adidasheimo 11.5.2014

Onnistunut juoksu

Teksti: Elina Hovinen

Mä juoksin eilen puolimaratonin hyvällä fiiliksellä alusta loppuun ja pääsin maaliin ehjänä ja kivuttomana. Näin voisi tiivistää koko 21,1 kilometrin juoksun. Ajattelin kuitenkin purkaa fiiliksiä vähän monisanaisemmin, koska olen aika fiiliksissäni, varsinkin näin jälkikäteen.

Eilen aamulla heräsin hyvissä ajoin syömään aamupalaa. Aamulla en jännittänyt yhtään. Juoksua enemmän mua jännitti ehdinkö järjestellä lasten kanssa kodin ennen kun pitää lähteä kohti Olympistadionia. Yhtäkkiä ennen lounasta iski jännitys. Kellokin tikitti sen verran, että ei ollut enää kauheasti aikaa tankata nesteitä tai muutakaan. Vedin lounaaksi ison satsin puuroa ja smoothieta. En pystynyt enää keskittymään lasten hervottomaan häseltämiseen, vaan halusin ruveta keskittymään kisaan. Puin kamat päälle ja pakkailin samalla saunakamat iltaa varten. Lopulta singahdin bussiin.

Stadionin portailla mua odotti Maru, joka oli juoksemassa ensimmäistä puolikastaan. Piti viedä kamat säilytykseen, mutta sitä ennen ja sen jälkeen oli hirveä pähkäily missä vaatteissa nyt olisi järkevää juoksta, koska ilma oli yllättävän lämmin. En jaksanut enää ruveta säätämään, vaan lähdin aika raskaassa varustuksessa. Mulla oli päällä pitkähihainen ohut juoksutakki (alla pelkkä toppi), 2XU:n pitkät trikoot ja vielä säärystimet. Ajattelin, että on sitä helteelläkin juostu. MItä sitten, jos on kuuma.

Meillä oli aikomuksena lämmitellä ja venytellä hyvin, mutta ne jäi aika puolittaisiksi, koska piti fiilistellä ja jakaa kuulumisia. Lähtöalueella oli vanha tuttu juoksijakaverini Anna, hänellä on kohta täysi matka edessä Tukholmassa. Kaikki me kolme olimme eri lähtöryhmissä, joten jokaisella oli tiedossa yksinäinen juoksu. Kävelimme lähtöalueelle ihan viimetipassa. Vartija bongasi mun oranssin numerolapun ja sanoi, että sun kannattaisi vähitellen mennä tuonne viivan tuntumaan, kohta on lähtö. Sinne mä sit lähdin. Sykkeet alkoi nousta. Pompin ja venyttelin hätäiseen kriittisimmät paikat ja aloin keskittymään. Laitoin luurit korville ja musat soimaan. Kohta mennään.

Sitten tuli lähtö ja lähdin hölkkäämään muiden mukana. Tässä vaiheessa tajusin, että olin unohtanut laskea kilometrivauhdin. En muistanut yhtään mitä vauhtia pitäisi juosta mihinkin tavoiteaikaan nähden. Yritin siinä pehmeillä aivoilla tehdä jotakin laskutoimitusta. Ajattelin, että jos pystyn juosta koko matkan 5’15 – 5’30 min/km, niin voisi olla ihan jees. Samalla kuitenkin kelailin, että tärkeintä olisi, että juoksu tuntuisi hyvältä, pääsisin maaliin asti, enkä rikkoisi paikkoja. Hölköttelin ja mietin, että kylläpä on kiva juosta. Tuli mieleen viime kesän alun pitkikset ja ajattelin, että nyt ollaan sunnuntailenkillä, ei paineita. Silti vilkuilin kelloa ja vauhtia vähän väliä. Vauhti meinasi koko ajan hiipua, vaikka jaloissa ei ollut mitään ihmeellisiä tuntemuksia. Mun piti oikein repiä itsestäni sitä vauhtia irti. Jos mulla ei olisi ollut sykemittaria mukana, niin olisin varmaan löntystänyt 7’00 min/km vauhtia. Vähän väliä huomasin, että taas hiipuu – juokse, juokse! Ei ole juoksukuntoa vielä, ei. Eikä ihme, eihän tässä olla hirveästi vielä juostukaan.

Kolmen kilsan kohdalla heitin femmat Stubbin kanssa. 🙂 Reitti oli aika kiva, vaikkakin jotenkin yllättävän mäkinen. Olin ollut siinä muistossa, että HCR:n reitti on helppo. Ei se siltä ainakaan tuntunut. Reitti oli kyllä muuten mukava, tykkäsin siitä metsäpätkästä ja pehmeästä alustasta. Metsäpätkän lopulla bongasin juoksuvalmentaja-Erlingin ja huusin mooooi! Nautin juoksusta kaikesta siitä vauhtiin piiskaamisesta huolimatta. Pikku-Huopalahdessa bongasin reitin varrelta Monnan ja Tuukan, ihana oli nähdä tuttuja kasvoja. Monna räpsi kuvia ja Tuukka huusi, että hyvältä näyttää. 🙂 Mä en musan pauhaukselta kuullut juuri mitään, mutta nostin peukut pystyyn. Pikku-Huopalahden kierroksen jälkeen mietin, että tässähän ollaan jo ihan loppusuoralla eikä vieläkään tunnu kipua missään ja jalatkin vielä jaksaa. Yritin kiihdyttää vauhtia ja sitten tulikin ärsyttävä nousu. Juuri siinä mäkeä tahkoessani bongasin ystäväpariskunnan. Ihana oli nähdä heidät siellä kannustamassa! 🙂 Muistin ennestään, että HCR:n reitin loppu on ihan pyllystä, se stadionille nousu oli kyllä hirveätä tervanjuontia ja moni näytti hoippuvan siinä pelottavasti. Ajattelin, että ihan sama mä himmaan nyt. Alamäessä stadionille lasketellessa pistin taas toisen vaihteen silmään ja vika kilsa taisi ollakin reissun nopein.

Heti  maaliin päästyäni olin vähän pettynyt aikaan (1:54), koska samalla tajusin, että olisin pystynyt parempaankin, mutta enhän mä sitä voinut tietää ennen kuin juoksun jälkeen. Vähän ajan päästä tuli kuitenkin tyytyväisyys, että hyvinhän se meni ja tästä lähdetään hiomaan juoksukuntoa paremmaksi. Lähdin hakemaan mitalit ja lahjuseväät ja samantien kävelin sinne kohtaan, mistä juoksijat sukeltavat stadionille. Ajattelin, että Maru tulee ihan just enkä ehdi vaihtaa lämmintä päälle. Odottelin ja yritin skannata väsyneillä silmillä (ilman rillejä) vaaleansinistä paitaa juoksijoiden joukosta. Näin parit tosi pahasit voipuneet juoksijat. Yksi uuvahti siihen stadionin nurkalle ja lähti ambulanssiin. Siitä olisi ollut enää puolikas pätkä rataa jäljellä, eli ei käytännössä mitään, mutta voimat olivat loppuneet. Ohi juoksi kevyellä askeleella ihmisiä ja osa ihan viimeisillä voimilla. Kohta tuli Maru! Voi että mä olin ylpeä hänestä! Ilmeestä näki, että jalkoihin sattuu ja aikakin kertoi, että matkalla oli ollut ongelmia. Huusin perään, että tule tavarasäilytyksen luo. Olin itse jo ihan kylmissäni ja juoksin hakemaan kamat. Puin onnellisena tuulihousut ja fleecen päälle.

Oon niin ylpeä mun gasellista! 🙂

Marun juoksun viimeiset viisi kilometriä olivat olleet yhtä tuskien taivalta. Polvet eivät kestäneet reissua, mutta silti hän oli onnellinen maaliintulosta ja ensimmäisestä puolimaratonista. Ja minä ylpeä juoksijaystävästäni! Annakin tuli jakamaan kuulumisia tavarasäilytyksen luo omasta juoksustaan. Hänellä oli mennyt tosi hyvin ja hän oikein kupli iloa ja onnea! 🙂 On tämä ihana harrastus. 

Illaksi menimme Marun perheen luo saunomaan ja fiilistelemään. 🙂 Hyvä mieli!

Seuraavaksi heimon päätavoite Helsinki Half Marathon ja sitten voisi jo ilmoittautua kokonaiselle maratonille. Vielä kun saisi päätettyä mikä se on.

Oliko joku teistä juoksemassa? Miten meni?

Kommentit (26)

Hyvä idea! 🙂 Mä toteutan tämän. Pitää ihan kirjoittaa itselle johonkin ylös, että tulee myös lunastettua lupaus

Hurja aika! Onnittelut! 🙂

Kiva, kun perkasit juoksusi. Itsekin mietin, että matka ns viikonlopun pitkä. Tosin olihan se pidempi mitä normilenkkini ja ne pikku-huopalahden kiemurtelut tuntui ihan loputtomilta. Itse hirvitti, että mitä lähemmäksi tultiin maalia niin ambulanssit vaan lisääntyi. Onneksi itselle jäi hyvä fiilis juoksun jälkeen ja ajatus, että voisin joskus juosta toistekin.

Olis kiva kuulla sun juoksusta kans enemmän! 🙂 Huikea suoritus!

Pikku-Huopalahti tuntui minustakin pitkältä… En muistanutkaan, että puolikkaallakin jengiä kaatuu. Kokonaisella se on vielä surullisempaa jotnekin.

Kiva kisaraportti ja pirteet kuvat =). Onnittelut juoksusta.

Kiitos Jaana!

Olin juoksemassa ensimmäisen puolikkaani ja voin rehellisesti todeta että siitä saan kiittää sua :). Pakkohan se oli kokeilla, kun on monesti lukenut sun mahtavista juoksufiiliksistä! En ole aiemmin kommentoinut, mutta lukenut blogiasi jo vuosia ja samalla saanut paljon intoa juoksuun. Urheillut olen aina, mutta juoksun aloitin vasta vuosi sitten.
Ja siis hyvin meni, kymppi uuteen enkkaan ja puolikaskin alle kahden tunnin. Fiilis maaliin tullessa väsynyt, mutta onnellinen,
Kiitos Ele!

Aivan mieletöntä! Oikeesti!?

Onnea ja kiitos! Oon tosi otettu tästä sun kommentista!

Mä oon kyllä tosi iloinen siitä, että pystyit juoksemaan noin pitkän matkan lujaa ilman mitään kipuja. Jes! 🙂 Onnea onnistuneesta juoksusta!

Niin mäkin! Melkein itkuksi pistää. 🙂

Onnea hienosti menneestä juoksusta ja kiitos raportista! Näin sut vilaukselta tavarasäilytyksen luona, mutta katosit samantien. Muuten olisin tullut vetämään hihasta 🙂 Oma juoksuni meni tosi hienosti, paransin ennätystä yli 5 min. Loppuaika oli 1.51. Takana oli hyvä ja terve treenikevät, ja viimeisellä viikolla huomasin jonkin kuntoharppauksen tapahtuneen. Reitti oli kyllä aika kamala ja se stadionin nousu hyydytti mutkin. Nyt palauttelen ja valmistaudun Terwamaratonille kahden viikon päästä! ps. Kirjoittelisitpa useammin, sun juttuja on niin kiva lukea 🙂

No höh. Olisipa ollut kiva kun olisit tullut moikkaamaan. Ens kerralla sitten. 🙂 Tsemppiä Terwalle!

Pitää yrittää aktivoitua kirjoittamaan useammin.

Täällä ilmoittautuu lukija, joka bongasi sinut Auroran sillalta ja kannusti kovaa. Ne luurit sinun päässä varmaan suodatti suurimman osan kannustuksesta 😀

Voi harmi kun en kuullut sua (enkä ketään muutakaan)! 🙂 Kiitos kuitenkin kannustuksesta!

Vau, onnea jälleen hienosta juoksusta! Onhan tuo aika tosi hyvä siihen nähden, että jalka on kipuillut etkä oo päässyt juoksemaan kovinkaan paljon. Onnittelut myös kaverille! 🙂

Kiitos! Oon mä kyllä tyytyväinen lopputulokseen. 🙂 Välitän onnittelut. 🙂

Mä oon niin fiiliksissä sun puolesta! Siitä, että juoksit noin hyän ajan ja juoksun ylipäätään, ja eritoteen siitä, ettei jalka kipuillut, ja pääset taas juoksemaan enemmän! 🙂 Mahtia! Oot sä kyl melkonen sissi, kova juoksijanainen!! Aika olis varmasti ollut ainakin kaks minuuttia vähemmän, jos olisit juossut t-paidassa 😉 Mä katoin kauhulla juoksijoita, joilla oli takki päällä 😀

Ihanaa, niin mäkin! 🙂

Ens kerralla vähemmän päälle, olihan tuo takki ehdottomasti liikaa.

Hieno aika ja mahtavaa, että juoksu tuntui hyvälle! Olin myös juoksemassa, kolmas puolimaratonini. Olen samaa mieltä, että HCR tuntuu pelkältä ylämäeltä koko matka 😀

Kiitos! 🙂 Aika mäkinen reitti kyllä oli minunkin mielestä…

En oo aikaisemmin kommentoinut blogiasi vaikka lukenut kylläkin! Itekin olin HCR:llä toista kertaa, viime vuonna ekan kerran. Nää on miun ainoat puolikkaat juoksutapahtumissa. Tulos parani noin 6min eli loppuaika reilu 1:46. Mutta kyllä tän vuoden puolikas takkusi! Alotin liian kovaa koska juoksu tuntui niin hyvältä, joten loput 6km pisti ja oksetti. Oon samoilla linjoilla et tuntu tosi mäkiseltä reitiltä! Varsinkin tällä toisella, hapokkaalla kerralla 😀 loppufiilis kuitenkin mitä mainioin ja järjestelyt tosi onnistuneet!

Kiitos piristävästä blogista! Näitä juoksujuttuja varsinkin on kiva lukea koska juoksu on lähellä myös omaa sydäntä. Puras juoksukärpänen nyt vielä enemmän ja houkuttaa ilmottautua uusiin tapahtumiin! Mukavaa kevään jatkoa ja tsemppiä harjotteluun 🙂

No wau mikä aika! Huikeeta!

Tapahtumana tuo on tosi kiva kyllä kaikin puolin!

Kiitos kun jätit kommenttia! 🙂 Ihania juoksuja!

Hyvin vedetty, harmi kun en bongannut sinua vaikka yritinkin katsella oranssilappuisia matkan varrella.

Oma aika jäi harmittamaan, tavoite jäin 2 minuuttia, 1:40 tuntui ihan realistiselta vaikka tosi vähän kilometrejä onkin takana. Aamun migreenin takia meinasi tosin jäädä koko juoksu väliin, siihen nähden ihan ok suoritus.

Seuraavana vuorossa on täysi matka, en tiedä vielä itsekään missä se juoksisi, HCM ei välttämättä houkuttele…

Mories, missä kunnossa sä nainen oot! Respect!

HCM ei kyllä muakaan houkuttele. Nyt uusimpana ajatuksena Tallinnan maraton syyskuussa. 🙂 Sinne?

Sun blogi on kyllä yks mun lemppareista, sopivasti monipuolisia treenijuttuja!

Mäkin oli juoksemassa HCR:ssä ja olin tyytyväinen 10 minuuttia parempaan aikaan, kun viime vuoden Paavo Nurmella. Molemmissa juoksin Run for freedom joukkueessa, joka antoi juoksuun toisen hyvän syyn. 🙂 Matka oli tosiaan mäkinen, vaikka ei ne mua häirinnyt, kun vasta 15 km:n jälkeen. 🙂 Mulla oli törkeen hyvä fiilis juoksuun ja oli kivaa, vaikka juoksinki yksin.

Mahtavaa, että sun juoksut on sujunu taas!

Ihana kuulla! Kiitos!

Mä näin teitä keltapaitaisia! 🙂 Hienolla asialla.

Moikka! Oon seuraillu sun blogia kohta puolisen vuotta, sattumalta jotain kautta tänne päädyin. Itseäni on kiinnostanut kovasti, miten sovitat yhteen lapset, työn ja kovan treenaamisen. Itselläni tuo haaste nimittäin koittaa syksyllä, nyt nautin vielä treenaamisesta päivällä ja vuoroilloin sekä ajasta kotona reilun vuoden vanhan pojan kanssa. Saisiko sulta jopa toivoa blogiin juttua tällaisen liikunnallisen lapsiarjen pyörittämisestä, vinkkejä jne?

Kävin itsekin juoksemassa HCR:n lauantaina aikaan 1:39:22. Olin todella tyytyväinen. Olen juossut lähes kaikki treenilenkit lastenvaunujen kanssa pojan päiväuniaikaan, joten ilman vaunujen lisävastusta juoksu oli tosi kevyttä ja helppoa. Suosittelen kaikille vanhemmille tuota treenimuotoa 😉

Hyvä idea! 🙂 Mä toteutan tämän. Pitää ihan kirjoittaa itselle johonkin ylös, että tulee myös lunastettua lupaus

Hurja aika! Onnittelut! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *