Urheiluvammat

Takareisivamma palasi

24.9.2019 Teksti: Elina Hovinen

Minun piti viime viikonloppuna juosta maraton. Ilmoittauduin Espoon Rantamaratonille jo keväällä, jolloin puolimaratontreenit olivat täydessä käynnissä. Ajattelin, että tästä on sitten hyvä jatkaa treenejä ja juosta syksyllä kokonainen maraton.

Olinkin kesällä niin väsynyt ja stressaantunut, etten saanut treenattua ollenkaan sillä tavalla kuin olin ajatellut.  Ajattelin kuitenkin, että voisin ihan hyvin juosta maratonin vähän heikommillakin treeneillä. Suoritinhan Levi Extreme Triathloninkin aika hatarilla treeneillä ja kokemus oli hieno.

Ajattelin myös, että vaellusreissu on juuri sopivaa valmistautumista kisaan, sillä olen kerran ennenkin juossut maratonin vaellusreissun jälkeen. Tuolloin se kisa oli Vaarojen maratonin 43 kilometrin matka poluilla. Ajattelin näin vielä viime viikon alussa, vaikka jalat olivat vielä vähän toipilaat vaellusreissun jäljiltä.

Vaellus meni hyvin ja ilman mitään ongelmia jalkojen kanssa. Mitä nyt jalkapohjat oli aina pitkien päivien jälkeen aika hellinä ja lihaksia särki. Reissulla tuli kiivettyä monta kipakkaa nousua, joissa onnistuin saamaan takaketjuun ihan maitohapot.

Reissun lopuksi tulimme Kiilopäälle ja istuin pitkästä aikaa normaalille tuolille. Huomasin heti, että tuttu pakaran jomotus on tullut takaisin. Taisin mainita siitä Ramille ohimennen, mutta ajattelin, että kyllä se siitä rauhoittuu. Olihan vaiva pysynyt jo useamman kuukauden täysin oireettomana.

Pidin koko viime viikon muista treeneistä lepoa ja asennoiduin edelleen asettumaan lauantaina lähtöviivalle lappu rinnassa. Takareiden ja pakaran tuntemukset eivät helpottaneet yhtään. En uskaltanut venytellä takareittä, en hieroa, en uskaltanut ajatellakaan treenaamista enkä myöskään treenitaukoa. Yritin pysyä positiivisella mielellä ja sysätä tuntemukset syrjään.

Vasta torstaina mun oli pakko myöntää, ettei minusta ole lauantaina juoksijaksi. Menin kuitenkin kisapaikalle kannustamaan tuttuja. Tsemppasin kisaan lähteviä ja kannustin lämmittelemään. Tein muutamia liikkuvuusliikkeitä ja venytin takareittä. Ai helkkari, mikä viiltävä kipu siellä tuntui. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki harmistus pyyhkiytyi pois. Oli täysin oikea päätös jättää kisa väliin.

Nyt en millään jaksaisi asennoitua taas olemaan kuntoutuja. Ahdistaa edes ajatella kuinka kauan tässä taas menee. Pitäisikö vaan heittäytyä huolella telakalle ja muuttua sohvaperunaksi? No ei. Pakko taas löytää tsemppihenki jostakin ja keskittyä tekemään niitä asioita, joita pystyn tekemään. Niitä kuitenkin on.

Kuvat: Heidi Tainio

*Verkkariasu ja släbärit saatu: Björn Borg

Lue myös

Suosittelemme