Elämä 6.11.2015

Onko kaikki vain kulissia?

Teksti: Elina Hovinen

Olen viime aikoina taas kelaillut monenlaisia asioita. Blogeissa on kerrottu monia näkökulmia australialaisen tytön, Essena O’Neillin, someuran lopettamiseen. Hän lopetti näyttävästi huikean someuransa, koska häntä ahdisti sen teennäisyys. Hän oli saanut kerättyä satojen tuhansien seuraajan yleisön Instagramissa ja YouTubessa, hän oli rakentanut toimeentulonsa ja uransa somen varaan varaan. Hän totesi nyt, että some on kulissia. Itseäni tämä lopettaminen ja lausunto ei kauheasti heilauttanut, joskin tulin surulliseksi tytön puolesta, joka on uhrannut oman nuoruutensa sosiaaliselle medialle. Erityisen surullista on se, että hänen identiteettinsä on rakentunut sosiaalisen median muovaamana. Asia on sellainen, josta tulen omien tyttärieni kanssa käymään vakavaa keskustelua. Julkisuus, suosio ja mikään ulkoinen tekijä ei ole se mikä sinua määrittelee.

Tällä viikolla Maria Veitolan Yökylässä -ohjelmassa oli teinijulkkis Isac Elliot. Hänelle oli hyvin iskostettu, että julkisuus ja se hysteria hänen ympärillään ei määrittele hänen arvoaan ihmisenä. Useimmalle aikuiselle tämä asia on itsestään selvää, kuten sekin, että sosiaalinen media on vain pala kunkin ihmisen elämää. Osa rakentaa sosiaalisen median profiiliaan hyvinkin tietoisesti, joku haluaa näyttää itsestään vain parhaat puolet ja elämän tähtihetket, osa naukuu ja natisee, ottaa kantaa, joku vain jakaa iloa ja onnea. Kaikkea tätä kuitenkin yhdistää se, että jokainen valikoi sen kapean tai laajan palan elämää, jota haluaa julkisesti jakaa. Näistä asioista on hyvä muistuttaa tuota meidän nuorisoa säännöllisesti.

Olen joskus joutunut jopa hermostumaan joillekin kaukaisemmille ystäville, että se mitä blogissani kirjoitan tai jaan sosiaalisessa mediassa, ei ole se mitä minulle kuuluu. Enhän minä kirjoita blogiini vaikkapa kasvattamiseen liittyviä kipeitä kysymyksiä, rahahuolia, ihmissuhdesotkuja, työhuolia, väsymystä, aikatauluhaasteita, riittämättömyyden tunnetta, epäonnistumisia, PMS-raivoitkukohtauksia ja muita arkisia asioita. Turha varmaan sanoakaan, että jokaisen blogin ja kuvankauniin Instagram-profiilin takana on ihminen, ihan tavallinen ihminen tavallisine huolineen, kuten siellä ruutujen toisella puolellakin. Nämä arkiset asiat jokainen jakaa oman lähipiirinsä ja turvaverkkonsa kanssa. Vaikka avaan julkisesti vain kapean palan elämääni, en silti koe lavastavani mitään tai pitäväni kulissia yllä. En koskaan kirjoita sellaista, jota en oikeasti allekirjoita. Jos minulla on paha mieli tai vaikeaa, silloin en vaan kirjoita blogiin tai laita kuvia Instagramiin. En lavasta kuvia ja muovaa elämääni blogin tai Instagram-kuvien takia. Tämän postauksen kuvat otin eilen 15-30 minuutissa ja niiden käsittelemiseen meni suurinpiirtein saman verran aikaa. Sain inspiraation kuvien ottamiseen, koska minulle tehtiin Marsaanan lehdistöpäivillä tuo hieno kampaus. Lisäsin kotona vähän meikkiä ja painelin kameran ja jalustan kanssa lähipusikkoon.

Meidän arvon määrittelee aivan muut asiat kuin sosiaalinen media, menestys, raha tai ulkonäkö. Itse arvostan ihmisiä, jotka kohtaa ihmisen ihmisenä, samanarvoisena. Tämä postausluonnos oli alunperin otsikolla ”Ole ystävällinen!”. Olin kirjoittanut pitkät pätkät siitä, miten hymy ei maksa mitään ja ystävällisyys toista ihmistä kohtaan ei ole nöyrtymistä, vaikka se ihminen olisi sinulle ilkeä. Itselleni ilkeydestä tai kostamisesta ei tule hyvä mieli. Haluan tehdä hyvää ja ehkä lapsellisestikin ajattelen, että hyvä poikii hyvää, vaikkakin ehkä pitkällä viiveellä. Aina ei tietenkään tähän pysty, mutta jos esimerkiksi tuolla liikenteen seassa muistaisi olla kohtelias, huomaavainen ja ystävällinen, niin kaikilla olisi mukavampaa. Itselleni tulee tosi hyvä mieli, jos suojatiellä odottaessani autoilija pysähtyy päästääkseen minut ylittämään tietä. Kiitän siitä hymyllä tai kädenheilautuksella. Tuntemattoman ihmisen hymy saattaa joskus pelastaa päivän. Pistetään hyvä kiertämään.

*Kuvissa oleva parka saatu Helly Hansenilta (ihana, untuvainen, lämmin ❤️), kampauksen teki Biozellin Heidi.

Kommentit (4)

Kiitos Marjut! 🙂

Hyvä teksti!! ”En lavasta kuvia ja muovaa elämääni blogin tai Instagram-kuvien takia.” Tässä on se ydin, mikä kaikkien pitäisi ymmärtää sosiaalisen median kanssa. Yritykset ovat asia erikseen ja heidän pitääkin brändiä rakentaa määrätietoisesti myös somessa. Tuo aussityttö ajautui ehkä tajuamattaan brändiksi mutta mielestäni se ei ole somen vika. Some on vain joukko kanavia.

Täällä olen usein miettinyt sitä, että pitäisikö lähteä katsomaan jokin paikallinen nähtävyys (esim. taas yksi temppeli) siksi, että saisi siitä kuvat blogiin ja voisi sanoa käyneensä. Sitten taas tajuan, että miksi ihmeessä?! Jos se ei minua itseäni p*skan vertaa kiinnosta, niin ei sitä toistenkaan takia tarvitse tehdä. Menen mielummin kissakahvilaan rapsuttelemaan karvakamuja.

Kiitos ystäväiseni! <3

Elämää eletään itseä varten, ei muita. Se pitäisi myös bloggaajana ja ahkerana somettajana muistaa. Toki se on välillä ihan hyväkin sysäys mennä esimerkiksi ulos tai siivota, että voi ottaa parempia kuvia. 😀

Upeita kuvia ja ihana kampaus! 🙂

Kiitos Marjut! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *