Juoksu

Pisin harjoittelulenkki

24.8.2013 Teksti: Elina Hovinen

Kuten aamulla kerroin, tänään oli pitkän lenkin vuoro. Sisko totesi, että tänään ohjelmassa on 30 kilometrin lenkki, joten ei siinä auttanut sanoa kuin ”selvä homma”. Pitkä lenkki oli itsellänikin mielessä, mutta 30 kilometriä on minunkin mielestä tosi pitkä lenkki. Viime maratonille treenatessa pisin harjoittelulenkki oli 28 kilometriä.

Päätimme lenkille lähtemisestä eilen illalla kymmeneltä, joten tankkaaminen oli vähän mitä oli. Söin illalla jättilautasellisen rahkaa, jonka seassa oli hedelmiä ja marjoja ja tietysti litrakaupalla vettä ja kivennäisvettä. En ole vieläkään saanut ostettua urheilujuomaa kaappiin.

Aamulla vatsa oli vähän arka, okei, tunnustan. Söin illalla myös merkkareita – niistä se vatsakipu. Mietin mitä mä uskallan syödä ja jännitti lenkille lähtö. Vieläkin se epäonnistunut lenkki jäytää takaraivossa. Söin kaksi ruisleipää, päälle tonnikalaa, join kaksi kupillista kahvia ja tietysti vettä. Söin vähän ajan päästä banaanin ja mehukeittoa ja vielä vähän myöhemmin toisen banaanin. Vettä join yhteensä varmaan reilut kaksi litraa. Syömisen ja juomisen lopetin jälleen vajaat kaksi tuntia ennen lenkille lähtöä.

Päällä Socin lyhyet trikoot, Socin toppi, H&M:n alustoppi, jalassa Asics DS Trainerit (ah, rakkautta) ja ensimmäistä kertaa kunnolla testissä nuo uudet Zero Pointin kompressiosäärystimet. Uusi juomapullovyö on ostoslistalla. Tuohon mun Salomonin vyöhön saa vain yhden ison pullon, vyö on venymätöntä materiaalia. Pitkillä lenkeillä menetän hermot siihen hölskymiseen, kun en saa pysymään vyötä yhdessä kohdassa.

Sitten vain matkaan. Aurinko paistoi ja oli aika lämmin, ehkä 18-19 astetta. Täydellinen ilma. Ei liian kuuma eikä missään nimessä kylmäkään. Lähdettiin yhdeltä, samaan aikaan tulee olemaan maratonin startti. Ensimmäinen päivällä juostu pitkä lenkki koko kesänä. Helteillä en ole pystynyt juosta päivällä, vaan aina lähtö on venynyt iltaan. Tällä kertaa reitti meni mulle ihan oudoissa maisemissa. Maisemat olivat varsin virkistävän erilaisia. Olen tottunut juoksemaan merenrantamaisemissa, tällä kertaa maisema oli metsää ja peltoa. Kaunista ja rauhoittavaa. 

Mua jännitti ensimmäiset 20 kilometriä jaksanko, kestääkö paikat, kestääkö maha. Oikeasti kyse oli siitä kestääkö pää. Nuo pitkät lenkit on enemmän päästä kiinni kuin kunnosta tai jaksamisesta. Kun vihdoinkin tulimme siihen pisteeseen, että sai kääntyä takaisin, edessä oli enää 8,5 kilometriä. Teki mieli paukutella henkseleitä. Rupesimme hihkumaan aina kun Garmin piippasi uuden kilometrin merkiksi. Nälkä oli kova ja jano. Kävimmekin Pirkkolan urheilutalolla täyttämässä juomapullot (stoppasin mittarin sisälle mennessä ja muistin käynnistää sen vasta juostuamme jonkin matkaa, mittarista jäi uupumaan muutama sata metriä). 26 kilometrin kohdalla juokseminen rupesi suorastaan tympäisemään. Enää ei kiinnostanut, mutta kun juoksemaan on tultu, niin mehän juostaan. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Jälleen pääkopasta kiinni. Juokse, urpo, juokse! Hekumoimme ruoasta ja palautusjuomasta ja juoksimme lenkin loppuun asti.

Mittari pysähtyi kaupan kohdalla, mistä haimme ruoantekotarpeet, palautusjuomat ja suolakurkkua. Gainomaxit samantien napaan ja siskon kotiin päästyä avasin tärisevin käsin suolakurkkupurkin ja ahmin suolakurkkuja naamaan, tarjoilin ystävällisesti samalla haarukalla siskollekin. En enää koskaan halua kokea sitä pahaa oloa, joka tuli sen toisen lenkin jälkeen. 😀 Nämä on näitä. Äkkiä ruoka tulille, kahvit tippumaan ja sitten ahnaasti ruoan kimppuun. Täydellistä!

Pelkäsittekö, etten kerro kompressiosäärystimistä mitään? Voi kuulkaas, ne oli tosi hyvät! Sisko ehti pelotella, että hänen miehelle nuo ei käy, vaan hänellä alkaa pohkeet kramppailemaan. Minulle nuo tuntuu sopivan. Tuntui ihanalta jalassa. Sellainen kivan napakka ja viileä fiilis jaloissa. Tuosta väristä tulee vielä paljon plussaa, kiva kun on värikästä päällä. Lenkin jälkeen jalat eivät ole yhtä kivistävät kuin aiempien pitkisten jäkeen. Muutenkin lenkin jälkeinen olo on parempi kuin koskaan, vaikka juoksin elämäni pisimmän harjoituslenkin tänään. Ei vatsavaivoja, ei totaaliväsymystä, ei rakkuloita, ei pahemmin hiertymiä (yksi pieni vain). Tietysti olen väsynyt ja jalat tuntuu siltä miltä nyt 30 kilometrin lenkin jälkeen voi tuntua, mutta voi hurmos! Olen niin onnellinen! Tämä lenkki toi hirveästi lisää itseluottamusta maratonin suhteen.

Matka: 30 km
Kesto: 2 h 58 min
Syke: keski – 152 bpm, max – 170 bpm
Kalorit: 1 619 kcal

Lenkki meni ehkä vähän turhan kovilla sykkeillä ja osin juoksimme sitä vauhtia mitä olimme ajatelleet juosta maratonin, mutta tulipa mieleen, että mitä jos kiristäisi tavoitetta hieman, kun tämäkin sujui näin helposti. Nyt pitää jatkossa kärsivällisesti juosta peruskestävyyssykkeillä, että saa hiottua kunnon huippuunsa ja päästellä maratonissa sitten ihan kunnolla.

Mahtava fiilis!

Lue myös

Suosittelemme