Vaellus ja Retkeily 9.9.2017

Sukellus Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon

Teksti: Elina Hovinen

Päivämatka: Pallas-Rihmakuru-Montellin maja, 14,5 kilometriä

Sumuisena sunnuntaiaamuna autojunamme pysähtyi yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen Kolarin juna-asemalle. Autojuna ja yöjuna makuuhytissä oli minulle ensimmäinen laatuaan, samoin Ramille, joka ei ollut koskaan aiemmin matkustanut edes kaukojunalla.

Autojunan kyytiin lastaaminen Helsingin päässä oli jännittävää, mutta kaikki meni sujuvasti. Auto piti viedä lastattavaksi hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Junan lähtö viivästyi puoli tuntia ja palloilimme Pasilan juna-asemalla pari tuntia tyhjän panttina.

Makuuhytti oli kompakti kopperoinen, jossa oli oma vessa ja suihku. Junan peitot olivat ihanan paksut ja sängyissä oli hyvä nukkua. Laitoimme hytin ilmastoinnin melko viileälle paksujen peittojen vuoksi ja liekö sen takia mulla oli aamulla kurkku kipeä, vai tulikohan se ennen reissua enteillyt flunssa sittenkin päälle?

Matka lähti edellisiin vaellusreissuihin verrattuna varsin leppoisissa tunnelmissa liikkeelle. Tällä kertaa autolla ajoa tuli vain 1,5 tuntia aiempiin 18-20 tuntiin verrattuna ja saimme nukkua yön ihan sängyissä autossa torkkumisen sijaan. Kolarista ajoimme ensin Muonioon huoltoasema-aamupalalle ja siitä sitten Pallakselle, josta lähdimme kiipeämään Pallastunturin yli kohti Pallas-Yllästunturin kansallispuiston upeita maisemia. Pallaksella kävimme Luontokeskuksella maksamassa jo ennakkoon Hannukurun saunavuoron, jonne kaavailimme menevämme neljäntenä vaelluspäivänä. Viimeistelimme rinkat vaelluskuntoon ja vaihdoimme vaellusvarusteet päälle. Aurinko paistoi ja mieli oli korkealla! Nyt mennään!

Vaellus alkoi täydellä rinkalla heti jyrkkään ylämäkeen kohti Pallastunturin Taivaskeroa ja siitä vielä pienen nyppylän yli. Ensimmäiseen nousuun meni melkein tunti. Siinä noustessa pääsi heti ihan mielettömiin maisemiin, joita avautui aina vaan uusia ja aina vaan upeampia. Joka puolella oli uskomattoman kaunista! Tuntureita oli silmänkantamattomiin, samoin keltapunaista varvikkoa, joka antoi pieniä viitteitä alkavasta ruskasta.

Lähdimme kiipeämään vain yhden vesipullon turvin, olettaen, että puroja on joka nurkalla, mutta täällä ei niin ollutkaan. Pysähdyimme kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen Rihmakurun kodalle lounaalle ja täyttämään vesipullot. Olimme päättäneet, että pystytämme teltan joko Nammalakurun tuvan pihaan tai siitä seuraavalle tuvalle Montellin majalle. Sinne olisi Rihmakurulta matkaa vielä 3-4 kilometriä.

Olimme ihmeissämme vaeltajien ja päiväretkeläisten määrästä. Aikaisemmilla vaellusreissuillamme olemme saaneet vaeltaa pitkälti kahdestaan ja tuvilla on ollut yksi-kaksi ihmistä. Täällä oli siihen verrattuna suorastaan ruuhkaa. Nammalakurun pihassa oli heti useita ihmisiä eikä paikka ollut maisemiensa puolesta meidän mielestä kovin ihmeellinen. Jututimme tuvan pihassa ollutta vanhempaa miestä, joka kertoi, että kilometrin päässä oleva Montellin maja on idyllisempi ja rauhallisempi paikka. Nostimme rinkat takaisin selkään ja kävelimme sinne.

Montellin maja olikin meidän tämän reissun lempipaikka. Saimme teltan ihanalle näköalapaikalle. Tämän tuvan pihapiirissä oli sitä jotain oikeaa ja aitoa tunnelmaa. Tupakin oli jotenkin symppis poron taljoineen ja avotakkoineen. Tuvan huonekorkeus oli sen verran matala, että Rami ei mahtunut seisomaan tuvassa suorassa.

Ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen olimme melko väsyneitä ja nälkäisiä. Laitoimme iltaruuat ja möngimme makuupusseihimme samaan aikaan kun aurinko rupesi laskemaan. Ensimmäinen vaelluspäivä menee aina vähän sumussa. Ei vielä osaa päästää irti arkiajatuksista eikä osaa ottaa kaikkea irti luonnosta. Vähän jännittää tuleva ja mietityttää, minkälainen reissu on edessä.

Nukahdin onnellisena ja innolla odottaen seuraavaa päivää.

Nammalakurun tupa, taustalla Pallastunturi

Lähestytään Montellin majaa

Iltaruokapuuhia

Tulevan päivän reitin ihmettelyä

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *