Tuotetestaukset 8.9.2015

Suunnon tehtaalla

Teksti: Elina Hovinen

Aloitin Suunnon lähettiläänä kesällä ja sen myötä pääsin käymään Suunnon pääkonttorilla. Samalla reissulla pääsin käymään Suunnon tehtaallakin, joka on samassa rakennuksessa pääkonttorin kanssa. Ensinnäkin, mä en tiennyt, että suurin osa sykemittareista ja kompasseista tehdään täällä Suomessa. Sen lisäksi, että tuotteet ovat suomalaisen tuotekehittelyn tulosta, ne myös valmistetaan Suomessa Vantaalla ihan käsityönä.

Suunnon historiasta voi käydä lukemassa täällä.

Olin jotenkin ihan haltioissani ja ihmeissäni kuullessani, että siellä ne valkotakkiset henkilöt totta tosiaan näprää käsin kellot kasaan ja upottaa välillä paineistettuun vesiastiaan testatakseen, että kaikki varmasti pelittää. Ne ihmiset, jotka siellä niitä kelloja ja kompasseja kasaa, osallistuvat myös tuotteiden testaamiseen sukeltamalla kaivoksissa ja antavat sitten suunnittelijoille palautetta mihin suuntaan tuotekehittelyä kannattaa viedä. Näin tuotteet saadaan varmasti palvelemaan käyttäjiä parhaalla mahdollisella tavalla, kun ne testataan ja suunnitellaan yhdessä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka myös käyttävät tuotteita oikeasti.


Valitettavasti Ambit-linjastolta ei saanut ottaa kuvaa. 🙂

Tiesitkö sinä, että Suunnon tuotteet valmistetaan Suomessa? Mun oli pakko jakaa tämä yllättävä tieto, koska olin itse tiedosta niin ihmeissäni. 🙂

Kuvat: Suunto

Kommentit (6)

Mihin väitteesi perustuu?

No en itseasiassa tiennyt, tai en ole oikeastaan koskaan tullut ajatelleeksi asiaa! Mielenkiintoista! Ja täytyy vielä vähän off topic todeta, että Suunto on myös aika somen hermolla brändilähettiläiden valitsemisen myötä! 🙂

Minustakin se oli mielenkiintoinen tieto, siksi halusinkin jakaa sen täällä. Suunto on kyllä edelläkävijä monessa mielessä. 🙂

Muistan kuulleeni joskus, mutten ole miettinyt sen enempää.
Hieno juttu kyllä, koska nykytyöttömyyttä kun ajatellaan miten Suomessa isotkin firmat antaneet lopputilejä.
Että tällainen täältä Suomesta löytyy ja potentiaalia vaikka mihin, kun miettii että urheilu/kuntoilu hyvinvointi ovat nykyään pinnalla ja syystäkin!

Samaa mieltä! 🙂

Suunnon tuotteista murto-osa valmistetaan Suomessa ja valtaosa Kiinassa.

Mihin väitteesi perustuu?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *