Purjehdus 5.6.2013

Purjehdusta aidoimmillaan

Teksti: Elina Hovinen

Maakallasta lähdimme aamuyhdeltätoista maanantaiaamuna. Siitä alkoi meidän 21 tunnin yhtäjaksoinen purjehdus. Matkaan lähdimme 1,5 tunnin unien jälkeen aivan yllättävänkin pirteinä. Kenelläkään ei ollut kello herättämässä ja siitä huolimatta olimme kaikki samaan aikaan pystyssä ja innokkaana lähdössä takaisin merelle.

21 tuntiin mahtuu monenlaista. Alkumatka oli aurinkoista ja lämmintä ja iltaa kohti tuuli yltyi sääennusteista poiketen.


Vauhdissa ruoanlaittoa


Lohtajan edustalla oli merivoimien harjoitukset menossa ja kaksi hornettiakin lensi meidän yli. Toinen hornetti lensi sen verran läheltä, että jalat meni vähäksi aikaa veteläksi.

Tuli vesisade ja mä kastuin ihan kokonaan sadevaatteista huolimatta.


Tästä alkoi merenkäynti voimistumaan ja vein kameran veneen kajuuttaan turvaan. Jossakin vaiheessa meinasi vähän pelottaa kun tuntui, että aallot koko ajan vain kasvavat ja tuuli yltyy (tuuli  12 m/s). Perän pitäminen on todella fyysistä, sitä voi verrata surffaamiseen tai lumilautailuun, johon lisätään vielä käsien rasitus. Pidin perää enimmäkseen vasemmalla kädellä, mutta välillä myös molemmilla käsillä ja jossakin vaiheessa tuntui, että jos merenkäynti jatkuu samanlaisena koko yön, niin miten mun kädet jaksaa. Purjehdimme äitin kanssa puolesta yöstä eteenpäin kahdestaan. Kahden aikaan veneen moottori sammui kesken kaiken ja samaan aikaan tuuli hiipui ihan olemattomaksi. Tuossa vaiheessa matkaa oli vielä noin 17 meripeninkulma jäljellä, joka tarkoitti sillä vauhdilla 8 tuntia purjehtimista. Olin jossain vaiheessa nukkunut puolen tunnin torkut, mutta aloin olla todella väsynyt, samoin äiti, joka porskutti yhtä vähillä unilla menemään. Mietittiin eri vaihtoehtoja. Rantaudutaanko johonkin lähimpään satamaan, tilataanko hinausvene, nukutaanko 15 min pätkissä vuoronperään vai mitä ihmettä tehdään. Olin niin väsynyt, etten kertakaikkiaan osannut enää navigoida. En enää erottanut itä- ja länsiviittaa toisistaan. En varmaan olisi osannut ohittaa vihreää merimerkkiä oikealta puolelta siinä mielentilassa.


Nukahdin sitten istualteen. Tämän jälkeen mä psyykkasin jaksamaan Raippaluotoon, jonne äiti oli päättänyt, että rantaudumme. En olisi jaksanut oikeasti purjehtia enää yhtään pidemmälle. Halusin maailman eniten kömpiä makuupussiin nukkumaan. Mulla oli muuten päällä legginsit, tuulihousut, toiset tuulihousut ja toppahousut, yläosassa toppi, pitkähihainen paita, villapaita, tuulitakki ja toppatakki. Ja silti paleli. Tuosta kun heräsin, näin äidin istumassa istumalaatikon reunalla silmät lurppasten. Päätin, että minä nyt tsemppaan. Keitin kahvit ja tsekkasin koordinaatit, että pääsen taas kartalle. Edessä oli siis purjeilla rantautuminen raippaluodon satamaan. Mä jostakin syystä sain ja otin kipparin roolin rantautumisvaiheessa (ehkä äiti oli vaan ihan liian väsynyt). Käskin ottaa keulapurjeen alas, koska ison saa laskettua nopeammin koska tahansa, keulapurjeen rullaamiseen menee kauemmin aikaa. Sitten vain linjat kiinni ja satama-altaaseen. Olin ihan varma, että äiti nappaa multa pinnan ja hoitaa homman loppuun, mutta sain kuin sainkin hoitaa rantautumisen ihan itse. Vaikka itse sanonkin, niin rantautuminen sujui tyylikkään smoothisti ilman mitään hössöttämistä. Kertalaakista vene peräankkuriin ja keula kiinni laituriin. 

Aamukuuden purjehtijapari – äiti ja tytär


Raippaluoto aamulla


Mörkö kömpi kajuutasta tuulen tuiverrukseen ”yöunien” jälkeen

Rantauduimme kahdeksalta aamulla, mutta pääsin nukkumaan ehkä yhdeksältä kaiken rantautumishärdellin ja muun puimisen jälkeen. Nukuin autuaan onnellisena melkein kolmeen asti ja heräsin kylmässä veneessä. Saakutin satamassa ei ole sähköä eikä voida moottoria käyttää ja ladata akkuja, joten lämppäriä ei voi turhaan pitää päällä. Päivä on siis sujunut hytisten ja laitellen venettä kuntoon. Äiti on korjannut pienissä pätkissä moottoria ja vaihdellut suodattimia. Vielä olisi viimeisen suodattimen vaihto ennen nukkumaan menoa. Pitäisikin lopetella ja mennä auttamaan. Huominen pysytään vielä tässä satamassa ja laitetaan vene taas avomeripurjehduskuntoon ja toivotaan, että suodattimien vaihtaminen saa moottorin taas heräämään. Huomiseksi on luvattu liian kovaa tuulta, ukkosia ja merkitsevä aallonkorkeus oli näillä huudeilla 2,5 metriä, joka tarkoittaa, että merellä näkyisi myös lähes viisimetrisiä aaltoja. Ei tee mieli lähteä katsomaan sellaisia. Nyt istun tässä sataman huoltorakennuksessa kirjoittelemassa (lämpimässä) ja lataamassa läppärin ja puhelimen akkua. Käytiin illalla ihanasti saunassakin.

Nyt nukkumaan! Reaaliaikaista päivitystä löytyy instagramista, päivitän sitä usein. Hyvää yötä!

Kommentit (4)

Hehe, on meissä paljon samaa. 🙂

Niin siistiä! Pääsisinpä joskus itsekin merelle! Turvallista reissua! 🙂

Kiitos! Tämä on ihan huippua!

Äidin ja tyttären nenät ovat samasta muotista 🙂

Hehe, on meissä paljon samaa. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *