Juoksu 8.9.2014

Tough Viking

Teksti: Elina Hovinen

Tein eilen jotain sellaista, mitä en uskonut pystyväni tekemään tai edes haluavani tehdä. Osallistuin nimittäin Tough Viking -estejuoksutapahtumaan. Olin lupautunut Vauhtisammakon Mikolle, että juoksen heidän joukkueessaan tuon kisan. Olin niin autuaasti unohtanut koko asian, että olin bookannut samalle päivälle GreenStreetin raakakakkuworkshopin. En ollut kyennyt ajattelemaan koko asiaa, puhumattakaan, että olisin valmistautunut tapahtumaan milläänlailla. Nolona peruin workshopin ja pelokkaana selvitin edellisenä päivänä Tough Vikingin nettisivuilta mitä kaikkea skabassa on oikein edessä. Lauantaiaamuna mua jännitti niin paljon, etten meinannut saada aamupalaa alas, puhumattakaan lounaasta.

Pyöräilin stadiin ajatellen, että kisan jälkeen on ainakin hyvä palautteluna vähän pyöräillä. Pölähdin Kaisaniemeen valehtelematta kauhusta kankeana. Olin aamun seurannut Instagramiin tulleita päivityksiä kisapaikalta. Siellä oli nimittäin lähtöjä aamusta alkaen tasaisena virtana. Vauhtisammakon Mikko juoksi aamuryhmässä ja näin pystyi valmistelemaan meitä tulevaan koitokseen. Mikko kertoi ohjeita ja vinkkejä ja tsekkasimme kartasta reitillä olevat esteet. En pystynyt yhtään keskittymään mihinkään ja arvelin, etten muista mitään ohjeita sitten kun pääsemme juoksemaan ja niinhän siinä kävikin. En edes kyennyt laskemaan suoritettuja esteitä. Juoksin vain ja könysin eteen tulevia esteitä yksi kerrallaan.

Videokooste radasta TÄÄLLÄ. Kannattaa katsoa.

Reitti näyttää kartalla tältä.

Vauhtisammakon standilla ohjeita kuunnellessa Jonna tuli moikkaamaan ja kertoi omasta suorituksestaan ja kertoi, että reitti oli aika kamala. En halunnut kuulla enempää. 😀 Standin vieressä oli tulieste ja tosi pahan näköinen Rexona-este, joka oli vertti, joka piti juosta/kiivetä/könytä yli. Näiden esteiden seuraaminen lisäsi jännitystä entisestään. Toinen asia, joka pisti vakavasti miettimään mihin on oikein päänsä pistänyt, nimittäin ensiapupiste, jonne kannettiin, talutettiin, työnnettiin loukkaantuneita ihmisiä. Pahannäköistä porukkaa. Tutkailtiin reittikartaa, jossa mun silmään pisti monkey barit, ne näytti ihan liian pahalta. Olen joskus leikkipuistossa yrittänyt suorittaa monkey bareja siinä onnistumatta. Onneksi muitakin jännitti. Juoksin neljän naisen joukkueessa, muut juoksijat olivat Vauhtisammakon Juoksukoulun valmentajia – Anni, Anni ja Riikka. En ollut tavannut naisia aiemmin, mutta minusta tuntui, että meillä synkkasi heti. Yhteishenki löytyi heti ja sama käsitys siitä, että juoksemaan lähdetään kultaisilla kynsillä (minä), huulikiillot huulissa (Anni) ja huoli siitä, että tukka repsottaa maalissa (Anni), oliko Riikka sitten ainoa ”järkevä”, vai jännityksestä niin mykkä, ettei päästänyt turhamaisia huolia ilmoille. 😀 😀

Eipä siinä sitten auttanut kun hilautua maaliviivalle kuulutusten tullessa. Ensin oli luulot pois -tyyppinen alkulämmittely. Ensimmäinen este oli heti siinä silmien edessä. Tiivis rivi jenkkifutareita kilpineen. Olis mielenkiintoista tietää paljonko syke oli, mutta olin riisunut sykemittarin pois, ettei se mene rikki könytessä. Sitten tuli lähtölaukaus ja kohti futaajia. Mä pääsin aika helposti läpi. Mun edessä ollut Anni otti hittiä ja hänen kenkäkin lähti jalasta siinä tohinassa. Toinen este tuli tosi nopeasti vastaan. Kontti täynnä vettä. Sinne vain ajattelematta mitään. Vesi oli tosi kylmää ja normaaleissa olosuhteissa mua ei sais tuollaiseen kirveelläkään, mutta sinne vain ja äkkiä pois. Kolmaskin este oli aika helppo, kaksi isoa siirtolavaa vierekkäin. Seinää pitkin ylös ja alas ja ylös. Neljäs este oli helppo muuten, mutta Anni sai takaraivoonsa toisen kilpailijan polvesta, joka hyppäsi turve-esteen yhdellä loikalla yli. Meni hetki, että Anni keräsi itsensä ja nopeasti arvioi onko juoksukuntoinen. Sitten tuli muutama helpompi este, jonka jälkeen saavuimme tuliesteelle, jonka jälkeen oli tuo pelkäämäni Rexona-este. En miettinyt mitään sen kummemmin, lähdin vain menemään estettä kohti. Vertin keskellä oli köysi. Nappasin köydestä kiinni ja lähdin vetämään itseäni ylös. Yhtäkkiä huomasin olevani pää alaspäin vertin reunalla ja jalat laidan yli. Katsoin hetken maailmaa väärinpäin, nauratti ja nopeasti kelasin, että kyllähän mä tästä ylös pääsen, näinhän mä treenaan vatsoja salillakin ja sit vaan ylös. Video mun suorituksesta TÄÄLLÄ. 😀 Sit nopeasti ylös kannustamaan ja auttamaan muu joukkue ylös. Saimme tällä esteellä kilpakumppaneilta apua. Tähän esteeseen meni ylivoimaisesti eniten aikaa. Sitten taas jatkamaan. Seuraava este oli pelkäämäni monkey barit. Mielessä välähti, että suoritan tämän esteen punnertamalla 30 kertaa (feilaukset oli mahdollisuus suorittaa näin), mutta tyrmäsin kuitenkin tämän luovutusvaihtoehdon heti ja lähdin kokeilemaan. Yllätyksekseni suoritin radan ihan loppuun saakka. Tekniikka oli vähän hassu, koska en uskaltanut heti vauhdista vaihtaa kättä seuraavalle tangolle, vaan mulla oli käsi aina edellisellä ja seuraavalla yhtä aikaa ja otin heijausvauhdit, jonka turvin siirsin käden seuraavalle. Ehkä aika tehotonta, mutta tuntui turvalliselta ratkaisulta. Tämän esteen jälkeen oli aivan kurko fiilis! Kaksi pahinta suoritettu, joten leppoisasti loppu. Juoksukin rupesi vähitellen kulkemaan alun tahmailun ja kylmävesipulahduksesta kohmettuneiden koipien jälkeen. Loppumatkan esteet taisivat olla ryömimistä ja sukeltamista/uimista vuoronperään. Oli aika villiä sukeltaa syyskuussa meressä täysissä lenkkivarusteissa. Tulipahan huomattua, että lenkkarit kelluttaa. 😀

Reitillä ei ollut kilometrimerkkejä lainkaan eikä meillä ollut kenelläkään kelloa mukana, joten ei ollut mitään käsitystä mitä vauhtia ollaan juostu ja kuinka pajon matkaa on vielä jäljellä. Juostiin sellaista reippaahkoa vauhtia aina esteeltä toiselle ja esteillä kannustettiin toisiamme. Juostessakin kiljahtelimme ja fiilistelimme miten hyvä tiimi me ollaan ja kuinka siisti fiilis oli aina vaikean esteen suorittamisen jälkeen. Loppumatkasta alkoi itsekin hahmottaa, että loppu on kohta lähellä. Viimeisessä ylämäessä joku mies sanoi, että enää 500 m ja loppumatka on alamäkeä + yksi kiva pikku sähköesteylläri. Argh. Rullattiin alamäki rennosti ja syöksyttiin sähköesteen läpi maaliin. Fiilis maalissa oli aivan huikea! Sellainen endorfiinipölly, ettei ehkä koskaan ennen. Oli niin TOUGH-olo, että huh huh. Fiilistelystäkin löytyy video instagramista.

Tapahtuma oli aivan huikea! Suosittelen tätä kaikille pipipäille, jotka haluavat saada vähän erilaisen juoksukokemuksen. Meidän joukkue oli maalissa ajassa 1:11 ja sekunteja päälle. Mun sijoitus oli naisista 17. ja kaikista vajaasta 2000 kilpailijasta 277.

Olipas se kivaa ja olipas ne Vauhtisammakko-naiset kivoja. Tulkaa mukaan Vauhtisammakon juoksukouluun. Helsingin pisteen ensimmäiset juoksukoulutreenit alkavat tiistaina 16.9. Laittakaa Vauhtisammakko myös facebookissa seurantaan. Siellä ilmoitetaan ilmaisista yhteistreeneistä ja ajankohtaisista tarjouksista ja uutisista. Voisin kuvitella, että treenit tulevat olemaan hauskoja, jos tuosta noiden upeiden naisten kanssa kisaamisesta jotain voi päätellä. 🙂

Kommentit (10)

[…] Toinen ystäväni koittaa houkutella minua mukaan syyskuun alussa pidettävään Tough Viking esterata kisaan, mutta sielläkin on mm. köysien kiipeämistä ja pitkät monkey barsit, niin luulen ettei minun tämänhetkisillä käsivoimilla ja selvästi olemattomilla köysien kiipeilytaidoilla juuri nyt ole sinne asiaa, vaikka kovasti kiinnostaisi lähteä. Yksi kaverini oli siellä viime vuonna ja kun kyselin mielipidettä hän oli sitä mieltä että kyllä siitä selviää, mutta enpä tiedä. Voitte lukea hänen viime vuoden kokemuksestaan täältä. […]

Huh, kuulostaapa melkoiselta kisalta. Tuon rinnallahan tavalliset kisat alkavat kuulostaa lastenleikiltä 🙂 Onnittelut hienosta suorituksesta!

😀 No niinpä ja sehän tuossa parasta olikin. 🙂

Huhhuh, hullua! Itse kesällä kuuntelin niitä mainoksia ja kyllä kiinnostus heräsi 🙂 Ehkä ensi vuonna sinne sitten jos saan jonkun kaverin mukaan! Extreme run kuulostaa ihan lasten leikiltä tuohon verrattuna, ku itse oon sen Tahkolla juossut!

Kannattaa lähteä ehdottomasti. Yksin mäkään en välttämättä lähtis, kaverin kanssa on mukavampi suorittaa esteitä. 🙂

Maaliskuussa sit Tough Viking winteriin!? Mun tarttee ehkä alkaa reenata juoksemista…. 😀

Jos vaan aikataulut natsaa, niin todellakin!

Eikä sun tarvii treenata mitään. Sullahan meni ihan älyttömän hyvin!? Ainakin ajan perusteella.

Toihan on kova suoritus! Oot kyllä aika rautaisessa kondiksessa!

🙂 Kiitos!

Huh, kuulostaa kyllä niin hurjalta kisalta, etten uskaltaisi lähteä mukaan! 😀 Mulle taitaa riittää tuo pelkkä normaalien juoksukisojen meininki, jossa yllätyksiä ja esteitä etenemiselle saattaa aiheuttaa ainoastaan oma keho ja mieli! Mutta hienoa, että tällaisia erilaisia juoksutapahtumia tulee koko ajan lisää ja te vähän rohkeammat saatte hyvät endorfiinipöllyt tällaisistä! 🙂 Hieno suoritus ja oli kiva lukea raporttia!

😀 Olihan se melkoista, muttei kuitenkaan niin hullua kuin olin etukäteen ajatellut. Ymmärrän kyllä tuon oman kehon esteiden ylittämisen. Juoksu voi olla arvaamaton laji.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *