Vaellus ja Retkeily

Onnistuneen vaelluksen viimeinen päivä

30.9.2019 Teksti: Elina Hovinen

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle
5. vaelluspäivä: Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin
6. vaelluspäivä: Tämän reissun kaunein reitti

 

Viimeisenä vaelluspäivänä heräsimme herätyskellon soittoon. Olin laittanut Garminin piippaamaan kuudelta, myös Ramin puhelin hälytti samaan aikaan. Herääminen ei tehnyt tiukkaa, minusta oli kiva herätä aikaisin ja herätä samaan aikaan kuin luontokin herää uuteen päivään.

Aikaisessa aamussa oli ihan oma tunnelmansa. Kaikki Kotakönkään muut retkeilijät nukkuivat vielä. Valmistelimme aamiaista mahdollisimman äänettömästi. Yritin taputella järjettömän suuria silmäpussejani pienemmiksi.

Aamu enteili sateista päivää, mutta siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, ruskan värit hohtivat keskellä harmautta.

Saimme lähtövalmistelut suoritettua yllättävän ripeästi. Minusta tuntui haikealta lähteä, enkä ollut valmis palaamaan arkeen. Muilla reissuilla viimeisenä aamuna ajatus sivistyksen pariin palaamisesta on tuntunut kutkuttavalta ja kivalta. Nyt olisin voinut hyvin jäädä vielä luontoon. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi levännyt tarpeeksi, minulla on vaan luonnossa niin hyvä olla.

Viimeisenä päivänä meillä oli edessä reissun pisin päivämatka, 18 kilometriä kävelyä, siksi olimme laittaneet kellot herättämään. Kuljetus lentokentälle lähtisi Kiilopäältä seitsemältä ja sitä ennen halusimme syödä ja saunoa rauhassa. Arvioimme, että kävelyyn saattaisi mennä yli kuusi tuntia taukoineen.

Lähdimme hyväntuulisina matkaan. Kävelimme vähän matkaa tulosuuntaan Kotakönkään sillalle ja sitten lähdimme kävelemään Hikiojan vartta Rautulammen suuntaan. Viimeinen mutka kohti Rautulampea tuntui kestävän ikuisuuden. Eräs toinenkin retkeilijäpariskunta tuntui menettäneen uskonsa siihen, että Rautulampi ilmestyisi näköpiiriin. Muistan, että viimeksi sama kaarre tuntui kestävän ja kestävän.

Sieltä se Rautulampi kuitenkin ilmestyi näkyviin, se tarkoitti lounastaukoa. Ilma oli sen verran kolea, että pidimme tauon lyhyenä. Vaikka tiesin, että kävellessä tulee lämmin, oli pakko lähteä liikkeelle kuoritakki päällä. Sen verran viileä tauolla ehti tulla.

Rautulammelta olisi Kiilopäälle vielä noin 9 kilometriä matkaa, eli noin puolet. Onneksi maisemat olivat loppumatkan sen verran hienot, että ne saivat väsymyksen unohtumaan. En saanut maisemista tarpeekseni, vaan pysähtelin kuvaamaan ja ihastelemaan.

Niilanpään päivätuvan kohdalta matkaa oli jäljellä noin 4 kilometriä. Siinä vaiheessa mielenkiinto kävelyyn meinasi loppua kesken ja koko ajan vain toivoin matkan päättyvän. Teki mieli juosta, että olisimme olleet nopeammin perillä. Jalkapohjat olivat aivan tulessa ja jalat melko kipeät ja väsyneet. Tuolloin ajattelin, että tämä on hyvää esimakua maratonia varten, mutta maraton jäikin sitten väliin jalkaongelmien vuoksi.

Kävelyyn meni lopulta aika tarkalleen viisi tuntia. Saavuimme Kiilopäälle sopivasti lounasbuffetpöytään. Buffetlounaan, saunan ja illallisen jälkeen olisimme voineet jatkaa taas vaellusta puhtaina ja täydellä tankilla, mutta kotiinlähtökuljetus odotti. Nyt saamme ruveta suunnittelemaan seuraavaa reissua. Saa antaa suosituksia vaelluskohteista, jonne pääsee helposti ilman omaa autoa.

 

Päivän reitti: Kotaköngäs – Kiilopää
Matka: 18,50 kilometriä
Vaelluksen kesto: 5 h
Nousumetrit: 493 metriä

Lue myös

Suosittelemme