Kehonhuolto

Parasta mitä voit itsellesi tehdä

23.3.2017 Teksti: Elina Hovinen

Olen ollut viikon lähestulkoon liikkumatta. Polvien haavojen tulehtuminen on estänyt urheilemisen. Minä tulen näin nopeasti kipeäksi, jos en liiku. Niskat jämähtää sementiksi aiheuttaen todella raivostuttavaa päänsärkyä. Jalkoja särkee ja selkä alkaa jäykistyä. Tämä on suurin syy miksi ylipäänsä liikun. Haluan voida hyvin ja olla kivuton!

Tänä aamuna heräsin jälleen päänsärkyisenä ja kipeänä. Aloittelin töitä jo heti siinä seitsemän aikoihin, mutta vähän väliä huomasin oikovani selkää ja venytteleväni niskoja. Kaivoin sitten jumppamaton esiin ja tein vähän liikkuvuutta, venyttelyä, joogaa ja Lupaus-treeneissä opittuja syvien lihaksien harjoituksia.

Eipä siinä montaa minuuttia tarvinnut venkoilla, kun huomasin veren kiertävän ihan eri tavalla kehossa ja päänsärkykin himmeni. Pieni satsaus, joka vie hyvin vähän aikaa, mutta siitä on valtavan suuri apu. Varsinkin, jos liikut paljon, kannattaa muistaa satsata myös kehonhuoltoon. Itsekin olen tämän oppinut loukkaantumisten kautta. Kannattaa ottaa tavaksi. Joka aamu, ihan lyhyt pieni vetreyttävä harjoitus. Päivä lähtee niin paljon paremmin liikkeelle. Suosittelen! Parasta mitä voit itsellesi tehdä on pitää kehosi liikkeellä ja pitää siitä hyvää huolta.

*Treenivaatteet saatu Yvetteltä

Kommentit (4)

..ja parantumista nopeaa toivon polvillesi, on tosiaan tuskaista kun ei pääse liikkumaan. Mutta ehkä siitä oppii entistä enemmän arvostamaan terveyttä. Kiitos kivasta blogista!
Tuohon aiempaan kommenttiini tulikin väärä osoite blogiini, pahoitteluni siitä, joten tässä oikea osoite http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

Liikkumattomuus on kyllä pahasta. Siinä myös pidemmän päälle nivelet kärsii, kun ne eivät saa tarpeeksi ”nesteytystä”.

http://faijahommia.fi/

Mulla kans liikkumattomuus vetää niska-hartiaseudun ihan juntturaan ja sitten alkaa migreeni.:/ Yritän aina edes joogata, jos ei muuta pysty tekemään.

Ihan totta, turha kärvistellä jumeja ja päänsärkyä saati ensimmäisenä ottaa särkylääkkeitä kun usein jo pari liikkuvuusharjoitusta tekee ihmeitä. Kävin piiitkästä aikaa kahvilassa ystävän kanssa ja tunnin istumisen jälkeen niska ja hartiat olivat todella kivuliaassa lukossa. Päätin että seuraava tapaaminen tapahtuu liikunnan, vähintään kävelyn merkeissä. Hyviä ja havainnollistavia kuvia!

..ja parantumista nopeaa toivon polvillesi, on tosiaan tuskaista kun ei pääse liikkumaan. Mutta ehkä siitä oppii entistä enemmän arvostamaan terveyttä. Kiitos kivasta blogista!
Tuohon aiempaan kommenttiini tulikin väärä osoite blogiini, pahoitteluni siitä, joten tässä oikea osoite http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *