Elämä 10.9.2012

Syksy, ihana syksy

Teksti: Elina Hovinen

Heissan! Vähän on ollut väsynyt päivä tänään ja kurkkuun pyrkii kaktus. En aio antaa sen kasvaa yhtään isommaksi, vaan nujerran sen heti alkuun. Jaksoin kuitenkin pyöräillä työmatkat ihan normaaliin tapaan, joten voi toki olla, että viikonloppu hapottaa vielä. Salille ei jaksettu lähteä, vaikka olisi ollut mahdollisuus. Otettiin levon ja kotitöiden kannalta. Tämä viikko, tai oikeastaan koko syyskuu, on ihan täynnä ohjelmaa, joten kotipäivät tulee ihan tarpeeseen.

Syksyssä on parasta tämä:

Ps. Kiitos Mogille tunnustuksesta! Tulipa hyvä mieli. 🙂

Kommentit (3)

Monna: Kiitos! 🙂 Niin on. Vielä kun arki tasaantuis, niin vois vähän puhaltaa ja nauttia.

Hurahtanu Heidi: Kynttilät tuo ihanasti tunnelmaa ja piristää mieltä. Mulla on puikoilla ihan vaan villasukat. 🙂 Olis vaan vielä vähän lisää aikaa kutomiselle.

Aivan ihania kuvia! <3 Ja siis tosissaan tuo juuri on ihaninta syksyssä! Uih! <3

Jep, täällä ollaan kohta viikko kärvistelty flunssan kanssa. Pahin on onneksi jo ohi, mutta vielä en ole jaksanut kaivaa kynttilöitä esille. Ehkä loppuviikosta. Tänään on kyllä niin sateinen ja pimeä päivä, että kynttilöitä voisi polttaa päivälläkin. Taidanpa etsiä yhden ja laittaa palamaan. Jospa ne opiskelutkin sujuu paremmin (toiveajattelua). :o)

Langat ja puikot sitävastoin olen ottanut sohvalle jo muutamia viikkoja sitten kesätauon jälkeen. Mitäs sulla on puikoilla tulossa?

Monna: Kiitos! 🙂 Niin on. Vielä kun arki tasaantuis, niin vois vähän puhaltaa ja nauttia.

Hurahtanu Heidi: Kynttilät tuo ihanasti tunnelmaa ja piristää mieltä. Mulla on puikoilla ihan vaan villasukat. 🙂 Olis vaan vielä vähän lisää aikaa kutomiselle.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *