c
Ajatuksia

Satunnaisia poimintoja blogihistorian varrelta

11.6.2018 Teksti: Elina Hovinen

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2010. Elämä oli tuolloin melko haastavaa, mutta se ei näkynyt juurikaan ulospäin. Ennen blogin perustamista olin hurahtanut treenaamiseen. Innostuin treenaamisesta keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Olin blogin perustamiseen asti jakanut urheilufiilistelyitä Facebookissa, mutta halusin löytää fiilistelylle oman paikan.

Näiden yli kahdeksan vuoden ajan olen jakanut blogiin palasia arjestani. Näihin vuosiin on mahtunut vaikeita ja kipeitä asioita. Nämä kokemukset ovat muuttaneet minua. Vasta ihan viime vuosina olen uskaltanut kertoa kokemuksistani ja ajatuksistani syvällisemmin.

Inspiroiduin Monnan postauksesta ja ajattelin tehdä tällaisen blogihistorian pikakelauksen. Ei niinkään mitään tähtihetkiä, vaan satunnaisia poimintoja vuosien varrelta.

2010

Maaliskuu 2010, sain työpaikan vakuutusyhtiöstä, jossa viihdyin viisi vuotta. Otsahiukset olivat kertaluontoinen kokeilu. Ei tule toistumaan.

Kuvassa ensimmäiset blogin kautta saadut lenkkarit keväältä 2010. Naama piti jostakin syystä blurrata. Se kuului tuolloin tapoihin, samoin tällaiset kollaasit oli muotia.

2011

Kolmenkympin kriisissä päätin leikata hiukseni lyhyiksi.

Juoksin tai pyöräilin työmatkat. Tytöt olivat vielä pieniä. <3

2012

Jokakesäiselle purjehdusreissulle lähdössä. Tuolloin purjehdimme viikossa Vaasasta Kokkolaan.

Juoksin ensimmäisen maratonin. Puolikkaita oli jo useampi takana.

2013

Kyykkypainona lapsi. 😀 Treenejä ei jätetty väliin. Treenasin joko aamulla varhain tai illalla myöhään.

Olkapääleikkauksen jälkeen. Treenimania oli pahimmillaan leikkauksen jälkeen. Olin timmeimmilläni tuolloin.

Kuka muistaa Veto-salin rantatreenit? Minäkin kävin siellä.

Maratonkesä. Olin parhaimmassa kunnossa koskaan.

Tällaisia kuvia blogissa ei näkynyt. Sairastin masennusta. Elämä oli vaikeaa. Kävin kaksi kertaa viikossa psykoterapiassa seuraavien kahden vuoden ajan.

2014

Vanhoja kuvia selatessa tulee pieni myötähäpeä ja myötätunto sen aikaista itseäni kohtaan. Minä edestä, minä takaa. Tässä minä ja mun vatsalihakset, taas. Kroppahan oli vimpan päälle hyvässä kunnossa. Omaankin silmään näyttää hyvältä, mutta tuolloin en siltikään riittänyt itselleni. En ulkoisesti enkä muutenkaan.

Parisuhde veteli viimeisiään. Käänneltiin viimeisiä kortteja ja kesällä oli lopullisen päätöksen aika.

Masennuksesta ja kipeistä asioista huolimatta sekaan mahtuu aina myös hyviä hetkiä. Tämä on jokavuotiselta purjehdusreissultamme.

Eron jälkeen piti opetella elämään elämää uudestaan. Treenaamiseen oli vaikea löytää aikaa ja asioiden läpikäyminen vei voimia. Eron jälkeen meni myös työpaikka vaihtoon.

2015

Sitten yhtäkkiä elämääni pölähti tyyppi, johon olen edelleenkin ihan umpirakastunut. Häntä ei vain voinut päästää menemään, vaikka juuri olin ehtinyt julistaa, etten tarvitse ketään elämääni.

Uusperhearkeen sopeutuminen vei aikaa. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Emme kyläilleet oikein kenenkään luona, vaan pyrimme pitämään kaiken ylimääräisen minimissä, että saisimme rauhassa totutella uudenlaiseen elämään. Eron jälkeen minulle otti koville lapsista erossa oleminen. Tuntuu, että vasta nyt, neljä vuotta eron jälkeen, olen tottunut viikko-viikko-systeemiin.

Menimme kihloihin ja aloitimme retkeilyharrastuksen.

2016

8.1.2016 menimme naimisiin vain läheisten todistajien läsnä ollessa.

Tämän kevään kuvien selaaminen auttaa ymmärtämään, miksi väsähdin. Tahti oli aika huima. Jatkuvasti oli jotakin tapahtumaa ja sen lisäksi muut arjen haasteet. Uusperheeksi ei sulauduta kuukaudessa tai kahdessa.

Jokaisena iltana olen onnellinen, että saan mennä tuon miehen viereen nukkumaan. Tunnen oloni turvalliseksi ja hyväksytyksi. Saan olla sellainen kuin olen eikä minun tarvitse olla riippuvainen kenestäkään. Saan olla itsenäinen.

2017

Minun tärkeimmät. Äidin roolin merkitys on korostunut eron jälkeen.

Eihän uskoisi, että olin kuvaa ottaessa aivan älyttömän väsynyt ja ärtynyt? Tuohon aikaan kiukkusin läheisille turhasta, koska olin niin stressaantunut.

Minun oli päästävä metsään, että rauhoittuisin edes vähän. Yritin rauhoittua kuuntelemalla äänikirjoja ja joogaamalla.

Viime juhannuksen koko perheen yhteinen telttaretki oli niin kiva, että teemme saman tänä vuonna uudestaan.

Tältä näyttää tyyppi, joka on pääsemässä merelle!

Ja tältä näyttää nainen, jonka akku on ihan tyhjä. Aikalailla tämän jälkeen jäinkin sairaslomalle.

Opintojen jatkaminen oli paras päätös aikoihin!

Tähän päättyy tämä muistelo. Vanhojen kuvien läpikäyminen on mulle terapiaa. Se on mulle yksi tapa kohdata vaikeat tunteeet. En ole poistanut itseltäni mitään ikäviä muistoja nostattavia kuvia tai kuvia entisestä elämästä. Ne ovat kaikki osa sitä tarinaa, joka on tehnyt minusta minut.

Lue myös

Suosittelemme