, mutta..” .
En todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka kulkee kanatjariisit muovikipossa minne ikinä menevätkin, vaikka myönnettäköön että ihailen fittejä, rasvattomia kroppia. Onneksi muistutit mua taas siitä että ne erottuvat vatsalihakset eivät tosiaan välttämättä tee musta yhtään tän onnellisempaa! Oma kroppa toimii, ja oikeesti on ulkopuolisten silmään siro & nätti, juoksu kulkee,.. Nyt päätän että nautin tämän kesän ELÄMÄSTÄ, enkä stressaa urheiluista ja syömisistä! Kiitos taas tästä postauksesta ja herättelystä!

Mäkin ihailen fittejä ihmisiä. Musta lihakset on kauniita, mutta kun miettii sitä mitä uhrauksia se vaatii, niin en ole valmis tekemään niin paljon. Mieluummin syön ja nautin. 🙂

Kiitos itsellesi ihanasta kommentista!

Tosi hyvä kirjoitus! Mä kans vasta kolmenkympin kieppeillä opin suhtautumaan itseeni lempeämmin, MUTTA sekin menee kausittain. Ne on ihania aallonharjanteita, kun huomaa vaan olevansa tyytyväinen ja liikkuminen liikkeelläolon vuoksi tekee mielen hyväksi. Mitä enemmän ulkonäköön keskittyy, sen tyytymättömämpi on. Aina olisi jotain viilattavaa.

En mäkään aina ole itseeni tyytyväinen. Jatkuvasti pitää muistutella itselleen mikä on tärkeää ja miksi. Mikä tekee onnelliseksi oikeasti jne.

Tuo on muuten totta. Mitä enemmän siihen asiaan keskittyy, sitä enemmän se elämää hallitsee. Ruokkii tyytymättömyyttä.

Kiitos. Tämä tuli todella tarpeeseen! Kun vastoinkäymisiä on monelta eri taholta samanaikaisesti, ei vain jaksaisi enää tsempata. Tuntuu ihan törkeältä, että huomenna ois parempi päivä jos ei vain ole! Onneksi monesti helpottaa jo hyvät yöunet ja rakas seura. Ja aurinko. Kiitos blogistasi, olet inspiroiva!

Joskus saa ihan luvan kanssa märehtiä, surra, kriiseillä ja ahdistua. Eihän siitä kukaan tykkää, mutta aina niistäkin kuopista jotakin oppii.

Kiitos ihanasta kommentista!

Kiitos! <3 Itselleni kulunut vuosi on ollut todella vaikea. Olen aina ollut (yltiö)positiivinen ihminen ja ajatellut, että asenne ratkaisee ja kyllä aina kaikki kääntyy parhain päin, kun vaan jaksaa mennä eteenpäin iloisella mielellä. Mutta entä kun ei enää jaksa? Kun elämä potkii joka suunnasta, eikä yhtään tiedä mihin suuntaan pitäisi jatkaa. Onneksi minulla on ollut ja on rinnallani ihana ihminen, joka antaa minun mököttää, olla surullinen ja kiukkuinen. Ja onneksi aina tulee päiviä, jolloin hymyilyttää 🙂 Onneksi olen oppinut, että elämässä ei tarvitse aina esittää positiivista, urheaa ja voimakasta, jos ei sitä sillä hetkellä ole!

Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogistasi! Vaikutat huipputyypiltä! 🙂

Kuulostaapa tutulta! Tosi tutulta.

Kiitos! <3

Oon jonkin aikaa jo lukenut sun blogia, mutta nyt ekaa kertaa kommentoin. Oon tässä itekin miettinyt viime aikoina kun joka paikassa toitotetaan kesäkuntoa jne. Mä liikun paljon osittain ulkonäön vuoksi siinä mielessä, että oon keväällä pudottanut painoa ja nyt oon enää todella lievästi ylipainoinen. Toisaalta liikun siksi että se on kivaa, mun omaa aikaa ja aikaa ystävien kanssa. Ja sit siks että vois sitten myös syödä vapaammin ;). En jaksa ehdottomuuttaa enkä myöskään itse jaksais mitää eväspurkkeja raahata. Mä en ole missään virallisessa kesäkunnossa, mutta olen paremmassa kunnossa ku vuosiin ja aion siitä myös nauttia, vaikka edelleen on makkaroita ja jenkkikset ;). Kiitos hyvästä tekstistä ja kivasta blogista. Ja tosiaan, ei se aina auta vaikka kuinka olis positiivinen 🙂

Kiva kun jätit kommenttia! Kiitos! Olisihan se valheellista väittää eikö minullakin ulkonäkö olisi jonkinlainen motivaattori urheilemiseen. Kyllä mä haluan, että se kaikki urheilu näkyy edes jotenkin kropassa.

Ihan mielettömän hyvä kirjoitus! Olet ehdottomasti suosikkibloggarini. Hienoa lukea kirjoituksia tasapainoisen oloiselta ihmiseltä kaiken tän fitnesselämän huuhaan keskellä. Tarkoitan nyt sitä, että voi näyttää tosi hyvältä, urheilla monipuolisesti, syödä NORMAALISTI ja olla loistavana esimerkkinä muille urheileville ihmisille. Minua (myös urheilevana, kahden lapsen äitinä, ei liian fanaattisena) innostaa ja miellyttää blogisi suunnattomasti. Kiitos! 🙂

Oi kiitos!

Kävin uimapukuostoksilla. Apua! Palasin sovituskopista mieli maassa: miten en ollut tajunnut miten hirveältä näytän ja miten kamala takapuoli mulla on! Ajattelin että en tosiaankaan mene rannalle koko kesänä, ja että en enää ikinä kehtaa näyttäytyä alasti. Sitten tajusin, että voi jumalauta, olen terve ja normaalipainoinen, ja olen tällä kropallanisynnyttänyt ja imettänyt kolme lasta ja juossut maratoneja ja nautti ut seksistä, ruoasta ja liikunnasta. Jos sellainen vartalo ei ole hyvä vartalo, niin mikä sitten on? Hieman suhteellisuudentajua! Eivät ne sinunkaan selluliittisi näy kuin omissa silmissäsi.

Hyvä sinä! Juuri niin!

Olen seurannut sinua jo pidempään ja olet ehdottomasti suosikkibloggaajiani. Annat ihanasti intoa ja välität aitoa liikunnaniloa, terveellä järjellä varustettuna perheenäitinä!
En käsitä miten kukaan haluaisi lapsilleen laihduttaja-äidin mallia, äidin joka ei voi koskaan syödä mitään kun on nämä omat purnukat. Hohhoijaa.. Miten lapsi ikinä uskoisi että on itse riittävän hyvä sellaisena kuin on. Kovin nuorten perheettömien ”sinkkutyttöjen” juttuja en jaksa edes lukea, ripaus elämänkokemusta ja perheen asettamia realiteetteja ei tee pahaa.

Positiivisesta ajattelusta sen verran, että itse uskon siihen että myönteinen ajattelu kannattaa. Joskin kyllä niitä pahoja päiviä täytyy saada olla kun kaikki vttaa. Jos on oikein huono päivä, ehkä huomenna on vähän parempi. Joskus tuntuu että noinkohan on, mutta kyllä se yleensä on.

Ymmärrän mitä tarkoitat kirjoituksellasi.
Masennus (sairaus) tai syöpä eivät poistu positiivisella ajattelulla, eikä pidäkään poistua! Mikä tahansa sairastuminen on kriisi, puhumattakaan muista elämänkriiseistä. En ymmärrä mistä tämä on lähtenyt että positiivisuus olisi missään tekemisissä kriisin kanssa. Kriisiä on oikeus käydä läpi, oli se mikä tahansa. Vasta kun aletaan olla kriisin käsittelyvaiheessa ja uudelleen suuntautumisen vaiheessa – voidaan edes miettiä asiaa. Syöpä ei ole mikään hieno taistelu joka hymyilleen viedään läpi, mutta se voi raakuudessaan olla yksilön kasvutarina. Kasvu tuo uutta näkökulmaa, se tuo esiin näitä positiivisia asioita, ”taistelijaluonnetta”. Minusta mutkat vedetään liian suoriksi, kun vakavat sairastumiset nostetaan esiin näissä. Ehkä se on just se polku joka jollekin osuu kohdalle. Jos vaikkapa syövän kohdalla sanotaan ”asenne ratkaisee” en usko että kukaan ikinä tarkoittaisi sairastumista, kriisiä, kamppailua vakavaa sairautta kohtaan – vaan enemmän sitä mitä sitten kun ollaan käyty kriisin vaiheet läpi. Olen työni puolesta nähnyt erilaisia kohtaloita, suhtautumisia, hyväksymisiä, katkeruutta, positiivisuutta, surua, levollisuutta, uutta alkua..

Mutta tämä yltiöpäinen positiivisuus-”vouhkaus” 🙂 ei aja asiaansa silloin kun se on a) teennäistä b) epärealistista.
Jokaisella on vaikeutensa, huonot päivänsä, mutta kun suosta nousee suunta on ylöspäin.
Mursin jalkani. Vtutti. Päätin kuitenkin heti alkusokin jälkeen, että vaihtoehtoina mulla on masentua ja märistä aiheesta tai päättää hoitaa itseni kuntoon, jotta pystyn jatkamaan liikkumista toipumisen jälkeen. En sano todellakaan etteikö olisi ottanut päähän, surettanutkin välillä – mutta tietoisuus siitä, että elämää on niiden viikkojen jälkeenkin auttoi jaksamaan. Eihän mulla kuitenkaan ollut lapsi vakavasti sairas tms.
Lapset hyvänä kasvattajana tuovat näkökulmaa moneen asiaan. Muutaman viimevuoden aikana olen itsekin käynyt melkoisen myllyn läpi – ihan siis itseni kanssa. Se tasapaino ja oman itsensä hyväksyminen alkaa sieltä loksahtelemaan paikoilleen.

Sinussa arvostan juurikin tervettä järkeä, jalat maassa eteenpäin menemistä. Treenien lisäksi toivoisin juurikin enemmän näitä pieniä kannen avaamisia blogissasi, tämäkin kirjoitus sai minut vakuuttumaan entistä enemmän siitä, että olet aito tyyppi tämän fitnesblogihössönhössön keskellä. Iso kiitos blogistasi.

Kiitos pitkästä kommentista! Taisit ymmärtää mua. 🙂

Kyllä mäkin ajattelen, että positiivinen ajattelu kannattaa. Tarkoitin nimenomaan tuollaisia poikkeustilanteita – kriisejä ja sairauksia, joihin positiivinen asenne ei välttämättä ole ratkaisu, vaikka tietysti se saattaisi auttaa. Siihen ei vain välttämättä pysty sen sairauden takia.

Juuri tuollaisissa tilanteissa kuten kuvasit, se positiivisuus auttaa. 🙂

Sun kommentti lämmitti mieltä. Tuntuu kivalta, kun joku ymmärtää mitä mä tarkoitan. 🙂

Onko sulla ollut siis syömishäiriöoireita…?

😀 Eipä ole ollut.

Mo,
syödään ja juodaan, sillä huomenna voimme olla kuolleita.
Ja jos ei olla, lähdetään lenkille 🙂
Vakavasti ottaen olen itsekin miettinyt, miksi juoksen ja kiusaan kroppaani, kunnes se ilmoittaa jollain vammalla, että nyt riittää. Koska rakastan kokkaamista ja syömistä, tarvitaan pitkiä lenkkejä avuksi, ettei turpoa valaaksi, heh. Välillä lähtee jompi kumpi, juoksu tai syöminen lapasesta, välillä vallitsee harmonia. Kun on suorittajan luonne, pitää oppia kuuntelemaan kehoansa.
Olet laittanut blogissasi itseäsi julkisesti likoon harvinaisen paljon. Olet kaikkien nähtävänä, me täällä puskista huudellaan. Siispä suuret kiitokset postauksistasi, ne ovat viehättäviä ja koskettavia!

Sama vika rahikaisella. Välillä tuntuu lähtevän toinen lapasesta, mutta balanssia ja harmoniaa yritän tavoitella vallitsevaksi tilaksi. 🙂

Kiitos kommentista! 🙂

”Jokaisella ihmisellä on tarina ja polku, jota on kulkenut ja se reitti on tehnyt ihmisestä sellaisen kuin se nyt on. En osaa tuon ihmeemmin asiaa selittää, mutta minua tuo oivallus auttaa suhtautumaan erilaisiin ja aluksi ärsyttävänkin tuntoisiin ihmisiin kärsivällisemmin.” Tämä osui minusta aika naulankantaan. Tällainen ajattelutapa auttaa eteenpäin ja saattaa avata ihan uusia mahdollisuuksia ihmisten kanssa. Kykenee ehkä kohtaamaan ihmisiä sen sijaan, että on vaan niiden seurassa.

Pohdinta omasta kehosta kuulostaa tutulta. Ikuista tasapainon hakemista sillä suunnalla ainakin täällä. Mutta hienoa on se, että olet saanut omat arvosi itsellesi selviksi ja elät niiden oloista ja näköistä elämää.

Nimenomaan. Oon monesti joutunut huomaamaan, että ensitapaamalta joku ihminen saattaa tuntua rasittavalta tai ärsyttävältä, mutta kun tarkemmin tutustuu ja antaa ihmiselle mahdollisuuden, niin siitä on saattanut poikia vaikka mitä hyvää.

Kyllähän tuo oman kehon kanssa tasapainoilu vaatii jatkuvasti muistuttamista, ettei lipsahda väärään suuntaan. 🙂

Ihanaa kesänalkua sulle!

Elina, hieno kirjotus! Niin asiaa. 🙂 Erityisesti kirjoittamasi ”Itsensä hyväksyminen ja ymmärtäminen kaikilla tavoin on avain onnelliseen elämään ja tämä myös mahdollistaa sen positiivisen ajattelun, jota aluksi parjasin. ” Oon sammaa mieltä! 🙂 Aurinkoa kesän jatkoon! 🙂

Kiitos Aikkis! 🙂 Aurinkoa sinunkin kesääsi!

Voi että oot niin ihana! Mun esikuva! Mahtavaa, että uskalsit kirjoittaa pintaa syvemmältä. Itse olen toipumassa masennuksesta, ja aika pitkä prosessi se vaikuttaa olevan… Mutta täytyy toivoa että koettelemukset kasvattaa ja tekee meistä juuri omanlaisiamme 🙂

Koettelemukset ja vastoinkäymiset kasvattaa ja tuo syvyyttä ihmiseen. Halauksia ja tsemppiä toipumiseen! <3

Ja juuri näiden treeni-ajatelmia -vaihtelun takia blogiasi on ilo lukea! Kirjoitat suoraan ajatuksistasi, mutta omalla henkilökohtaisella elämälläsi revittelemättä. Ajatuksiisi on helppo yhtyä ja nyökytellä ruudun tällä puolen. Sitä paitsi treenipostauksiasi, juoksukuviasi ja räpsyjä pyörälenkkien varrelta on ihana lukea ja katsella. Jatka samaan malliin! Tästä saa potkua 🙂

Kiitos paljon! Arvostan kommenttiasi. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *