Elämäntyyli 27.1.2015

Suhtautuminen urheiluvammaan

Teksti: Elina Hovinen

Heissan! Reissusta on nyt kotiuduttu rentoutuneena ja akut on ladattu täyteen. Ainoa ongelma nyt on vain, että en saa oikein itseäni ajoissa nukkumaan. Hurja kahden tunnin aikaero kuitenkin verottaa. Hah. Reissun tarkoitus oli vähän nollata ennen uuden alkua. Reilun viikon päästä siirryn nykyisestä duunistani Sykesportin leipiin tuottajan hommiin. Samalla toki jatkan bloggaamista ja tarkoitus olisi panostaa blogiin enemmän. Olen tästä uudesta alusta todella innoissani ja kiitollinen. En malta odottaa, että pääsen tekemään niitä juttuja, joista eniten nautin.


Milloinkahan sitä taas pääsisi juoksemaan?

Tätä uuden alun innostusta hieman himmentää se, etten ole fyysisesti täydessä terässä. Jalkavamma, joka ilmaantui muutama päivä ennen reissua, ei ole vieläkään parantunut tai edes osoittanut mitään paranemisen merkkejä Burana-kuurista huolimatta. Mulla olisi nyt ihan kauheasti intoa tehdä ja kokeilla kaikkea, mutta jalka on kyllä suoraan sanottuna aika huonona. Tänään kokeilin varovaisesti pyöräillä. Pyöräilin tosi kevyesti töistä kotiin ja totesin, että se ei nyt oikein kannata. Jalalla ei kestä pyörittää polkimia, ei painaa eikä nostaa. Illalla sitten kävin lasten kanssa uimassa ja uin vähän reilun kilometrin verran rintauintia. Oli tarkoitus uida ainakin kaksi, mutta jalka ei kestänyt rintauinnin potkuja, joten näin viisaammaksi jättää treenin kesken. Vapaauintia en osaa. Vapaauinnin potkuja jalka saattaisi kestää, joten ehkä tämä olisi yksi lajivaihtoehto opeteltavaksi. Tällä hetkellä mun vapaauinti on sitä, että luulen hukkuvani, kun en hallitse sitä tekniikkaa vähääkään.

Mulla on näitä rasitusvammoja ollut ennenkin, kuten taisin tuossa pari postausta takaperin kirjoitellakin. Näihin on aina yhtä vaikea suhtautua ja asennoitua taas siihen kuntoutumiseen. Mikä tässä on niin vaikeaa? Eihän näille mitään voi, eikä asia voivottelemalla muutu, mutta kyllä se vaan siltikin harmittaa. Ei pääse tekemään niitä itselleen mieluisimpia juttuja ja jää tosi iso osa liikkeistä ja urheilulajeista pois. Kuka jaksaa motivoitua treenaamaan x aikaa pelkkää yläkroppaa? Heitin tänään vitsillä, että nyt olisi hyvä hetki lähteä tavoittelemaan uutta penkkienkkaa. Nyt en pääse hikoilemaan reissussa syötyjä höttöhiilareitakaan kropasta pois. Työmatkaliikuntakin on jonkin aikaa tauolla. Miten mä selviän? 😉 Tämän tason asioista valittaminen paljastaa sen, että elämässä on asiat muuten aika hyvin. Se on ihan kiva asia kuitenkin huomata.

Olisiko teillä jotain hyviä lajivaihtoehtoja kokeiltavaksi jalkapuolelle? Entä suhtautumis- ja asennoitumisvinkkejä toipumiseen? Itse tässä tänään asiaa pohtiessa tulin siihen tulokseen, että lähelle katsoessa näkee vain liikaa yksityiskohtia ja jää helposti niihin pyörimään. Katse pitää suunnata kauas, vammasta huolimatta täytyy olla tavoite, jonka vuoksi kuntouttaa itseään. Penkkienkka ei ole kovin pitkän tähtäimen tavoite eikä se edes saa mua innostumaan, se saa mut lähinnä nauramaan. Huomenna käyn näyttämässä jalkaa lääkärille, sitten tietää taas vähän enemmän.

Ps. Huomenna arvon Garmin Vívosmart -aktiivisuusrannekkeen, joten stay tuned ja kiitos kärsivällisyydestä!

Kommentit (10)

Moi Kaisa, kiitos huolenpidosta ja kivasta kommentista, mutta huoli pois. Mun hieroja on myös osteopaatti ja hän on todella ammattitaitoinen. Hän on runnonut ainoastaan penikoita, joihin ei taida oikein mikään muukaan auttaa kuin puukko tai väkivalta. 😀 Olen siis oikeasti hyvissä käsissä.

Moikka! Itse olin polvivammaisena monta vuotta uinnin armoilla – jota inhosin! Ja sama homma en osannut muuta kuin rintauintia. Mutta sitten vaan youtube videot kehiin ja altaaseen. Kun lähti ihan tosissaan itsekseen vapaa uintia opettelemaan, siitä tuli ihan mieletön himo. Mikään ei oo niin mahtavaa kun se onnistumisen tunne kun saa ekan koko altaan mitan vedettyä, sitten kaks, kolme , .. jne. Nykyään menee vapaa uintia 2km putkeen. Ja hemmetin hyvä treenikin tulee muuten siitä! Rintauinnilla en saisi itseäni edes hengästymään. Nyt kuule tämä uusi aluevalataus sulle. Itse kävin altaalla kun aloittelin tuota vapaauinnin opettelua 5 kertaa viikossa. Sillä tahdilla edistys oli myös nopeaa. Sanoisin, että jo kuukaudessa oli suurimmat tekniikka esteet ohitettu. Niin ja muista ne youtube videot. Ihan täysin itse sitä tekniikkaa on vaikea oppia. Mutta netissä tosiaan paljon paljon tekniikka ohjeita aloittelijoista edistyneempiin. Tsemppiä! 🙂

Onnea uusiin hommiin!

Mulla on kans kokemusta vammoista. Viitisen vuotta sitten selässä pullistui välilevy, ja vaihdoinkin silloin pitkän juoksutauon aikana lajia juoksusta triathloniin.

Nyt on ollut akillesjänne kipeänä ja juoksutaukoa kertynyt jo kolme viikkoa. Onneksi pystyn uimaan, pyöräilemään ja hiihtämään. Joo ja vesijuoksullakin olen itseäni tylsistyttänyt just tuolla Tapiolan hallissa.

Yritän olla treenaamatta jos sattuu, isoimpana motivaattorina Käpiksen Ironman elokuussa. Lähtöviivalle olisi kiva päästä terveenä ja hyvin treenanneena.

Selkäkipujen aikaan löysin loistavan osteopaatin, jolla käyn säännöllisesti poistattamassa jumeja jotta voin taas niitä alkaa treenaamalla kerätä.

Kurjaa!
Vinkiksi tai muistutukseksi enemmänkin uskallan sanoa että ole ulkona eniveis mahdollisimman paljon vaikka voiskin ”vaan” kävellä . Luonto ja raitis ilma tekee ihmeitä korvien välille ja kropalle aina. Esim työmatkaliikkumista vaikka pienikin pätkä pihalla ja tyttöjen kanssa luonnon ihmettelyä. (:

Tsemiä!

T. Sammakko-Ulla

käy vilkaisemassa paikallisten uintiseurojen sivuja. Niillä on monilla aikuisille tyyliin 5 kerran lyhytkursseja, mistä saa hyviä vinkkejä tekniikkaan. Itse olin Vantaalla kaupungin yhteistyöuimakoulussa ja hintakin taisi olla alle 50e. Niin ja kurssi oli siis tekniikkaa aikuisille:)

Kannattaa kokeilla vapaauintia, jos saisit jonkun näyttämään tekniikan. Vapaa on superhauskaa kun oppii tekniikan, aivan erilaista kun jos ei osaa. Tekniikkaa ei oo vaikee oppia ja uinti on todella tehokas treeni. Tein sitä aikanaan kun mulla oli jalkavamma.

Kiitos tästä kannustuksesta, mä nimittäin uskaltauduin kokeilemaan. Vielä en ole saanut ketään opastamaan, mutta yritän nyt itsekseni päästä edes siihen pisteeseen, että selviydyn muutamasta altaanvälistä hengissä. 😀

Rasitusvammat on niin ikäviä, että heti alkuun tsemiä. Alkuun sitä ei halua myöntää ja tulee kokeiltua (hakattua päätä seinään) kaikkia juttuja ja aina jää treeni kesken ja mieli on maassa. Mutta sitten kun ihan rehellisesti myöntää, että tähän ei taida auttaa kuin tulehduskipulääkkeet ja OIKEASTI lepo – niin sitten on ensimmäinen askel tervehtymiseen otettu. Kilpaurheilussa on varmaan helpompi vaihtaa läpsystä korvaavaan lajiin, koska se on pakko, mutta hyvänolonurheilussa se on haastavampaa, kun mitä tahansa seipäännokassa seisomista ei vaan viitsisi tehdä. Joten ehkä toi vapaauinti olisi hyvä haaste ja varmaan myös erilaisilla puntti/kehonpainotreeneilläkin voi muokata sellaisen setin, jossa hiki lentää, muttei jalka ärsyynny? Tsemiä ja onnea uusiin duuneihin myös! 🙂

Kiitos, ne on! Mutta totta puhut. Itku ja valittaminen ei auta, vaan lepo ja kärsivällisyys. 🙂

Vapaauintihaaste vastaanotettu. 🙂

Hei!!

Olen miettiny kommentin laittamista jo viime vuonna (vai koskas se nyt olikaan kun jalkasin alkoi oireille), että mene Osteopaatille kipin kapin!!! Olen itse pitkän linjan hieroja ja olen hieman hampaat irvessä lukenut kuinka olet käynyt ”murjomassa” jalkaasi auki. Se ei kannata! Jalassasi on selkeästi jokin suurempi vaiva kuin vain lihaskireyttä jota hierojat pääsääntöisesti purkavat käsitellessään. Jos jo valmiiksi vaurioitunutta lihasta manuaalisesti vellotaan, ei se ainakaan helpota lihasvaurioiden parantumista. Kehosi tarvitsee kokonaisvaltaista hoitoa ja tarkkaa osaamista ja tietoa siitä mikä siellä voi olla vikana ja vaikka kuinka hierojasi olisi ammattitaitoinen, on hierojan tietotaito kuitenkin hyvin rajallista ja juuri pehmytkudoksiin keskittyvää hoitoa. SUosittelen täydestä sydämestä klassiselle osteopaatille menoa ja saat varmasti apua vaivaasi. Kaikkea hyvää sinulle ja tsemppiä vaivan parantumiseen!

Moi Kaisa, kiitos huolenpidosta ja kivasta kommentista, mutta huoli pois. Mun hieroja on myös osteopaatti ja hän on todella ammattitaitoinen. Hän on runnonut ainoastaan penikoita, joihin ei taida oikein mikään muukaan auttaa kuin puukko tai väkivalta. 😀 Olen siis oikeasti hyvissä käsissä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *