Elämä 12.8.2012

Taistelua kelloa vastaan

Teksti: Elina Hovinen

Ihan sairas viikko takana. Koko viikko oli juoksua kelloa vastaan. Isommat tytöt olivat jumppaleirillä, jonne piti viedä aamukahdeksaksi ja hakea neljältä. Vuorottelimme siskon perheen kanssa viemiset ja hakemiset, mutta silti viikosta jäi työpaikan kellokortille muistoksi kolme miinustuntia. Viikkoon mahtui myös rentoja ja ihania hetkiä.

Tiistaina siskolle syntyi vauva, jota kävin keskiviikkona katsomassa. Rakkautta. Aivan maailman hellyttävin pieni poika.

Samana päivänä oli myös meidän vauvan viisivuotissynttärit.

Synttärityttö sai erityiskohtelua synttäriaamuna. Hän oli ainoana lapsena kotona yötä ja sai syödä aamupalan sohvalla.

Synttärityttö sai edellisenä päivänä leipoa mun, Sarpukan ja Markkasen 😉 kanssa muffineita ja viettää iltaa tyttöjen kesken. Voi rakasta, miten paljon hän nauttii, kun sai kaiken huomion itselleen.

Perjantaina lähdin vähän aikaisemmin töistä, että pääsin katsomaan siskon kanssa jumppaleirin päätösnäytöksen. Tytöt olivat viikossa oppineet vaikka mitä. Keskimmäinenkin hyppäsi napakan 360° niin että letti vaan viuhahti. ♥ Esikoinen puolestaan teki tarkkaa työtä rytmien kanssa. Oli just eikä melkein iskulla siellä missä pitikin. Innostuin jumppaesityksistä sen verran, että heitin kärrynpyörän. Pitihän se lapsille näyttää, että äitikin osaa. Muuten ihan jees, mutta en muistanut, ettei mun olkapää todellakaan kestä tuollaista. Sattui aika maukkaasti ja sen jälkeen olkapää on särkenyt levossakin ja siitä seurasi uusia liikerajoitteita. Ehkä tuo olisi hyvä nyt tutkituttaa ihan kuntoon asti.

Olimme sopineet siskon kanssa, että perjantai otetaan kunnolla rennosti ja hyvitetään lapsille stressaava ja kireä viikko. Söimme herkkuruokaa, saunoimme ja söimme karkkipäivän karkit olympialaisia katsellen. Siskon perhe jäi meille mun seuraksi yöksi. Mies oli viettämässä työpaikan kesäjuhlia.

Lauantaina kävimme tyttöjen kanssa pyöräilemässä esikoisen koulureitti. Matkaa on vähän päälle kaksi kilometriä sitä turvallisinta reittiä, lyhin olisi alle kaksi kilometriä. Olen jännittänyt ihan hirveästi tuota esikoisen koulun vaihtoa. Jostakin syystä enemmän kuin keskimmäisen koulun aloittamista. Ehkä siksi, koska esikoisen koulu on meille kaikille kokonaan uusi, keskimmäisen koulu on jo vanha tuttu ja se on ihan kodin lähellä. Sinne on matkaa vain 700 metriä. Kaikki menee hyvin, tiedän sen. Tytöt ovat isoja ja reippaita. 

Kohta kolmasluokkalainen ja kohta yhdeksänvuotias.

Lauantai-iltaa vietimme kummipojan 1-vuotissynttäreillä, jäimme sinne yöksikin.

Tuonne sekaan mäkin kömmin.

Tänään mulle iski jokin ihmeellinen siivousvimma. Kävin lastenhuoneet perusteellisesti läpi. Vaatekaapeista lähti tahraiset, rikkinäiset ja liian pienet vaatteet pois. Nyt on hyvä aloittaa arki.

Tässä sitten koko viikon kirjavat kuulumiset. Tällä viikolla olen vain pyöräillyt. Huomenna juoksen töihin ja loppuviikko pitäisi mennä aika kevyissä merkeissä ja syöden. Lauantaina maraton.

Olympialaisten päättäjäiset alkaa ihan just. Onko olympialaisten jälkeen elämää? Ehkä on jopa parempaa, jos vaikka tulisi nukuttua paremmin.