Treenipäiväkirja 13.1.2014

Päivän treeni

Teksti: Elina Hovinen

Kotiin päästyä säntäsimme melkein samantien salille. Päätettiin tehdä tänään vähän hikisempi treeni. Ei pitkiä palautteluita, tai ei palautteluita oikeastaan ollenkaan ja siirryimme nyt vihdoinkin pitkiin sarjoihin. Teimme kolme sarjaa ja viisitoista toistoa. Onpa muuten ihan eri asia tehdä 15 toistoa aiemman kahdeksan sijaan. Tekee myös tiukkaa ottaa pienempiä painoja, mutta se on nyt homman nimi. Pitää saada lihaksia vähän pienemmiksi ja juoksuun sopivammiksi. Saa nähdä miten se tapahtuu. 


Kyllähän se hiki irtosi jo alkulämmittelyssä.

Piti vielä vähän kokeilla nouseeko 50 kilolla täydet sarjat. No ei ihan. Tein kahdeksan toistoa näillä painoilla ja seuraavat sarjat tein 40 kilolla.

Tein ihan treeniä varten itselleni letin.

Koko treeni meni näin

5 min soutua
15 min kuntopyörää
Penkkipunnerrus
Jalkojen ja lantion nosto
Keskitetty hauiskääntö
Linkkuveitsivatsat
Vinopenkki käsipainoilla
Askelkyykyt
Hauiskääntö käsipainoilla nojaten penkkiin
Ojentajat narulla alas
Hooverasennossa jalat kainaloon

Huh, siinä kaikki. Joka toinen liike on ”palautteluliike”.

Nyt unta ja huomenna lenkkarit jalkaan.

Kommentit (10)

😀 😀 😀

70 kilolla ojentajia! 😀 Terve!

Vautsi!
Minä jo kaipaan hikoilua, kaksi viikkoa flunssassa ja urheilutaukoa on pitänyt pitää. Jospa huomenna jo uskaltaisin mennä salille rehkimään.

Toivottavasti sait flunssan selätettyä. 🙂

Kyllä sinussa näyttää voimaa olevan kuin pienessä kylässä 🙂 Kiva seurata teidän treenihommeleita! MIkä on tämän vuoden tavoite? LÄhdetkö maratonille tms?

Alkaa olla. Välillä vähän jopa nolona vilkuilen, kun otan telineestä isompia painoja kuin jotkut miehet. 😀 Tämän vuoden tavoitteet liittyy juoksuun. Tarkemmat kisat mietin vähän myöhemmin, mutta tarkoitus olisi tosiaan tehdä ennätykset kaikilla matkoilla, eli kaikki matkat aion juosta (10 km, puolimaraton ja kokonainen). 🙂

Sama täällä tuon vilkuilun kanssa ”tuleekohan tuollekin vähän paha mieli” , jos teen 70 kg:lla ojentajia 😉

😀 😀 😀

70 kilolla ojentajia! 😀 Terve!

hyvältä kuullostaa treeni, pitää koittaa tänään salilla!! kiitti 🙂

Kokeilitko? Miltä tuntui?

Eksyin tänne blogiin, ja kivalta näyttää :). Sulla on tosi hieno treenipöksyt, nuo harmaat kuviolliset. Saako kysyä mistä olet ostanut ne?

Kiva kun löysit tänne! Harmaakuvioiset trikoot on Stadiumin omaa mallistoa, eli Socit. Mulla on tuon merkin treenivaatteita suurinosa. Tykkään niistä materiaaleista ja väreistä + hinta on edullisempi kuin monilla muilla merkeillä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *