Ajatuksia 1.6.2013

Päivitystä junasta

Teksti: Elina Hovinen

Soijaa pukkaa. Tuskainen junamatka tähän asti. Hyppäsin Helsingissä junaan, josta mulla piti olla vaihto Tampereella toiseen IC-junaan (15 min vaihto). Noh, juna odotti Helsingissä veturia melkein puoli tuntia, jonka jälkeen istuin kupla otsassa Toijalaan asti, jolloin konnari tuli vihdoinkin kysymään lippua. Eihän kunnon kansalainen uskalla mennä vessaan ennen kuin liput on tarkastettu. Onneksi jatkoyhteys odotti Tampereella. Nyt on sitten vessassa käyty ja voin keskittyä bloggaamaan, onhan tässä vielä yhteen asti aikaa istua ihan kaikessa rauhassa. Ihanan lämmin päivä ollut, mutta täällä junassa se ei tunnu enää ihanan lämpimältä, näytän varmasti ihan spurgulta kaiken hikoilemisen jälkeen. Mulla on heti on ikävä perhettä. Jäi sellainen olo, että lähdin härdellin keskeltä. Olisin halunnut viettää kivan ja rennon päivän tyttöjen kanssa, mutta kaiken pakkaamisshown keskellä en sellaiseen kyennyt. Mulla meni pakkaamiseen oikeesti koko päivä. Huoh. Yritin olla järkevä, mutta taas lähti kolme kassia mukaan. Selityksenä kerrottakoon, että merellä oikeasti pitää varautua kaikkeen. Pitää olla lähes pakkaskelin vaatteet, sateen kestävät vaatteet, hellevaatteet, siltä väliltä vaatteet, uimakamat ja sivistyksen kestävät vaatteet. Näillä mennään.

Sitten vähän Instagram-kuvia kuluneelta viikolta. Mulla oli tuossa sivupalkissa hieno Instagram-widget, mut mä onnistuin sössimään sen jotenkin. Täytyy odottaa maanantaita ja koodarin apua. Olis ihana osata tehdä nämä jutut ihan itse, mutta ei vaan taidot riitä. Mun Instagram-kuvat löytyy blogin nimellä @endorfiinikoukussa. Toivottavasti olette muutenkin löytänyt tänne uuteen osoitteeseen. Antakaa jotakin elonmerkkejä sitä ennen kun saan tilastot toimimaan? Odotan ihan tuskissani ensimmäistä FitFashion-kommenttia. 😀

Jonku päivän asu. Tuona aamuna oli pukkarissa niin iso vaatekriisi, kun tuntui, ettei nuo vaatteet yhtään vastannut fiilistä. Ei ollutkaan yhtään valkoisten housujen vaatimaa itsevarmuutta.

Jonkun toisen aamun vähän itsevarmemmat fiilikset. 9 viikon herkuttomuus näkyy väkisinkin kropassa. Tosin eilen söin 47 % suklaata ja join pari lasia siideriä. Hui! Enää ei todellakaan tee mieli sortua ihan irtokarkkeihin ja alkoholikin tuntuu aika turhalta. Painokin on pysynyt monta viikkoa vähän päälle kolme kiloa matalampana kuin ennen leikkausta.

Kupliva perjantaifiilis

Lomafiilistä eilen lasten karkkipäivän karkinhakureissulla

Tällaiset kesätytöt jäi muutama tunti sitten Espooseen. Mun rakkaat. 

Nyt taidan ottaa mukavan asennon ja nukahtaa ennen Ouluun saapumista. Huominen on täyttä hässäkkää ennen kuin vene saadaan irroitettua laiturista. Toivottavasti pystyn edes jotakin päivittämään matkalta. Jos en, niin instagramiin tulee takuuvarmasti kuvia. Keleistä kun ei tiedä… Kovassa kelissä ei pysty konetta kaivamaan esille, mutta jos on leppoisampaa, niin bloggaan kyllä. 

Kommentit (16)

Hehe, kiitos!

Täällä ollaan!
Pakkaaminen on mielestäni matkustamisen kurjin osa. Mielummin vaikka roudaan tavarapaljotta busseilla ja junilla vaikka ympäri Italiaa, kuin pakkaan ne.
Mukavaa lomaa!

Kiva, että oot siellä. 🙂

Mä oon ihan samaa mieltä. Pakkaaminen on tosi inhottavaa puuhaa.

edelleen seuraan blogia 🙂 rentouttavaa purjehdusreissua!

Kiva! 🙂 Rentoutumisesta en tiedä, mutta ihanaa ja elämyksellistä ainakin. 🙂

Todellakin seuraan! 🙂

Jee, kiva! 🙂

Hyviä tuulia purjehdusmatkalle! Kokemuksesta tiedän, että merellä tarvitaan monenlaista varustetta. Ja tosiaan, joskus on ihan kiva pukeutua myös muuhunkin kun retkiasuun!

Kiitos! Niinpä. Aina tarvii kaikenlaista.

No nyt minäkin tajusin löytää tänne! Eli mukana ollaan, kivaa purjehdusta teille! 🙂

Jee, kivaa! Kiitos!

Uusi blogiosoite pistetty jo kirjanmerkkeihin niin löytyy aina. Hyvää purjehdusreissua!

Hyvä hyvä. 🙂 Kiitos!

Mukavaa purjehdus reissua!

Kiitos paljon!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *