Uinti 5.7.2016

Uintikisa 12 asteisessa vedessä

Teksti: Elina Hovinen

Menisitkö? Minä menin, vaikka jännitti aivan älyttömästi. Olin käynyt samalla viikolla kokeilemassa ensimmäistä kertaa meressä uimista märkäpuvulla. Itse puku lämmitti eikä puvun peittämissä ruumiinosissa ollut lainkaan kylmä, mutta kasvojen pistäminen veteen tuntui hirveältä.

Samalla viikolla kävin toisen kerran uimassa, tuolloin 18 asteisessa järvessä. Tuo kokemus oli alun takeltelua lukuun ottamatta tosi hyvä ja rauhoitti mieltä.

Silti tuona kaatosateisena torstai-iltana Soutustadionilla oli super jännittynyt nainen. Hermoilin aivan viimeiseen saakka ja vielä vedessä lähtöviivalla ollessa mietin tulenko selviämään tästä. Varpaita pisteli kylmä vesi enkä vielä ollut laittanut edes kasvojani veteen.

Ennen starttia juttelin monen ihmisen kanssa ja mieleen jäi soimaan Velo & Oxygenin Mikan sanat ”aloita puolta hitaampaa kuin olet ajatellut uida”. Lähdin uimaan hitaita vetoja samalla peläten, että hukkaan hengitysrytmin samoin kuin aiemmin samalla viikolla. Hengästyessä syke nousi ja menihän se rytmikin hetkeksi sekaisin, mutta puhaltelin hetken potkien vain jaloilla ja kohta taas lähdin uimaan eteenpäin veto kerrallaan.

Ilma oli harmaa ja vettä satoi kaatamalla, mutta onneksi meri oli suhteellisen rauhallinen, ei ollut juurikaan aaltoja.

Matka ensimmäiselle poijulle tuntui kestävän ja kestävän. Katselin ympärilleni ja näytti siltä, että olen tuon lyhyemmän matkan viimeinen maaliintulija. Seuraava poijunväli meni paljon rivakammin ja sain mielestäni vähän vauhtiakin nostettua. Navigointi oli yllättävänkin helppoa, vaikka olin pelännyt sitäkin etukäteen. Vilkuilin vain valkoisia uimalakkeja meressä ja seurasin niitä. Tuossa vaiheessa ajattelin, että selviän tästä sittenkin.

Viimeinen poijunväli olikin sitten se tervaisin osuus, kun tiesi, että loppusuora on käsillä ja maalia oli vaikea erottaa, kun siinä ei ollut mitään selkeää poijua merkkinä. Tsuumailin vain soutustadionin rakennusta ja yritin uida sitä kohti. Tulipa myös huomattua se, että jos en navigoi riittävän tiheästi, lähden vedättämään oikealle.

Pääsin kuin pääsinkin maaliin. Kovan maan haltuun ottaminen tuntui alkuun haparoivalta. Hoipertelin hiukan ja kävelin tilastointiteltalle. Kasvot olivat ihan kohmeessa ja en meinannut saada suutani toimimaan. 😀 Olin aivan tohkeissani, fiilistelin kisaa ja siitä suoriutumista jokaiselle joka vain jäi kuuntelemaan. Maaliintulon jälkeen hain yllättävänkin herkulliselta maistuvan hernekeiton ja näkkärin ja mutustelin niitä siinä sateessa odotellen Annaa vielä puolet pidemmältä matkalta maaliin.

Kokemus oli ihan huikea ja vielä siistimmän siitä teki se, että ylitin itseni. Sain luvan pitää märkäpukua vielä lainassa, joten harjoitukset jatkuu. Jäin koukkuun.

Kiitos kuvista 2XU Suomi ja kiitos myös märkäpukulainasta! Sitä on käytetty.

Ps. Mun kisastatistiikkaa voi tarkastella Movescountissa.