Hiihto 9.12.2015

Tule talvi kultainen

Teksti: Elina Hovinen

En ole koskaan odottanut lunta ja pakkasta näin paljon kuin nyt. Tähän saattaa vaikuttaa eteisen nurkassa odottavat korkkaamattomat Salomonin luistelusukset. Siellä ne töröttävät, elämäni ensimmäiset itse hankkimani sukset, jos lasten suksia ei lasketa. Olen haaveillut hiihtoharrastuksen aloittamisesta siitä lähtien kun muutin omilleni, mutta aina olen lykännyt ostamista, koska ”etelässä ei ole talvea”. Tänä vuonna sitä ei tosissaan ole ollut, vielä. Jaksan vielä uskoa, että talvi tulee sieltä.

Suomen Hiihtoliiton hiihtohaastekin odottaa edelleen haasteeseen tarttumista. Hiihtohaaste on kyllä ollut paljon mielessä ja innostusta löytyy. Sukset ostettuan on nyt mahdollisuus mennä Kivikon hiihtohalliin opettelemaan hiihtokoulussa opittuja taitoja. Aerobista kuntoakaan en ole liiemmin ylläpitänyt juoksukauden päätyttyä. Punttikuntoa sitten senkin edestä. Punttiohjelma, jota tällä hetkellä noudatan, päättyy jouluviikolla, joten sen jälkeen voisi ehkä miettiä treenin muuttamista taas kestävyyttä parantavaan suuntaan eikä voiman kasvattamiseen.

Tämä hiihtokärpäsen puraisu saa päähän jopa sellaisia ajatuksia, että lähtisi yhtäkkiä etelän loman sijaan lappiin hiihtämään. Karpaasi ei ole jostakin syystä samaa mieltä.

*Hiihtohaasteeseen minut pyysi mukaan Orkla Health (eli brändit Maxim ja True)

Kommentit (4)

Nyt on ollut itselläkin juoksut vähän vähissä, mutta kirjoittelen kun taas aktivoidun tässä.

Itse palaudun kevyellä liikunnalla – jooga, kävely, kevyt pyöräily ja näiden lisäksi kehonhuoltoa.

Moikka Elina!

Olen uusi lukijasi, jolla olisi tavoitteena juosta keväällä puolikas. Silläpä mielelläni lukisin treeniohjelmistasi enemmän. 🙂

Täällä myös odotellaan lunta! Koirani kanssa harrastan koirahiihtoa ja maaliskuussa olisi kisat, minne osallistua jos nyt sais reenata ton koiran kanssa hiihtämistä, eli lunta odotellessa.

Tsemii loppu viikkoon, postauksiasi on ollut kiva lukea! 🙂

Moi Laurona,

juoksutreeniohjelmaako kaipailet vai lihaskunto-ohjelmaa?

Kiva kuulla, että tykkäät lukea postauksiani. 🙂

Mukavaa viikonloppua sinulle!

Moikka,

enemmän tuota juoksutreeniohjelmaa (lihasta on ihan tarpeeksi ja truejuoksijoiden mielestä varmaan liikakin).Tässä nyt itselläni ollut ongelmana etten meinaa löytää aikaa palautumiseen, ja vaikka aikaakin olisi niin tuntuu ettei palautumista tapahdu. Onko ongelma tuttu tai oletko kuullut vastaavista kohtalotovereista?

Mukavaa viikonloppua myös sinulle! Huomenna haetaan joogan avulla palautumisen taikaa! 🙂

Nyt on ollut itselläkin juoksut vähän vähissä, mutta kirjoittelen kun taas aktivoidun tässä.

Itse palaudun kevyellä liikunnalla – jooga, kävely, kevyt pyöräily ja näiden lisäksi kehonhuoltoa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *