Elämä

Pelastajakapine

28.8.2014 Teksti: Elina Hovinen

Tämän päivän suharointia ja kiirettä ei kyllä mikään väline olisi pelastanut. Joku kysyi kommenttiboksissa, miten selviydyn arjen aikatauluista. Tänään jos kysyisit, niin tuntuu, että enpä oikein tiedä. 😀

Mun tämän päivän tapahtumat

Klo 07:15 Kello soi, torkku-nappi houkuttelee ties monettako kertaa, keskimmäinen kuiskaa mulle nätisti ”äiti, sun kannattais jo herätä”
Hätäinen aamupala, lapsille aamupalaa, lasten hiusten harjausta, letitystä, vaatteiden etsintää, lasten muistuttamista aamurutiineista, todella nopea suihku, jotain meikintapaista naamaan, omanrepun pakkaaminen, vaatteet päälle
Klo 08:20 Ovesta ulos, pyörä varastosta alle ja rapa roiskuen kohti esikoisen koulua ja kasvatuskeskustelua
Klo 08:30 Hikisenä ja viimetipassa koululla
Klo 09:30 Neuvottelu loppuu, mies soittaa samaan aikaan ja kysyy ”haluatko kyydin töihin”, kyllä kiitos. Pyörä autoon ja minä kyytiin. Kuulumisten vaihto neuvottelun sisällöstä.
Klo 09:45 Töissä – napunapu, duuniiduunii
Klo 11:30 Syömään
Klo 12:00 vaatteiden vaihto tykypäivän melontasafaria varten
Klo 12:20 bussipysäkille
Klo 13:00 melontaopetusta, melontaa, kaatosadetta
Klo 16:30 rantaudumme melontaretkeltä Rajasaareen, riisun litimärät vaatteet ja vaihdan kuivia juoksuvaatteita päälle ja samalla huomaan, että puhelin näyttää ihan kummalliselta ja yrittää koko ajan itsekseen toimia ääniohjauksella eikä pysy päällä. Pelastusliivin sateen pitävä tasku ei sitten vissiin ollutkaan sateen pitävä.
Klo 17:00 lähden työkavereiden kanssa kävelemään bussipysäkille, kun lähestulkoon pysäkillä muistan, että pankkikortti jäi pelastusliivin taskuun. Juoksuksi ja takaisin Rajasaareen.
Klo 17:15 Juosten takaisin bussipysäkille ja hyppään bussiin, joka menee Kamppiin. Keskustassa tunnen oloni ihan kädettömäksi ilman puhelinta ja sieltä löytyvää informaatiotulvaa. Millä uusavuton pääsee Kaivopuistoon ilman ReittiGPS-appia? Tai miten mä löydän sieltä RunFest-joukkueessani juoksevat Nanan, Monnan, Tuukan ja Ainon, kun en voi soittaa? Tekee mieli kiroilla tai edes itkeä ja soimaan itseäni tyhmyydestä. Pitikö se kännykkä ottaa melontareissulle mukaan? Pitikö? Lopetan keskustelut itseni kanssa ja otan jalat alle ja juoksen Kampista Kaivopuistoon, ensin kuitenkin harkitsen, käynkö ostamassa uuden puhelimen nyt vai heti. Aika ei siihen kuitenkaan riittänyt, joten juoksuksi.
Klo 17:35 Kaivopuistossa RunFest-alueella pyörittelen päätä kuin pöllö, kunnes Monna hihkaisee ”Elina”. Kapsahdan Monnan kaulaan ja oksennan koko tapahtumatulvan juoksujoukkueelle. Voi vitsi mikä päivä tähän asti!
Klo 18-20 RunFest-tapahtumassa juostiin puolimaratonin pituinen matka joukkueina Lastensairaalan hyväksi. Mä juoksin oman viidesosani, eli 4,2 km 19 minuuttiin. Olen tyytyväinen suoritukseen ja tietysti myös joukkuekavereideni hyviin suorituksiinn ja hyvään yhteishenkeen. Ennen omaa suoritustani soitin Monnan puhelimesta miehelle, voisiko hän mitenkään tulla hakemaan kahteen kertaan kastuneen naisen pois puolen tunnin päästä.
Klo 20:15 Maaliin saavuttuani mies on jo nurkilla, syön nopeasti Nanan tekemää salaattia ja törkeän hyvää raakakakkua ja kohta jo istun autossa perheeni luona.
Klo 20:45 Sellossa hakemassa uutta puhelinta
Klo 21:00 Lapsille iltapalaa, halipusut, pesut ja peittelyt, pesukone pyörimään
Klo 21-01 Viidesluokkalaisen luokan rahastonhoitajan hommia, pyykit kuivumaan, Wilma-viestien lukua ja niihin vastaamista, kalenterin päivitystä, meileihin vastaamista, uuden puhelimen asetusten kanssa kikkailua, kuvien pläräämistä postauksia varten, kunnes GoPron akku loppuu ja luovutan. Päätän, että postaan myöhemmin kuvien kera. Nyt nukkumaan.

Mutta mikä se arjen pelastajakapine on? No se on vara-akku, jonka sain MobileFun-nettikaupasta testattavaksi. Kapine on oikeasti aivan kurko – Pebble Smartstick. Olen puhelimestani pahasti riippuvainen, jos se ei vielä äskeisestä tekstistä tullut selväksi, niin puhelimessa täytyy aina myös olla virtaa. Tämän vara-akun kun lataa yön aikana ja heittää aamulla laukkuun, niin kapineella saa ladattua akun ihan täyteen ja pelastusvirtaa riittää vielä toiseenkin epätoivoiseen hetkeen.

Onneksi tällaisia päiviä ei ole joka päivä ja vaikka päivässä oli paljon kivoja asioita, eikä mikään varsinaisesti mennyt mitenkään kovin pahasti pieleen, niin huh. Aamusta alkaen tuli perseen alla sykkimistä ja sen päälle vielä liuta muita hommia, niin tuntuu, että uni on enemmän kuin tervetullutta. Huomennakin on luvassa paljon kaikkea kivaa tapahtumaa. Juuri päätin, että perjantain ja lauantain pyhitän tyttöjen kanssa lötköttelylle (olemme tyttöjen kanssa keskenään pe ja la) ja iltaisin lasten nukkumaanmenon jälkeen käsittelen ja perkaan 1000 kuvaa ja teen kaikki rästissä olevat blogityöt pois.

 

Kommentit (10)

En mä kyllä sellaiseksi tunne itseäni iltaisin ihan nuupahtaneena. 😀

Ihana! 🙂 <3 Kivaa oli ja ihana oli ottaa sun kaulaan kapsahdus vastaan! 🙂

<3 Oli tosi kivaa kaikesta sähellyksestä huolimatta. 🙂

Oot kyllä niin supermimmi! Ja hyvällä asenteella selviää aina, melkeen ihan kaikesta 😉 <3

Se on totta, asenne ratkaisee melkein aina. 🙂

Minä se kyselinkin arkisista kuvioistasi. Tutun aikatauluteltulta kuulostaa päiväsi 🙂

Tätähän se varmasti kaikissa lapsiperheissä, vaikka tässä suharoin vain omien aikataulujeni kanssa. 🙂

Supermimmi todellakin! 🙂

En mä kyllä sellaiseksi tunne itseäni iltaisin ihan nuupahtaneena. 😀

Stadissa syntyneenä on vaikea käsittää, ettei Kampista löytäisi Kaivopuistoon. Ehkä se oli vitsi tai jotain.

Joo, löysin mä kaivariin ihan omin jaloin. Ilman karttaa ja kompassia.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *