Vaellus ja Retkeily

Tämän reissun kaunein reitti

28.9.2019 Teksti: Elina Hovinen

1. vaelluspäivä: Vuoden odotetuimman reissun ensimmäinen päivä
2. vaelluspäivä: Täydellinen kahvihetki maisemapaikalla
Ramin mietteitä vaelluksestamme
3. vaelluspäivä: Sumussa ja sateessa maisemia ihaillen
4. vaelluspäivä: Aavetietä Hammaskurulle
5. vaelluspäivä: Maisema, joka sai liikuttumaan kyyneliin

 

Yö meni vähän katkonaisesti. Kuuselan kämpän pihassa olevasta teltasta kantautui melkoinen kuorsaus. Tuntui kuin tanner olisi tärissyt kuorsauksen voimasta.

Aamulla heräsin siihen, kun kuukkeli istahti teltan katolle ja lehahti aina uudestaan lentoon.

Tällä kertaa Luirojärveltä lähteminen ei tuntunut ankealta ja siltä, että reissu on kohta ohi. Nyt emme aikoneet mennä samaa reittiä kuin aina ennen, eli Tuiskukurun kautta Suomunruoktuun. Tällä kertaa olimme menossa Kotakönkäälle. Pääsisimme taas sellaisiin maisemiin, joissa emme olleet vielä koskaan käyneet. Olo oli innostunut, koska olimme kuulleet, että paikka on hieno.

Aamupuuhat. Teltta on jo purettu, kamat odottavat rinkkaan pääsyä.

Rinkka ja minä valmiina päivän marssirupeamaan.

Reitti Kotakönkäälle oli upea ja monipuolinen. Aluksi oli metsää, sitten suota, tunturimaisemaa ja joen vartta. Kävelimme hyväntuulisina läppää heittäen ja vitsaillen. Minulla oli jälleen onnellinen ja kiitollinen olo siitä, että pääsimme kokemaan näin hienon reissun.

 

Olisin voinut jäädä reitin korkeimmalle kohdalle pitkäksikin aikaa ihmettelemään edessä avautuvaa maisemaa, mutta ylhäällä tuuli niin kovaa, että Ramille tuli kylmä ja hän paineli suoraa tietä alas. Mä viivyttelin, annoin tuulen pyörittää hiuksia ja fiilistelin maisemia ja tunnelmaa. Yritin tallentaa kaikkea sitä ympäröivää näkyä mieleeni.

Matka Luirojärveltä Kotakönkäälle oli aika pitkä, tämän reissun pisin. Yhteensä reilut 17 kilometriä. Upeat ja vaihtelevat maisemat saivat pysymään koko matkan mielenkiinnon yllä. Koko ajan tuntui vain tulevan upeaa ja erilaista maisemaa. Tämä pätkä oli ehkä reissun paras mun mielestä.

Pakotin Ramin yhteiskuvaan.

Kotakönkäällä oli paljon retkeilijöitä telttoineen. Siellä on laavu ja huussit, mutta tupaa ei ole. Alue on aika iso ja kumpuileva, siksi telttapaikan etsimiseen meni aikaa. Lopulta saimme oikein hyvän paikan rauhallisesta paikasta hiukan syrjemmältä.

Menimme laavun ääreen iltaruokahommiin, koska teltan luona oli jälleen polttaiaisia niin paljon, ettei siellä pystynyt olemaan. Laavulle kerääntyi muitakin. Istuimme siinä vaihtuvassa seurassa pimeäntuloon saakka. Seura oli oikein hyvää. Vaihdoimme retkeilykokemuksia ja keskustelimme myös urheilusta.

Tämä oli reissun seitsemäs päivä, kuudes kävelypäivä ja viimeinen ilta. Ei ollut yhtään sellainen olo, että mieli kaipaisi jo arkeen, täällä oli hyvä olla. En kaivannut mitään.

Telttaan kömmittyämme alkoi reipas sade, kohta välähti salama ja ukkonen jyrähti. Pelästyin, sillä olimme juuri hetki sitten nuotiolla puhuneet ukkosen voimasta ja siitä, kuinka avuton ihminen on sen edessä keskellä luontoa. Kokenut retkeilijämies kertoi pelottavan kokemuksen siitä, kun hän oli joutunut myrskynsilmään. Onneksi salama ja jyrähdys jäi yhteen kertaan. Sanoin Ramille rakastavani, ristin käteni ja nukahdin.

 

Päivän reitti: Luirojärvi – Kotaköngäs
Matka: 17,30 kilometriä
Vaelluksen kesto: 4 h 43 min
Nousumetrit: 271 metriä

Lue myös

Suosittelemme