Vaellus ja Retkeily

Talvivaelluksen viimeiset päivät – Suomunruoktu–Kiilopää

9.7.2019 Teksti: Elina Hovinen

Lue ensin:
”Voi olla, että reissu jää tekemättä”
Ensimmäisen talvivaelluksen ensimmäinen päivä
Talvivaellus: Päivä paikoillaan
Tiukkaa nousua ja taistelua suolla
Neljäs vaelluspäivä: peseytyminen on vaellusreissujen luksusta
5. vaelluspäivä: paluumatkalla

 

Edellisenä iltana myöhään Tuiskukurun tuvalle saapui kaksi umpiväsynyttä naista, jotka yöpyivät varaustuvan puolella. Naiset olivat tehneet pitkän ja vaivalloisen matkan Karapuljusta Tuiskukuruun.

Me heräsimme tutusti yhdeksältä ja teimme joka aamuiset rutiinit: aamupala, rinkan pakkaaminen ja vesipullojen täyttö. Olimme puoli yhdentoista aikaan valmiita lähtemään. Varaustuvan puolella olleet naiset jäivät vielä lepuuttelemaan edellispäivän urakan jäljiltä.

Lähdimme rauhakseen etenemään Suomunruoktulle. Eteneminen oli jälleen miellyttävää, kun sai mennä moottorikelkan tekemää jälkeä pitkin. Ensimmäisinä päivinä ladut olivat pyhien jäljiltä vain hiihtäjien tekemiä. Lämmin keli pehmensi lunta, joten moottorikelkkojen ajoura oli oikein tervetullut. Ilman sitä eteneminen olisi ollut aivan hirveää rämpimistä.

Suomunruoktun lähestyessä tuntui vähän ankealta. Tässäkö tämä reissu nyt oli? Meillä olisi vielä kaksi yötä aikaa olla maastossa, mutta kaksi yötä samassa paikassa ei tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Sysäsin nämä ajatukset syrjään ja päätin nauttia hetkestä. Toivoin, että Rami tekisi puolestani päätökset jäämisestä tai lähtemisestä. En halunnut päättää.

Vietimme jälleen pitkän iltapäivän auringosta nautiskellen ja kuunnellen luonnon ääniä. Poromies pysähtyi juttelemaan meidän kanssa ja kertoi, että Tuiskukurulla olleet naiset olivat hetki sitten viettämässä taukoa Vintilätunturin päällä. Tuntui kivalta saada naiset meidän seuraksi. Heidän seurassa oli helppo olla ja läppä lensi.

Naiset saapuivat kuuden aikoihin ja melkein heti pihaan tuli Kiilopään suunnasta kolmen nuoren miehen porukka. Naiset menivät jälleen varaustupaan haisevine sukkineen. 😀 Nuoret miehet tulivat meidän seuraksi tupaan.

Istuimme iltaa Ramin kanssa kaksistaan tulipaikalla hieman haikeissa tunnelmissa. Rami päätti, että lähdemme maastosta seuraavana aamuna pois ja majoitumme seuraavaksi kahdeksi yöksi Kiilopäälle. Olin tyytyväinen ratkaisuun.

Ensimmäinen pakkaspäivä

Yön jälkeen oli vielä aamullakin pakkasta. Nukuin tosi huonosti. Kramppaileva vatsa piti mua hereillä kolmesta aamuun asti. Kuuntelin miesten lähdön ääniä ja toivoin, että saisin vielä hetkeksi unta. Torkahdin miesten lähdön jälkeen vielä pariksi tunniksi. Nousimme ylös yhdeksältä, kuinkas muutenkaan.

Huonosti nukutun yön jälkeen ajatus Kiilopäälle pääsystä alkoi tuntua jo melko houkuttelevalta, vaikka tiesin, ettei siellä olisi yhtään sen enempää tekemistä kuin maastossakaan.

Lähdimme jälleen yhdentoista paikkeilla liikkeelle. Tällä kertaa piti pukea päälle ihan päällystakit, hanskat ja pipot. Ensimmäistä kertaa koko vaelluksella. Poikkeuksellisesti Rami lähti edeltä ja eteni ihmeen kovaa. Taisi olla kiire pois.

Tiesimme, että suksivuokraamo menisi kolmelta kiinni ja meillä oli kummallakin pieni toive ehtiä sitä ennen Kiilopäälle.

Lumi oli kovaa ja liukasta. Pelkäsin jo valmiiksi, minkälaista syöksylaskua tulen Niilanpään alas, mutta onneksi keli lämpeni ennen tuota laskua ja siinä vaiheessa lumi oli jo pehmentynyt.

Etenimme aika rivakasti, emmekä pidelleet kummempia taukoja. Pysähdyimme pari kertaa juomaan ja syömään patukat. Lounastauko ja lounaseväät eivät enää houkutelleet, kun mielessä oli Kiilopään seisovan pöydän antimet.

Niilanpään huipulla Rami kaivoi puhelimen rinkasta ja soitti Kiilopäälle varatakseen meille huoneet. Olimme pelänneet, ettei huoneita olisi, mutta Kiilopäällä oli tuohon aikaan aivan hipihiljaista, kun sesonki oli ihan lopuillaan.

Niilanpään päivätuvan kohdalla näki selvästi kuinka paljon lumi oli ehtinyt sulaa viikossa. Se pätkä, jonka rämmimme tuvalta takaisin ladulle, oli nyt melkein täysin sula.

Saavuimme Kiilopäälle tasan kolmelta. Sillä hetkellä kun kävelimme portista, ohi ajoi suksivuokraamon mies.

Ensitöiksemme menimme lounasbuffettiin syömään navat täyteen lohikeittoa. Avasin pöydässä puhelimen. Sovellusten logojen ylänurkkaan alkoi ilmestyä jatkuvasti kasvava punainen numero. Arki iski heti.

Viihdyimme kaksi päivää Kiilopään suorastaan pysähtyneessä ajassa. Kaksi rauhallista päivää teki hyvää.

Lue myös

Suosittelemme