Elämä 2.10.2014

Ulkoilmasali

Teksti: Elina Hovinen

Ruska BootCampilla sisäistin viimeinkin sen, mitä olen jo jonkin aikaa mietiskellyt. Ei urheiluun tarvita laitteita ja saleja. Eikä oikeasti mitään kovin ihmeellisiä varusteitakaan. Luin tänään aiheeseen liittyvän blogikirjoituksenkin otsikolla Pienen budjetin liikuntaa. Ei tehtäis siitä niin vaikeaa tai suorituskeskeistä.

Päätin sitten ottaa illalla läksy- ja ruoanlaittorumban jälkeen ihan asiaksi ja ilmoitin tytöille, että nyt liikkavaatteet päälle, kohta mennään. ”Ääää, mä en ainakaan mitään liikkaa. Urheilu on ihan tylsää.” Okei, laittakaa ulkoiluvaatteet päälle, mutta farkut ei käy. Ihan hirveän metelin ja angstin saattelemana sain tytöt viimein pyörien päälle. Pyöräiltiin serkkulan lähellä olevaan leikkipuistoon, reilut 3 km. Pieninkin vinttasi pyörällä posket punaisina. Leikkipuistossa lapset saivat touhuilla mitä huvitti, mutta kun näkivät minut hyppimässä puiston pöydälle ja tekemässä yhden jalan nousuja penkin päälle, niin kohta oli koko leikkipuiston lapset tekemässä sitä samaa. Eipä ollut muuten urheilu enää yhtään tylsää.

En ollut suunnitellut treeniä sen kummemmin, mutta ripustin keinutankoon TRX-narut ja varioitiin siinä muutamat liikkeet. Punnerruksia pöytää vasten, ojentajadippejä penkin reunalla, hyppyjä pöydän päälle, askelkyykkyjä, vatsalihaksia ja loppuun vielä juoksukilpailuja lasten kanssa puistoa ympäri. Lapset halusivat kokeilla samoja liikkeitä narujen kanssa ja juoksivat koko ajan tukka putkella puistoa ympäri. Lapsista pitäisi itsekin ottaa mallia. Ei aikuisen tarvitse seisoskella puiston reunalla katsomassa. Voi mennä mukaan! Tai ottaa lapset mukaan siihen mitä itse teet.

Sisko oli jumppailusessiosta mielissään ja pyysi, että otetaan uusiksi. Ehdottomasti otetaan. Pitäisikin miettiä joku kiva kuntopiiri seuraavaa kertaa varten. Nyt vain vähän kokeiltiin ja otettiin tuntumaa. Heristän nyt heti itselleni sormea – miksi muka puolen tunnin treeni ei ole tarpeeksi? Tai siitä ei saisi olla fiiliksissä? Jokainen treeni ja hikoiltu hikipisara on hyvä! Sitäpaitsi meillä oli kivaa. Minulla ainakin oli ja lasten kasvoilla nähdyt hymyt tuntui kivalta. 🙂 Voisihan sitä vaikka tehdä bussipysäkillä odotellessa askelkyykkyjä tai vetää leukoja bussipysäkin katoksen reunalla, jos haluaa viedä tämän ajattelutavan ihan loppuun saakka. Mielikuvitusta peliin kato.

Kommentit (10)

Tunnistan tuon tunteen. Helposti tuntuu, että leimaantuu jotenkin pakkomielteiseksi jumppakärpäseksi, vaikka mitä pahaa siinä on, jos haluaa itsekin pysyä lämpimänä lasten temmeltäessä.

No niinpä! Ihan varmasti.

Loistavaa että inspiroiduit tekstistä! Näyttää todella hyvältä, normi leikkipuisto on ehdottomasti ulkoilman parhaita punttisaleja.

No tietty. 🙂

Leikkipuisto on ihan huippu treenipaikka. Mielikuvitusta vain peliin.

Jee! Mäkin, joskus lasten ollessa pienempiä, tein puistossa omaa jumppaani lasten leikkiessä.
Mutta myönnän olevani sen verran kermapeba, että inhoan syksyn (ja talven) huonoja säitä, että niillä keleillä en haluiaisi mitään lihaskuntotreenejä ulkona tehdä. Juoksenkin vaan pakon edestä ulkona.

Lihaskuntotreeni ei kyllä märässä maassa syksynlehtien kanssa houkuttele, mutta tuollainen aurinkoisen kuulas ilta, niin kyllä kelpaa.

Sateessa voi hyvissä varusteissa vaikka juosta. 😉

Niin totta! Itsekin olen miettinyt samoja asioita tässä ruuhkavuosien tiimellyksessä. Arkeen ei ole tullut tätä vielä kokeiltua, mutta kesällä mökillä tuli kehiteltyä jos jonkinlaista treeniä niillä vehkeillä, mitä pihalla on. Ja aika monipuolisen ulkotreenin sitä saa aikaan ns. tyhjästä. Juuri noita ojentajadippejä, boxihyppyjä, askelkävelyä, loikkia, punnerruksia, mäkivetoja…Meillä lapset innostui myös hyppimään arkun päälle, loikkimaan ym. =)

Kannattaa soveltaa myös arkeen ja normiympyröihin. Lasten kanssa ulkona puuhastelu on tosi kivaa. Lapset monesti inspiroi kokeilemaan jotain uutta. Meillä ainakin lapset haastoi juoksemaan kilpaa ja lapset innostuivat just kokeilemaan uusia juttuja. 🙂

Sisko (kolmen lapsen kotiäiti) todellakin oli mielissään ulkoilmasalikomennuksesta! En tosiaan ollut tajunnut, että siinähän se sali on, tien toisella puolella! Tarvitsen vain jumppaohjaajan ainakin aluksi, joten ensi viikolla uudestaan – ja mieluiten niin kauan kuin säät sallii! Olis pitänyt ottaa kuva koko meidän katraasta, oli niin hellyttävän näköistä, kun kaikki innoissaan vipelsivät. 🙂

Pitää ottaa vaikka tällä viikolla uusiksi. 🙂

Näin kerran, kun meidän pihalla joku käytti vauvakeinua samalla tavalla, kun noita TRX-hihnoja käytetään soutuihin. Hyvä idea, vielä toistaiseksi jäänyt kokeilematta mihin kaikkeen vauvakeinua voi luovasti käyttää 🙂 Se on vaan kumma, kun musta tuntuu, että tarvitsen toisen aikuisen kaveriksi, että kehtaan jumpata leikkipaikalla :/ Lapsi siis löytyy omasta takaa, mutta jotenkin nolostuttaa (ihan turhaan, mutta minkäs teet) se jumppapuoli, jos ei ole mies tai kaveri mukana.

Tuosta jumpan kestosta vielä: vähän väliä on naistenlehdet ja treenifoorumit täynnä juttuja siitä, kuinka lyhyt jumppa olisikin tosi tehokas, kun sen tekee kovaa 🙂 Ja vaikkei tekisikään tai olisikaan, ulkoilu ja ulkoilman hengittäminen on aina oma juttunsa ja aivan varmasti terveellistä!

Tunnistan tuon tunteen. Helposti tuntuu, että leimaantuu jotenkin pakkomielteiseksi jumppakärpäseksi, vaikka mitä pahaa siinä on, jos haluaa itsekin pysyä lämpimänä lasten temmeltäessä.

No niinpä! Ihan varmasti.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *