Hyvinvointi

Tough Viking – Köysikiipeilyä ja käsilläseisontaa

Teksti:
Anna.fi

Koulun liikuntatunnit. Jos kaipaat niitä, Tough Viking on lajisi.

Tough Viking

Minä en kaipaa, ja heti saavuttuani liikuntakeskuksen saliin selviää, etten voisi olla vääremmässä paikassa.

Tunnin nimi juontaa juurensa samannimisestä esteratakilpailusta, johon kilpailun verkkosivujen mukaan kuuluu juoksua, rankkoja harjoituksia ja esteitä ja joka ”haastaa kilpailijat äärimmilleen”.

Kilpailu järjestetään Suomessa seuraavan kerran 5. syyskuuta, ja juuri tuota kilpailua varten Tough Viking -tunti valmentaa.

Tunnin aluksi ohjaaja Luukas Tukia – joka näyttää ammattilaiskoripalloilijalta – esittelee tunnin rakenteen. Se on joka kerta sama: ensimmäinen osuus 45 minuutin tunnista – pituuskin on sama kuin koulun oppituntien – käytetään taitojen, kuten köysikiipeilyn ja käsilläseisonnan, harjoitteluun.

Lopputunti kasvatetaan kuntoa. Tänään ohjelmassa on jo mainittujen köysikiipeilyn ja käsilläseisonnan lisäksi muun muassa Apinatanko-niminen harjoitus.

Aloitusasennossa roikun pari metriä maanpinnan yläpuolella tangon varassa. Tarkoitus on liikkua käsien varassa tangolta toiselle. Minulla ei ole käsineitä, ja kädet ovat lämmittelypyrähdysten jäljiltä hikiset. Suurin syy siihen, että putoan tangolta, eivät kuitenkaan ole huonot varusteet, vaan olemattomat käsivoimani ja surkea tekniikkani.

Kaikki muutkaan osallistujat eivät harjoittele kilpailua varten, mutta kovakuntoisia he ovat jokaikinen. Yksi taitavimmista on sirkuskoulun käynyt nainen. Ihaillen katson, kuinka hän kiipeää köyttä ketterästi katonrajaan kuin simpanssi – ja yrittää opettaa minua tekemään samoin. Ja kas, minähän pääsen ylöspäin: tasan kolme senttimetriä.

Yhtäkään oikeaa leukaa en pysty vetämään. Onneksi avuksi saa ottaa vastuskuminauhan. Sen ja ohjaajan avustuksella saan väkisin vedetyksi kahdeksan leuantapaista.

Koulun liikuntatunnit tulevat mieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun siirrymme pariharjoituksiin. Kottikärrykävely ja vastuskuminauhajuoksu ovat tehokkaita harjoitteita – ja nostavat pintaan myös lapsuuden häpeänsekaiset traumat. Niille, jotka eivät näistä traumoista kärsi ja jotka haluavat päästä kovaan kuntoon, Tough Viking on omiaan.

Harjoitukset vaihtelevat tunnista toiseen, mikä takaa, että lihakset saavat monipuolisia ärsykkeitä. Treeni myös tuntuu lihaksissa päiväkausia tunnin jälkeen.

Tough Viking -tunteja, 45 min, järjestetään vain Sats Elielissä ja Sats Itäkeskuksessa Helsingissä sekä Sats Espoonlahdessa Espoossa.

Lue lisää:

Training for runners – Juoksua jumppasalissa
Piloxing on uusi laji suoraan Hollywoodista

Teksti: Maria Tojkander
Kuva: Paula Kukkonen/Otavamedia

Anna 19/2015

X