Vaellus ja Retkeily

Retkipäivän lenkki: Sorlammen kierros

6.3.2018 Teksti: Elina Hovinen

Lauantaina oli retkipäivä. Meillä on biokaasuauto viikon käytössä, jolla pääsimme ihanasti hurauttelemaan Nuuksion metsän laitaan. Tällä kertaa päätimme mennä katsastamaan meille ihan uuden reitin, Sorlammen kierroksen. Pysäköimme auton Nuuksionmajan parkkipaikalle. Nyt ajomatkaa tuli huomattavasti vähemmän. Yleensä ajelemme vakkaripaikkalle Haukkalammen parkkipaikalle saakka.

Kipsimme suojatien yli Hakjärventielle, jota kävelimme muutaman sata metriä polun alkuun. Reitti oli tosi kiva ja mikä parasta: siellä ei ollut ketään! Nuotiopaikalla oli muutama hiihtäjä pitämässä taukoa, sillä tuohon risteää nähtävästi ainakin Pirttimäestä lähtevät ladut.

Tällä kertaa lasten reppuun oli pakattu kuuman kaakaon lisäksi berliininmunkit. Evästauko on aina retken kohokohta ja niiden voimin lapset saa helpommin kaveriksi retkelle. Tosin teiniä emme saaneet edes herkuilla houkuteltua mukaan, vaan kavereiden seura voitti tällä kertaa.

Tällä kertaa retkellä oli iloinen ja kepeä tunnelma. Postauksen lopusta löytyy video, josta voit katsoa mitä edellisellä retkellä kävi. 😀 Lapset yrittivät jatkuvasti saada Ramia kaadettua ja annettua hänelle lumipesuja, mutta kaksmetristä ei noin vain kaadeta, vaan tytöt keräilivät itseään vähän väliä jostakin lumikinoksesta.

Reitti oli näin talviaikaan aika helppokulkuinen ja maisemiltaan mukavan vaihteleva. Reitin varrella oli muutama pieni lampikin, joten kesällä tämäkin luontopolku tarjoaa varmasti aika mukavat puitteet kesäpäivän viettoon.

Parasta tälläkin kertaa oli yhdessäolo ja ne palkitsevat onnellisen väsyneet hymyt reissun jälkeen. Kruunasimme retkipäivän evästämällä tukevasti Ikeassa. 🙂

*Minun ja Ramin ulkoiluvaatteet saatu Scandinavian Outdoorista: Jack Wolfskin

Kommentit (2)

Mä selvitän. 🙂 Palaan heti kun saan vastauksen.

Hei,

Sinulla vilahti videolla se puhelimen lämpöpussi? Mistä niitä saa? Google ei kertonut, ehkä käytän vä’ärää hakusanaa.

Mä selvitän. 🙂 Palaan heti kun saan vastauksen.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *