Jooga 16.10.2017

Parasta aamuissa

Teksti: Elina Hovinen

*Kaupallinen yhteistyö Zalando

Viime viikkoina on satanut aivan riittämiin vettä. Tarkalleen ottaen 87 miljoonaa kuutiota kymmenenä lokakuun ensimmäisenä päivänä! Morjens. Ulos ei ole ollut asiaa ilman sadevaatteita ja kumppareita. Ulkotreenejä on kyllä tullut tehtyä, mutta koleaan sateeseen lähteminen heti aamusta ei ole tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta. Sen sijaan olen sytyttänyt kynttilät olohuoneeseen, levittänyt joogamaton lattialle ja käynnistänyt Zalandon sivuilta joogavideon.

Aamu lähtee ihanasti käyntiin, jos ennen töihin tarttumista ja ennen mitään ylimääräisiä ajatuksia, keskittyy lyhyen ajan itseensä ja herättää kehon lempeästi joogalla. Tähän energisoivaan rutiiniin menee maksimissaan puoli tuntia aikaa ja se tekee niin hyvää. Parasta on myös se, ettei tarvitse itse miettiä mitä liikkeitä tekee ja missä järjestyksessä, vaan videolta tulee ohjeet liikkeiden tekemiseen. Aivot narikkaan ja fiilistelemään miltä tänä aamuna tuntuu.

Tuo lyhyt tuokio tuntuu joskus niin vaikealta toteuttaa, mutta sitten kun sen on tehnyt, niin kertaakaan ei ole kaduttanut. Päinvastoin, miettii miksen tekisi tätä useammin. Varsinkin, jos treenaa paljon, kehonhuolto ja venyttely tuntuu valitettavan usein jäävän. Itse suorastaan vihaan venyttelyä, mutta joogasta tai muusta liikkuvuusharjoittelusta pidän. Näiden kautta tulee kehonhuolto hoidettua kuin itsekseen.

Itseään kannattaa helliä ja omasta kehostaan kannattaa pitää hyvää huolta, se heijastuu elämän kaikkiin osa-alueisiin. <3

Zalandon joogavideoista voit valita itsellesi fiilikseen ja ajankohtaan parhaiten soveltuvan. Vaihtoehtoina on: virkistävä-, detox-, rentouttava- ja voimaa tuova jooga. Kuvien aamuna valitsin voimajoogan, sillä aamu oli jo aika pitkällä ja olin jo ehtinyt herätä kunnolla. Teki tälläkin kertaa hyvää! Työpäivä jatkui paljon virkeämmissä merkeissä. Orastava päänsärky ja lihaskireydet jäivät joogamatolle.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

❤️ Elina