Ruoka

Toivepostaus: sensuroimaton ruokapäiväkirja

23.1.2018 Teksti: Elina Hovinen

Olette pitkään toivoneet minulta ruokapäiväkirjapostausta ja perusteellista selvitystä ruokavaliostani. Olen aina kuitannut pyynnöt jollakin ympäripyöreällä vastauksella, mutta nyt vihdoinkin ajattelin tarttua aiheeseen. Olen vierastanut ruokapäiväkirjan tekemistä muutamista syistä:

  1. En ole esimerkkikansalainen, enkä halua sellaiseksi myöskään ryhtyä.
  2. Syön tavallista kotiruokaa, joka ei ole kovin kuvauksellista.
  3. En pidä ruokien kuvaamisesta.
  4. En koe, että ruokavaliossani on mitään kiinnostavaa.

Minkälaista ruokavaliota noudatan ja miksi?

Yksinkertaisuudessaan syön kaikkea mitä vatsani kestää ja välillä otan tietoisen riskin, ja syön jotakin sellaista, josta tiedän mahan suuttuvan, kuten karkkia. Pääosin haluan voida hyvin ja siten, ettei vatsani invalidisoi minua. Vatsani ei kestä FODMAP-hiilihydraatteja, joten välttelen niistä suurta osaa. En kuitenkaan automaattisesti hylkää kaikkia FODMAP-ruoka-aineita ruokavaliostani, vaan karsin kokeilun kautta epäsopivat pois. Minun täytyy ehdottomasti välttää raakoja sipuleja ja valkosipulia myös kypsennettynä, kaalia kaikessa muodossa (poikkeuksena lehtikaali ja kypsennetty parsakaali), mitkään pavut, linssit ja palkokasvit eivät käy, eikä melkein mikään pähkinä tai taateli. Lista on pitkä. Tästä johtuen esimerkiksi vegaaniruokavalio ei sovi minulle tai joutuisin syömään liian yksipuolisesti. Moni rakastaa käydä ravintoloissa ja buffet-pöydissä. Mulle ne on painajaista, sillä jokaiseen ruokaan on piilotettu jotakin sellaista, josta vatsani hermostuu. Olen oppinut maistamaan jo yhdestä suupalasta kaikki kielletyt ruoka-aineet ja voi sitä harmin määrää, jos ruuan ravitsevin osuus on sellaista, jota ei voikaan syödä. Osaan nykyisin myös taitavasti erotella ruuista ja salaateista minulle epäsopivat asiat lautasen reunalle. Minua luullaan nirsoksi ja joudun usein selittämään miksi touhuan tuollaista.

Ärtyvän suolistoni vuoksi joudun pitämään tarkasti huolta ateriarytmistä. Liian pitkät välit aterioiden välillä saa aikaiseksi todella epämiellyttävät kivut ja ilmavaivat. Kaikesta tästä huolimatta en ole edelleenkään oppinut kovin hyvin ennakoimaan ravinnon saantia. Joka kerta se ruoka-aika tai nälkä tulee aivan yllättäen ja vain harvoin olen varautunut tilanteeseen muuten kuin syöksymällä lähimpään kauppaan ja ostamalla vain jotakin. Mun ruokavaliossa olisi paljon parantamisen varaa. Välipalani ovat pitkälti pelkästään hiilihydraattipitoisia, koska sopivien ja hyvänmakuisten proteiinipitoisien välipalojen löytäminen on todella vaikeaa. Ottaisin erittäin mielelläni vastaan ruokavaliooni sopivia välipalavinkkejä!

Sensuroimaton ruokapäiväkirja tiistaista lauantaihin

Ruokavalioni saattaa kuulostaa rajoittuneelta, mutta uskokaa tai älkää, jäljelle jää vielä paljon maistuvaa syötävää. Tässä tulee sensuroimattomat eväät viikon ajalta ja lyhyet kommentit päivistä. Yritin aloittaa hommaa maanantaina, mutta muistin kuvata vain aamupalan, joten tämä ruokapäiväkirja alkaa tiistaista. Meidän perheen ruokailurytmi poikkeaa tyypillisestä suomalaisesta rytmistä siten, että meillä syödään välipala siihen aikaan kuin muissa perheissä päivällinen ja runsas päivällinen syödään myöhään, joskus jopa iltakahdeksalta.

Ruokapäiväkirjan pitäminen osui tietenkin siihen aikaan, kun mulla teki jatkuvasti mieli herkkuja (PMS) ja niitä myös söin. En jaksanut pitää ruokapäiväkirjaa täyttä viikkoa, sillä en usko, että niillä parilla päivällä olisi ollut mitään enempää annettavaa.

Tässä se sitten tulee. Teille pienenä päättelytehtävänä saatte arvuutella kuvista mikä on mikäkin, sillä kuvat eivät ole siinä järjestyksessä missä järjestyksessä ne on syöty. 🙂

Tiistai
Koulua klo 10-19. En meinannut millään päästä aamulla ylös sängystä. Illalla kotiin päästyä vatsa oli todella ärtynyt ja mulla oli kauhea nälkä. Eilen illalla vatsa oli samanlainen ja eilenkin otin välipalaksi kaurajauhetta. Ehkä se ei sovi mulle tuossa muodossa, vaikka kaura muuten sopii.

Klo 8.30 aamupala: 2 täyskauraleipää + päällykset, täysmehun seassa viherjauhe, kauramaitokahvi
Klo 11.30 lounas: täysjyväriisiä, chili con carne (pavut nypin erilleen), vihreää salaattia, punajuurta & raejuustoa, banaanit jäi välipalaksi
Klo 14.00 välipala: shakerissa 100 % kaurajauhe & Foodinin vaniljaheraa, kauramaitokahvi, 3 palaa banaania
Klo 19.15 iltaruoka: lasten tekemästä ruoasta mulle oli jätetty vain kananpalat, väsäsin kylkeen salaatin ja karjalanpiirakan
Klo 21.15 iltapala: yleensä mun ei tarvitse syödä iltapalaa, mutta tänään iltaruoka oli sen verran kevyt, että jäi nälkä

Keskiviikko
Ei opetusta. Kävin aamulla ystävän kanssa uimassa Altaalla ja sieltä menin koululle tekemään kouluhommia. Illalla kävin treenaamassa.

Klo 7.00 aamupala: 2 kauraleipää päällyksineen, mehu, kauramaitokahvi
Klo 12.20 lounas: 2 kalamurekepihviä, 2 perunaa, salaattia (koulun salaattilinjastolta ei meinaa löytyä mun vatsalle sopivia vaihtoehtoja), onneksi kastikkeessa ei ollut valkosipulia, yleensä tällaisissa on aina
Klo 14.15 iltapäiväkahvi: kauramaitokahvi & Foodinin kookosraakasuklaa
Klo 16.30 välipala ennen treeniä: 3 riisikakkua & 2 kananmunaa + muut päällysteet
Klo 18.25 treenin aikana join aminohappojuomaa hiilariboosterilla
Klo 20:00 iltaruoaksi jauheliha-perunapataa

Torstai
Aamu alkoi lehdistötilaisuudella ja sieltä päivä jatkui koululle. Illalla treenit esikoisen kanssa.

Klo 7.30 aamupala: yllättäen 2 kauraleipää, vihermehujuoma, kahvi kauramaidolla
Klo 9.00 aamupala 2: pieni annos tuorepuuroa, pari haukkua sieninäkkäriä, tyrni-inkiväärishotti, pieni kahvi ja smoothie
Klo 11.30 lounas: kreikkalainen salaatti, josta nypin taas punasipuleita sivummalle
Klo 14.30 välipala: kaurajogurtti ja kahvi
Klo 17.00 hätäensiapuvälipala ennen treeniä: banaani ja riisikakku (säälittävää, vaatis hiukan suunnitelmallisuutta)
Klo 18.00 hengenpitimiksi treenijuomana vitamiinivesi
Klo 20.00 iltaruoka: samaa kuin eilen
Klo 21.30 lasi punaviiniä

Perjantai
Kotipäivä opiskellen ja asioita hoidellen. Tällaisina päivinä, kun ei liiku mihinkään, ei ole oikein nälkäkään. Lapsilla karkkipäivä, jaoin keskimmäisen kanssa TV-sekoituspussin.

Klo 7.15 aamupala: 2 kauraleipää, mehu, kahvi & vitamiinit
Klo 12.50 lounas: samaa kuin eilen iltaruoaksi + rehut (tehtiin heti iso satsi)
Klo 17.00 välipala/iltapäiväkahvi: kahvi & välipalapatukka
Klo 20.00 Kaksi kanatortillaa, lasi viiniä
Klo 21.00 karkkia

Lauantai
Vapaapäivä perheen kanssa, ei aikatauluja.

Klo 11.00 aamupala: kaksi kauraleipää, maitokahvia ja viherjuoma
Klo 15.00 lounas: kaksi kanatortillaa
Klo 15.15 päiväkahvi: maitokahvi ja yksi rivi Foodin-suklaata
Klo 19.45 iltaruoka: makaronimössöä
Klo 20.30 iltapala: kasviksia ja dippiä

 

Siinäpä se. Nyt se on vihdoinkin tehty. Tuskin tulette pyytämään tällaista uudestaan! 😀 Kommentoikaa vapaasti ja kysykää lisää, jos tulee kysymyksiä mieleen.

Kommentit (14)

Se on just noin, eikä elämässä tarvitse elää liiaksi minkään sääntökirjan mukaan, ei edes itse laatiman sellaisen mukaan. 😀 Kunhan voi hyvin ja syö siten, että olo on hyvä, niin muulla ei juurikaan ole väliä. 🙂

Makaronimössö, ihan parasta! <3

Todellakin. Varsinkin tuoreeltaan tosi hyvää.

Minusta tämä oli mielenkiintoinen postaus, kiitoksia tästä! 🙂 Kovasti kyllä kiinnostaa miten saat tuon viherjuoman kurkusta alas, itselläni se tekee kovin tiukkaa. Oletko huomannut viherjuoman käytöstä jotain terveysvaikutuksia?

Okei, kiva kuulla!

Minusta viherjauhe ei maistu mehun alta enää juuri lainkaan. Eikä se mielestäni maistu pahalta. Muut perheenjäseneni ovat eri mieltä. 😀 Terveysvaikutuksiin en osaa ottaa kovin syvällisesti kantaa. Saattaa olla sattumaa tai sitten ei, mutta virtsatieinfektiot ovat pysyneet poissa tämän säännöllisen käyttöönoton jälkeen.

Välipalat ovat kyllä hankalia! Itselläni on nykyisin töissä aina omenia, yosan kauravälipala-asioita ja pähkinöitä. Joskus muutakin, hedelmäpatukoita tms. Suolainen maistuisi kyllä paremmin iltapäiväaikaan, mutta en ole vielä keksinyt helppoa suolaista evästä. Karjalanpiirakkaa joskus. Näillä mennään!

Sama täällä. Suolaiset välipalat, mieluiten vielä purtavat, maistuisivat paljon paremmin. 🙂 Viimeksi mulla oli koulussa eväsrasiassa karjalanpiirakoita ja metukkaviipaleita. 😀

Mä kans niiin vannon Yosa Sport marjaisen nimeen, pieni kourallinen pähkinöitä ja mahdollisesti vielä hedelmä. Tai sit teen aamupalasmoothieta niin paljon, että saan siitä osan välipalaksi.

Mua harmittaa kun melkein mitkään pähkinät eivät sovi mun vatsalle, tajusin tämän vasta vähän aikaa sitten. 🙁 Tuo smoothie tai joku tuorepuurohässäkkä kylmäkuumatermariin on kyllä seuraava juttu, jota meinaan kokeilla.

Mielestäni oli ihanaa nähdä, että joku syö käytännössä samalla tavalla, kuin minä! Aina löytyy parannettavaa, mutta arjen kiireessä ei aina ehdi tekemään niitä parhaita valintoja eikä mielestäni pidäkkään. Lasi viiniä tai karkit kompensoituu kaikessa muussa. 🙂 tee siis toistekin ruokapäiväkirja muistuttamaan meitä tavallisia kuntoilija siitä, ettei onnistuminen aina vaadi supersmoothieita ja vegaanivalintoja. <3

Se on just noin, eikä elämässä tarvitse elää liiaksi minkään sääntökirjan mukaan, ei edes itse laatiman sellaisen mukaan. 😀 Kunhan voi hyvin ja syö siten, että olo on hyvä, niin muulla ei juurikaan ole väliä. 🙂

En tiedä taustaasi tarkemmin, mutta jos ärtynyt suoli vaivaa siis IBS:n muodossa, niin ekana noista pomppaa silmiin tuo kauran määrä. Suomalaisista viljoista kaura on monella ainut, joka sopii. Mun fodmap-sovellus ilmottaa et turvallinen määrä syödä kauraa pitäs olla noin desi kaurahiutaleina. Suuremmat määrät saattaa siis aiheuttaa oireita.
Ja niin, mielenkiintosta lukea, varsinkin kun nopeella lukemisella näyttäis et joudut välttelee pitkälti samoja asioita ku mäkin. Ihana (jos näin saa sanoa) löytää kohtalotovereita tälläkin rintamalla. 🙂

Ennen söin aamuisin ruispalaa, vielä ihan vähän aikaa sitten ja siitä kyllä seurasi aikalailla välitön vessareissu. Kauraleivän kanssa vatsa on rauhallisempi. Tuo kauraleipä on aamuisin oikeastaan ainut kauratuote, jos kauramaitoa ei lasketa. Sen verran mun vatsa tuntuu ainakin jollakin tasolla kestävän. Käytin pari päivää kaurajauhetta, kun olin siinä käsityksessä, että kaura sopii mulle. Ja ne päivät oli kyllä tuskaa. Nuo pirtelöt olis käteviä, mutta niistä melkein mikään ei sovi mulle.

Saa sanoa, itsekin saan lohtua muista samoista vaivoista kokevista ja kiva kuulla vinkkejä.

Itse syön varsinkin aamuisin, mutta myös muina välipaloina keitettyjä kananmunia. Päivisin usein rahkaa sekoitettuna jogurttiin tai smoothie, missä maustamatonta heraa mukana. En tiedä miten nämä sopii sun vatsalle, itsellä on sama juttu, että jos ruokavälit venyy niin vatsa on tosi kipeä ja turpoaa jne. Kiitos ihanasta blogistasi, olen seurannut jo vuosia!

Hyvin samantyyppisiä juttuja mäkin syön. Heraproteiini sopii, kunhan siinä ei ole mitään keinotekoisia makeutusaineita käytetty. Mä en vaan ihan hirveästi tykkää näistä, paitsi tuosta Foodinin vaniljan makuisesta. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi