Elämä

PMS – kun kaikki ärsyttää

25.1.2019 Teksti: Elina Hovinen

Mulla on parhaillaan menossa PMS ja pahimmat päivät tätä hormonimyrskyä. Iän myötä olen oppinut tunnistamaan PMS-oireet ja ehkä jopa valmistautumaan sen tuloon paremmin. PMS on lyhenne sanoista Pre Menstruation Syndrome, joka tarkoittaa kuukautista edeltäviä oireita, jotka johtuvat naisen kehossa tapahtuvista hormonimuutoksista.

Naisen elämä pyörii pitkälti kuukautisten rytmittämänä. Kierto alkaa kuukautisista, jonka jälkeen mielialojen heittely alkaa tasoittua ja elämä normalisoituu vähitellen. Tässä on hetken seesteinen ja tasainen vaihe. Kierron puolivälin lähestyessä on lähestulkoon kaikkivoipa olo. Ideoita pulppuaa, on paljon energiaa, saa paljon aikaiseksi, on kaunis ja säteilevä olo ja hormonit hyrräävät valtavalla voimalla. Tässä vaiheessa tuntuu, että elämässä on kaikki hyvin ja kaikki on mahdollista. Kierron loppuvaiheilla elämästä tulee yhtäkkiä merkityksetöntä ja kertakaikkisen ärsyttävää. Hormonit imevät mustan spiraalin pyörteisiin, jossa yrittää selviytyä ja puhua itselleen järkeä päähän. Tämä on se PMS-vaihe.

Miltä PMS tuntuu?

Minulla meni yllättävän pitkään ennen kuin ymmärsin, mistä tuossa mustassa vaiheessa on kyse. PMS on niin raivostuttava. Silloin on niin ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita laidasta toiseen. Yhtäkkiä on sellainen olo, että missään ei ole mitään järkeä. Koti on ruma, tyhmä ja ahdistava. Kaikki se mitä tekee tuntuu huonolta ja väärältä. Parisuhde tuntuu turhalta ja lapset ärsyttäviltä. Puhumattakaan siitä kuinka paljon vihaa itseään. Missään ei ole mitään järkeä eikä mikään tunnu hyvältä.

PMS-höyryissä tekee mieli vetää itseään turpaan tai edes juosta seinään. Sitä tunteiden vyöryä on vaikea ottaa vastaan ja siihen on vaikea suhtautua. Syöksyn ärsytyksen aiheesta toiseen ja vuorotellen yritän puhua itselleni järkeä ja saada itseni rauhoittumaan.

Tuolloin toivoisin muilta ihmisiltä hellää ja myötätuntoista suhtautumista, mutta olen kuin hyökkäävä ja sähisevä kissa ja työnnän käytökselläni kaikki pois luotani. Ristiriitaista? Kyllä. Haluaisin halauksia ja syliä, mutta kukapa sitä nyt raapivan kissan kanssa haluaisi kauheasti halailla?

Ennen saatoin heittäytyä tällaisissa tilanteissa helposti marttyyriksi ja aloin haastamaan riitaa, koska toinen ei suureksi yllätyksekseni lukenutkaan mun ajatuksia ja halunnut ottaa sähisevää kissaa syliin. Ihan kuin minun tunteet olisivat toisen ihmisen syytä tai vastuulla. Ulkoistin omat tunteeni ja syyllistin toista niistä.

Näissä tilanteissa sain ajatukseni äkkiä melkoiseen umpisolmuun, johon ei tuntunut löytyvän mitään järkevää ratkaisua. Usein näissä tilanteissa parisuhteen toinen osapuoli on totaalisen hämmennyksen vallassa eikä ymmärrä lainkaan mistä nyt on kyse. Nämä keskustelut harvoin johtavat mihinkään rakentavaan.

Vuosien myötä olen vähitellen oppinut erilaisia keinoja selviytyä näistä hormonimyrskypäivistä ja hillitsemään riidanhaastamista ja ärtymystä. Välillä onnistun ihan hyvin, välillä huonommin. Tähänkin oireiluun, kuten melkein kaikkeen, vaikuttaa myös muut olosuhdetekijät, joista eniten varmasti stressi.

Miten tunnemylläkästä selviytyy?

Mä opin tunnistamaan omat mielialavaihteluni ja suhtautumaan niihin paremmin tarkkailtuani muutaman kuukauden olojani ja kirjasin niitä ylös. Kirjasin ylös mielialat, kehon tuntemukset ja seksuaalisen halukkuuden tai haluttomuuden. Sitten kun olin tehnyt tätä jonkin aikaa ymmärsin, miten tämä kaava toistuu. Sen jälkeen opettelin löytämään tapoja suhtautua näihin tuntemuksiin.

Kirjaan itselleni kalenteriin ylös ne päivät, jolloin oletettavasti joudun myrskynsilmään. Pyrin tuolloin rauhoittamaan menoa ja olemaan itselleni lempeämpi ja armollisempi. Yritän muistaa sanoa esimerkiksi halaustoiveeni ääneen eikä kuvitella toisen lukevan ajatuksiani ja ymmärtävän, että nyt on se aika kuukaudesta, kun pitää toisen ärsyttämisestä huolimatta ottaa sähisevä kissa syliin ja vakuutella rakastavansa.

Välillä ei millään jaksa taistella sitä ärtymystä vastaan, vaan se vain tulee ulos. Se voi tulla ulos todella rumasti ja hallitsemattomasti. Aina sille ei voi mitään. Ne tunteet ja tunteenpurkaukset ovat aitoja ja oikeita eivätkä PMS:n varjolla tapahtuvaa huonoa käytöstä. Usein hormonipäissään tapahtuvissa avautumisissa piilee siemen oikeaa asiaa, mutta valitettavasti usein se tulee ulos aivan vääristyneissä mittasuhteissa. Tämä on niin ärsyttävää, koska tietää itsekin, että nyt lähti lapasesta, mutta nuotiota on vaikea saada nopeasti sammumaan, jos tuli riehuu jo.

Näistä kaikista kokemuksista voi yrittää oppia ja puhua itselleen tilanteen tullen järkeä. Kannattaa sanoittaa sitä omaa oloa läheisille ja kertoa minkälaista suhtautumista tuolloin toivoo. Tämä kannattaa tehdä seesteisessä vaiheessa. Itse olen tällä viikolla yrittänyt olla ärsytykseni kanssa ihan yksin ja miettiä mitä sieltä mustasta nousee. Nämä ovat ihan hyviä hetkiä vähän käpertyä oman pään sisään, kunhan ei sukella liian syvälle mustaan. Pohdiskelun vastapainoksi tekee hyvää katsoa vaikkapa jotakin aivotonta hömppää ja antaa sen avulla kaikkien tunteiden pyyhkiä yli. Tai lukea kirjaa ja kytkeä aivot pois päältä.

Ugh. Nyt lähden treenaamaan, koska liikunta auttaa aina tasoittamaan ärtymystä.

Kerro sinun oivalluksesi ja selviytymisvinkkisi. 🙂