Suunnistus

”Sä et tiedä kuinka ihanaa se on”

25.5.2018 Teksti: Elina Hovinen

Näin sanoi sisko minulle eilen puhelimessa. Sisko tarkoitti suunnistamista Nuuksion metsässä. Tämän fiilistelyn taka-ajatuksena oli saada minut hänelle seuraksi iltarasteille. Sisko oli tainnut unohtaa, että minun viime kevät pyöri paljolti suunnistamisen ympärillä ja huipentui kesäkuun Jukolan viestiin.

Lupauduin seuraksi, koska tiesin, että se todella on ihanaa ja että suunnistaminen ja metsässä oleminen on juuri sitä, mitä tarvitsen keskelle kiireistä viikkoa. En ole aikoihin päässyt edes retkelle.

Voi sitä riemua, kun voin taas juosta!

Rakastuin viime keväänä suunnistamiseen, mutta en ole voinut tätäkään lajia harrastaa pitkiin aikoihin. Aamulla pakkasin reppuuni lähes korkkaamattomat Sarvan IRock -polkujuoksukengät, Salomonin juomarepun ja tietysti kompassin. Pyöräilin suoraan koulusta Espoon perälle siskon perheen päivällispöytään. Vatsat täysinä ajelimme kohti Nuuksiota ja Solvallaa.

Siskon yhtäkkinen suunnistusintoilu johtuu siitä, että hän oli lupautunut Venlojen viestin joukkueeseen ja tarvii harjoitusta ennen koitosta.

Olemme siskon kanssa molemmat aika kiivasluonteisia ja olin varma, että saamme pöpelikössä riidan aikaiseksi. Riitaa ei tullut. Sen sijaan nautimme upeasta kesäillasta, fiilistelimme onnistumisia ja keskityimme suunnistamiseen.

Suunnistus on ihana laji. Meillä hurahti metsässä 3,5 tuntia aivan huomaamatta. Vain nälkä muistutti ajan kulusta. Nälkä teki myös sen, että keskittyminen ei ollut enää parhaalla tasolla. Yhdeltä rastila otimme suunnan ja sisko totesi ääneen, että ”nyt ei kannata olla näin itsevarma, koska silloin tulee tehtyä virheitä”. Itsevarmuuteen se ei kaatunut. Polulla lepäsi sahalaitainen kyykäärme, jota säikähdimme. Meistä kajahti kaksi kiljahdusta ilmoille ja säikähdys kadotti ajatuksen kokonaan. Juoksimme ”käärmettä karkuun” ja tipahdimme kartalta. Etsimme rastia aivan älyttömän kauan, kunnes tajusimme, että olemme väärien soiden välissä.

Lopulta rasti löytyi ja muutama seuraavakin. Joka suunnistuskerralla oppii jotakin, myös itsestään.

On aivan ihanaa kun voin taas juosta! Ei ole parempaa kuin kirmata metsässä ilta-auringon siivilöityessä havupuiden oksien läpi. En tiedä kauniimpaa kuin kangasmetsä tuossa lämpimässä valossa.