Terveys 17.6.2014

Pelastaisitko toisen ihmisen, jos voisit?

Teksti: Elina Hovinen

Muutama viikko sitten törmäsin facebookissa keskusteluun, jossa ihmeteltiin miksi kaltoin kohdeltu eläin saa käsittämättömän laajan näkyvyyden ja tuhatpäin avuntarjoajia, mutta kantasolurekisterissä on hävettävän vähän porukkaa. Suomen kantasolurekisterissä on vain 22 000 ihmistä, joista kaksi kolmasosaa on naisia. Kadonnut koira saa facebookissa saman verran tykkääjää ja sananlevittäjää hetkessä. Miksi toisen ihmisen eteen ei olla valmiita tekemään mitään? Ihan oikeasti!

Kuva (lukekaa linkin artikkeli)

Itse liityin viime viikolla kantasolurekisteriin. Sen lisäksi kannan lompakossani elinluovutustestamenttia ja luovutan verta säännöllisesti. Nämä ovat vähintä mitä voin tehdä.

Kantasolurekisteriin liittyminen on todella helppoa. Ensin voit tehdä testin sovitko luovuttajaksi. Luovuttajaksi kelpaa normaalipainoinen perusterve ihminen. Sen jälkeen kirjaudut pankkitunnuksilla rekisteriin, jonka jälkeen postiluukusta tulee paketti. Paketista löytyy ohjeet sylkinäytteen jättämistä varten ja palautat sen takaisin Veripalveluun. Sitten vain odottelet pääsetkö auttamaan. Kantasolurekisteriin tarvitaan erityisesti nuoria miehiä. Tehkää hyvä teko ja liittykää rekisteriin!

Samaa sanomaa viestittää Team Elina Jouhki.

Pyöräilijä ja triathlonisti Elina Jouhkin piti osallistua heinäkuussa 2014 Frankfurtin Ironman-kisaan. Tarkoitus oli tempaista isommalla porukalla vaaleanpunaisten pyöränrenkaiden avulla rintasyövän ehkäisemisen puolesta. Rintasyövän ja leukemian sairastanut Elina sai kantasolusiirron Lucian-päivänä 2013 ja alkuvuodesta kaikki näytti hyvältä. 17.4. ilmeni kuitenkin, että leukemia oli uusiutunut.

Sairastumisen takia Elina ei pääse Frankfurtiin mutta me muut voimme tehdä se hänen puolestaan. Omistamme harjoittelumme ja kisamme Elinalle ja keräämme samalla rahaa Syöpäsäätiölle ja huomiota SPR:n kantasolurekisterille. Elinan motto on: ”Life may not be the party we hoped for, but while we are here, we might as well dance.”
Urheilkaamme ja tanssikaamme Elinan puolesta!

Elina Jouhki -hengessä FitFashionin blogeissa ainakin Ninnin Energianurkkaus. Itsekin haluaisin vaihtaa Radoniin pinkit nakit alle.

Kommentit (12)

Tämä asia selkeästi kaipaa uudentyyppistä lähestymistä. 🙂 Tärkeä asia ja tästä pitää puhua. Itsekin haluan antaa henkisen tukeni nimenomaan kaikille niille hiljaisille sairastajille. Jokainen ihminen, oli sitten terve tai sairas, on tasan yhtä arvokas.

Itsekin liityin tämän vuoden puolella tuohon rekisteriin, kun vielä kerkesin ennen kuin ikä tulee rajoitteeksi. Pienimuotoinen herätys tuli kaverin facebook-päivityksen kautta. Pieni vaiva minulle, mutta toivottavasti iso apu jollekulle joku päivä. Liittyminen ja testin teko oli helppoa kuin heinänteko, suosittelen kaikille!

Hienoa!

Itselle rekisteriin liittyminen ei ole iso vaiva, mutta toisen henki voi sillä pelastua.

Tärkeää asiaa <3

Mä niin toivoisin että voisin luovuttaa vaikka ihan sitä vertakin, mutta kun ei voi niin ei voi. Krooninen sairaus estää sen.

Kaikki kantaa kortensa kekoon omien resurssien mukaan.

Todella tärkeää asiaa, josta kuitenkaan harva tietää. Lähipiirissäni leukemian kanssa on taisteltu nyt vuoden päivät. Kuukausi sitten kantasolusiirto tehtiin ja ainakin tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Useimmiten luovuttajat tulevat ulkomailta, sillä suomalaisia on rekisterissä hävettävän vähän. Ikävä kyllä liian usein asiat alkavat vasta kiinnostamaan kun sairaus iskee itselle tai läheiselle. Itse en ikävä kyllä pysty toimimaan luovuttajana, mutta asian tiedottamisella ja kavereita/läheisiä värväämällä luovuttajiksi olen kantanut korteni kekoon.

Toivottavasti Suomessakin herättäisiin asiaan. Useinhan ihmiset heräävät vasta sitten, kun asia koskettaa lähipiiriä.

Ihan hyvä asia.

Mutta tässä elinajouhki-höösäyksessä on nyt kokonaan tuntunut unohtuvan se, että kyseessä on ihan oikea tauti, ihan oikea kärsimys ja elävä ihminen. Kyseessä on tosiaan SYÖPÄ, eikä mikään mukava pikku vaiva, josta parannutaan siten, että someyhteisö tsemppaa ja väestö kiskoo pinkkejä nauhoja käsivarsiin.

Jos haluaa kohdata sen ihan oikean taudin, kannattaa käydä pyörähtämässä vaikka Meilahdessa, syöpätautien klinikan käytävillä. Siellä näkee taudin kasvot: kaikenikäisiä ja -kokoisia, eikä heidän puolestaan ole kukaan nostamassa lippua salkoon tai promoamassa pitkin nettiä. Tavalliset ihmiset kun eivät ole niin kiintoisia kuin urheilijat.

Syöpä ei ole mikään naistenlehtien kiiltävälle paperille painettu selviytymiskertomus eikä ”matka itseen”, kasvattava kokemus tai muutakaan kevyttä huuhaata. Se on pahoinvointia sytostaattien jäljiltä, hiustenlähtöä, ruokahaluttomuutta, suunnatonta uupumusta, pelkoa ja kipua. Se voi jopa viedä hengen.

Minulla ei ole mitään antipatioita E. Jouhkia kohtaan, mutta tätä omahyväistä ”kyllä-me-sitten-ollaan-mainioita” -hehkutusta vastaan kyllä sitäkin enemmän. Tuntuu, että blogiyhteisön jäsenet ovat löytäneet kivan tavan kiillottaa omaa kilpeään ja riemuita omasta hyveellisyydestään. Silloin keräämiseen ja touhottamiseen hiipii vähän ilkeä sivumaku.

Ymmärrän sun pointin. Ymmärrän tosi hyvin. Syöpä ei ole mikään taistelu, jonka vahvat voittaa. Se ei ole mikään olankohautuksella ohitettava asia, josta iloisesti pinkeillä pyöränrenkailla voi päästä yli. Elina Jouhki -tempauksesta mainitseminen oli tarkoitus jotenkin konkretisoida asiaa tai tuoda asia jotenkin lähemmäksi. Toisille empatian löytäminen ja asiaan suhtautumiseen auttaa, kun voi jotenkin yrittää samaistua.

Mä todella toivon, että lukijoista muutama pysähtyy miettimään ja oivaltaa, että meistä suurinosa tai oikeastaan kaikki, voimme jollakin tavalla auttaa. Jos ei itse luovuttamalla verta tai kantasoluja, niin edes välittämällä tietoa näistä asioista.

Itse en halua kiillottaa omaa sädekehää, vaikka kieltämättä verenluovutuksesta ja kantasolurekisteriin liittymisestä sainkin hyvän mielen.

Heii,

Oli ”pakko” kommentoida tätä postausta. Ensinnäkin, hyvä kirjoitus ja tärkeä muistutus tärkeestä asiasta. Verenluovutuksella tai kantasolujen luovuttamisella (tai rekisteriin kirjautumisella) voimme antaa suuren lahjan sitä tarvitsevalle!

Olen kuitenkin affffff@hotmail.com– nimimerkin kanssa samoilla linjoilla mitä noihin facebook/ blogi ”höösäyksiin” tulee. Hoitajana olen nähnyt syövän monet muodot ja kasvot. Lukuisat eri elämäntarinat ja -kohtalot. Joiltakin osin ärsyttää, että syövästä selviytymisestä nostetaan iso haloo – varsinkin jos kyseessä on jonkin sortin julkisuuden henkilö. Totta kai jotakin samaan sairauteen sairastunutta voi helpottaa, kun pystyy samaistumaan naistenlehtien/ blogien julkaisemiin (selviytymis)tarinoihin. En kuitenkaan ymmärrä yksittäisten ihmisten ympärille muotoutuvaa ”höösäystä”, koska avuntarvisijoita (syöpäsairaita) on paljon. Mielelläni annankin auttavan käteni näille ”maan hiljaisille”, kuin lähden noihin ”mainostempauksiin” mukaan. 🙂

Tämä asia selkeästi kaipaa uudentyyppistä lähestymistä. 🙂 Tärkeä asia ja tästä pitää puhua. Itsekin haluan antaa henkisen tukeni nimenomaan kaikille niille hiljaisille sairastajille. Jokainen ihminen, oli sitten terve tai sairas, on tasan yhtä arvokas.

Tämä on niin totta. Kun postaan facebookin esim. kantasolurekisteristä tai jostain muusta tärkeästä, tykkäyksiä on yksi, joskus jopa kaksi. Mutta kun postaan hassun tapauksen kauopareissulta tai miten vituttaa vesisade, tykkäyksiä ja kommentteja sataa. Mikä hel***ti ihmisiä vaivaa?

Ehkä ei vaan osata suhtautua vaikeampiin asioihin… Ei voi tietää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *