Ajatuksia 1.3.2014

Raotus kulisseihin

Teksti: Elina Hovinen

Hello! Jos yrittäisin taas tiivistää postaustahtia. Pahoittelen tätä lepsuilua. Arki on vain imaissut otteeseensa ja masistelu jalasta otti musta yliotteen. Mä oon koko viikon oikeastaan vain pötkötellyt. Olen toki pyöräillyt työmatkat, mutta illat olen möhöttänyt sohvalla aivan ylettömän väsyneenä. Siinä sen näkee. Olen entistäkin väsyneempi jos en treenaa, enkä ainakaan saa yhtään enempää aikaiseksi. Toisaalta, sille möhöttämiselle ja lasten kanssa oleskelulle oli paikkansa. Tämä viikko on mennyt lekottelun lisäksi oman pääkopan sisällä tapahtuvien asioiden työstämiseen.

Jalan huono kunto on ottanut enemmän päähän kuin olen täällä edes kirjoitellut. Näin sen toimivan kropan merkityksen huomaa vasta silloin kun vaivoja tulee. En muista olleeni olkapääleikkauksen jälkeen kertaakaan näin allapäin kropasta johtuvien asioiden vuoksi. Silloin mä sentään kävelin, pyöräilin ja myöhemmin juoksin. Nyt pitäisi jyystää salilla pelkkää yläkroppaa. Ei oikeasti jaksa kiinnostaa. Olen siis keskittynyt oleiluun ja syömiseen. Näin se mun logiikka pelaa.

Mun elämässä on viimeisien vuosien aikana tapahtunut paljon järisyttäviä asioita sellaisella ei-niin-hyvällä tavalla. Elämä on heitellyt vähän joka laitaan. Välillä pudottanut ylhäältä kiihtyvällä vauhdilla alas, sitten laitaa päin ja vielä toiseenkin. On ollut viimeisen päälle elämän mankelia, että sellaisesta littanasta liiskasta on yritetty taas paisua takaisin ihmisen mittoihin. Nyt, kun elämä alkaa kaiken tämän pomppuilun jälkeen tasoittua, on aika pysähtyä analysoimaan. Nyt kun asioista alkaa olla sen verran aikaa, että niitä pystyy katsomaan silmiin. Tämä työstäminen vie paljon voimavaroja, mutta tämä blogi ja te ihanat lukijat siellä ruutujen toisella puolella olette mulle iso voimavara. Teidän takia jaksan kirjoitella ja pitää kiinni positiivisesta tavasta ajatella. En ole ajatellut pudota mihinkään synkkyyteen (se meni jo), vaan aion keskittyä niihin elämän valoisiin puoliin. Yksi iso inspiraation lähteeni on ihana Jenny, jonka asenne ja suhtautuminen elämään, on jotain niin ihailtavaa. Hän pysäyttää minut ajattelemaan lähes joka päivä. Upea ihminen, vaikken kovin hyvin häntä tunnekaan. Esimerkiksi tämänviikkoisen postauksen pelkkä otsikko: ”Päätös olla valo maailmassa…”

Päätin joskus ja kirjoitinkin tänne, etten aio kirjoittaa blogiin mitään henkilökohtaista, mutta tässä ollaan. Tuntuu, että haluan vähän raottaa verhon taakse. Asiat eivät aina ole siltä miltä näyttää ja mielikuvat eivät aina vastaa todellisuutta. Mulla on myös halu selittää, miksi tämä blogi ei aina ole sillä samalla prioriteetilla kuin ennen. 

Elämä on oikeasti nyt aika ihanaa. Minulle tuon mankelin jälkeen mikään ei ole itsestään selvää. Nyt on syytä olla monesta asiasta kiitollinen ja olenkin. Ehkä jätän tämän avautumisen tähän, ettei lähde käsistä. Voi olla, että kadun tätäkin avautumista vielä…

<3, Elina

Kommentit (21)

Kamalaa! 🙁 Voimia sulle ihan älyttömän paljon!

Kiitos tästä kirjoituksesta! Täälläki on menty mankelin läpi. Joskus kirjoitinkin tänne, että sun esimerkki parisuhteen ”pelastamisesta” antoi mulle voimaa avioliiton vaikeina aikoina. Olet mahtava esikuva! Voin kuvitella, että vammat ärsyttää, varsinkin kun puhuit kuinka innoissasi olit heimon treeneistä. Voimia ja uskoa paranemiseen! Niin kuin sanoit, monesta voi olla iloinen 🙂

Kiitos! Ihana kuulla, että sinäkin olet päässyt mankelista pois. 🙂

Voi ei! Tsemppiä sulle!

Kiitos! <3

Mä taas ajattelen, että elämä on yksi iso mankeli, josta kaikki menee läpi. Jotku selviää pienillä vaurioilla, joillekkin tulee isoja vaurioita, mutta selviävät ja kaikki kasvavat siinä ihmisinä.
Minusta se on täysin normaalia elämää, että kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Joihinkin ongelmiin on itse suorastaan syösty pää edellä, jotku ongelmat tulevat vaikkei niitä haluaisikaan. Ne on vaan läpi käytävä tuntui miltä tuntui.
Ehkäpä juurikin mankeloiminen auttaa näkemään elämän tärkeät asiat, läheiset, hyvinvointi ja pienet ilot.

Ollaan valona maailmalle, itselle ja läheisille <3

Niinhän se on. Joillekin mankeli on hellempi, toisia se litistää oikein tosi kovaa, jotkut jopa tarvitsevat elvytystä sen jälkeen. Koettelmukset kasvattavat, se on selvää ja tuo elämään perspektiiviä.

Ollaan. <3

<3 oot rakas! Onneksi se pahin mankeli on jo takana ja nyt katsotaan eteenpäin! On kauhian kova ikävä mutta 1,5kk enää ja päästään parantaan maailmaa porukalla 🙂

Niin sinäkin <3 Tosi kova ikävä on. Onneksi tulet kohta takaisin. Tytöt haluaisivat tulla teidän luona käymään, kun olen näyttänyt kuvia teidän kotitalon uima-altaasta. 😀

Itse en edes ajattelisi etteikö jokaisella olisi omat vaikeutensa ja vaiheensa, vaikkei niitä samalla tapaa aktiivisesti toisikaan esiin. Kaikilla niitä on. Vaikeita vaiheita, romahduksia, taistelua, nousuja, eteenpäin hampaat irvessä menemistä. Elämä on sellasta. Joskus ehkä huomaa olevansa vahvempi juuri siksi.

Niinpä, en minäkään enää. Joillakin se tuntuu unohtuvan ja ajattelevat ehkä kadehtien toisesta, jonka elämä ja elämänasenne näyttää ulospäin kevyeltä.

Jokaisella ihmiselle on omat vaikeutensa ja jokaisella on tarinansa.

Totta, jotkut saattavat ajatella että ”tolla on paljon paremmin asiat” kun ei märehdi näkyvästi koko ajan.
Tsemppiä! 🙂

Niinpä. 🙂 Kiitos! 🙂

Kiitos tästä, on niin tärkeää nähdä välillä kulissienkin taakse. Hölmöä kyllä silloin muistaa että muillakin on välillä vaikeaa, eikä vain itsellä. Ja asenteen kautta niiden vaikeuksien päälle voi nousta. Tsemppiä kevääseen ja iso hali! <3

Kiitos! <3

Jokaisella on omat vaikeutensa, jokainen ihminen on erityinen, jokaisella on tarina. Siksi tämä elämä onkin niin jännittävää. 🙂 Vaikeudet opettaa ja vahvistaa, tuo syvyyttä ihmiseen.

Musta on ihanaa saada aina välillä muistutuksia siitä, että te bloggaajatkin ootte vaan ihmisiä. Oon viime aikoina kypsytellyt yhä enevässä määrin ajatusta siitä, että tosiaan eipä täällä meistä kukaan ole liikkeellä ilman jonkinlaista painolastia tai omanlaisiaan arpia. Välillä se vaan meinaa unohtua, kun niitä kipeitä asioita myös tupataan eniten peittämään… Itse kuitenkin uskon, että juuri ne vastoinkäymiset ja se miten niistä selvitään, tekee meistä sellaisia kuin ollaan. Ei kuuluisa lause ”kaikki mikä ei tapa, vahvistaa” taida olla klassikko muusta kuin hyvästä syystä 😉

Jaksamista analysointiin ja asioiden käsittelyyn! Ja ennen kaikkea iso peukku itsetutkiskelulle 🙂

Totta puhut. Vastoinkäymisiä ja arkoja asioita mielellään piilotellaan, mutta sitten kun joku rohkea uskaltaa sanoa kipeitä asioita julkisesti, niin se helpottaa saman asian kanssa painivia. Se vaan vaatii tosi paljon rohkeutta. Itsestäni ei siihen ole.

Kiitos paljon!

Kiitos tästä postauksesta, ja kaikista mitä olet tehnyt!
Olen lukenut blokiasi jo pitkään, ja olen onnellinen että olen löytänyt sen! 🙂
Saan voimaa sinun teksteistä ja kuvista tähän minun elämääni. Tosiaan olen 20.v urheiluhullu, mutta eräs käsittely oli minun kohdalla erittäin kohtalokas, missä kävin. Raajat menivät sen myötä voimattomiksi, ja kulen vähäänkään pidemmät matkat pyöruolilla. Urheilu ja haaveammatti (fysioterapeutti) ovat vain unelmia!
Se on otettava vastaan, mitä elämä tuo.
Periksi ei saa antaa missään vaiheessa, ja tie on tästä vain ylöspäin! 🙂

Oi, onpa ihana kuulla.

Tosi hurjaa! 🙁 Mitä tapahtui? Olipa pysäyttävä muistutus siitä, että sitä ei koskaan tiedä mitä elämä tuo eteensä. Tuntuu ihan hölmöltä, että valitan jostakin kipeästä nivusesta sinun kokemuksiesi rinnalla.

Tosi paljon voimia ja tsemppiä! 🙂

Käsittelyn jälkeen jalat meni heti voimattomiksi, myöhemmin kädet ja kaikissa raajoissa alkoi valtava vapina.
Olen nyt 4 kk ollu näiden oireiden kanssa, ja sehän se tässä onkin kun minulla ei ole mitään 😀
Minulla ei siis ole diagnoosia. Lääkärit ei ole oikeen ottaneet kantaa asiaa, ovat sitä mieltä, ettei käsittely voi saada mitään vahinkoa kehossa aikaan!?
Kävin kuitenkin yksityisellä ortopedillä, joka oli aivan huippu!! Hän epäili selkäydinvammaa! Sen osalta odotan aikaan selkäydinvammaklinikalle, ja tutkimuksiin. Kaikki on kuitenkin vielä auki, varmaa diagnoosia ei siis ole. Ei tiedetä onko oireet pysyviä vai ohmeneviä.

Tottakait saat purkaa kipeästä nivusesta, se on sinun elämäntilanteessasi iso juttu, tai mikä ei kuulu jokapäiväiseen elämääsi. 🙂 En ajatellut ollenkaan, että tuopa ”pienestä” valittaa. 😀

Kamalaa! 🙁 Voimia sulle ihan älyttömän paljon!

Ja kiiitos paljon!! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *