Ajatuksia 14.8.2014

Ulkonäkökeskeinen treenaaminen

Teksti: Elina Hovinen

Tänään Hesarissa oli juttu erään entisen fitnessurheilijan näkemyksistä ja lajin nurjasta puolesta. Aihetta on käsitelty blogeissa monesta eri näkökulmistsa aiemminkin ja aihe on melkoisen tulenarka. Uskaltaudun silti vähän raapaisemaan aihetta.

Mielestäni lajin nurjien puolien käsitteleminen julkisesti on tervetullutta. Arvostan lajin urheilijoita ja heidän saavutuksiaan siinä missä yleisurheiljoidenkin, mutta miksi tästä fitnessurheilusta täytyy nyt puhua? Mielestäni siksi, koska kyseessä on trendilaji ja tuntuu, että vähän jokainen mamma ja mimmi treenaa kisoja varten. Katselen ja kuuntelen välillä ihan haavi auki, ai että tuokin kisaa? Hirvittää siksi, koska osa lähtee leikkiin niin vähillä treenaamisilla ja urheilutaustalla. Sohvaperunasta kilpaurheiljaksi vuodessa. Miten tuo yhtälö kuulostaa aika hullunkuriselta. Vai olenko yksin tämän ajatuksen kanssa?

Miksi kaikkien pitää päästä sinne lavalle ja miksi pitää vetää itsensä ihan kuivaan kuntoon? Toisaalta mikä mä olen sanomaan. Varmaan siinä on vähän samanlaisesta itsensä ylittämisestä kyse kuin minulla esimerkiksi ensimmäisen maratonin juoksemisen kanssa.

Fitnesskisaamisen ja maratonin juoksemisen välillä on se ero, että lähes jokainen tallukka pystyy juoksemaan maratonin, eikä maratontreenaaminen edellytä itsensä näännyttämistä. Okei, ehkä aika huono vertaus. Pointtina lähinnä se, että maratontreenit eivät vaadi oikeasti kovin suurta tietotaitoa. Kunhan juoksee ja syö riittävästi. Maratonin huipputulokset ovat sitten asia erikseen ja se vaatii jo paljon enemmän osaamista, mutta maratonin voi juosta läpi kuka vain. Fitnesskisaaminen vaatii ihan älyttömästi paitsi treenaamista, mutta myös tietämystä ravinnosta, siitä miten keho reagoi dieettiin ja miten niihin kehon eri reaktioihin pitää suhtautua. Tähän pystyy (väittäisin) vain harva ja silloinkin vain pätevän valmennuksen avulla. Siksi on erityisen pelottavaa, jos vähän jokainen kisaa.

Mikä tahansa laji voi viedä äärirajoille ja sairauden kynnykselle tai jopa sairastuttaa, jos lajiin hurahtaa oikein urakalla eikä kuuntele tarpeeksi kehoaan. Mielestäni tässä keskustelussa olisi hyvä nostaa esille lajien riskit ja jokaisen olisi hyvä miettiä MIKSI treenaa kovaa/vetää tiukkoja dieettejä/tavoittelee maratonilla huippuaikaa/tai jotain muuta? Viittaamani jutun päähenkilö oli oivaltanut vasta kisadieetin läpi suoritettuaan, että nyt hän on saavuttanut ulkoisesti sen mitä halusikin, mutta sepäs ei tehnytkään hänestä yhtään sen onnellisempaa. Jos ei ole onnellinen eikä ole hyväksynyt itseään, niin tuskin sua tekee onnelliseksi mikään ulkoinen asia. Onnellisuus lähtee itsestä ja itsensä hyväksyminen ei ole rasvaprosentista kiinni.

Jos ulkonäkö on ainoa syy treenata, niin mielestäni se ei kyllä kanna pitkälle. Olisi tärkeämpää miettiä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jos keskittyy laihduttamaan, niin ruoasta voi tulla vihollinen. Jos keskittyy kiinteytymään, vartalosta voi tulla vihollinen. En tiedä keinoa millä kaikki suomalaiset saisi liikkumaan, olemaan onnellisia ja tyytyväisiä vartaloihinsa, mutta jos vaikka aloittaisi siitä, että tekisi asioita, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi. Suosittelen harrastamaan lajeja, jotka sopii omalle vartalolle ja tuntuu kivalta. Syö maukasta ja terveellistä ruokaa sopivasti ja sopivin välein. Hymyile, rakasta muita ja itseäsi ja anna toisten rakastaa sinua.

Ystäväni sanoi ihanasti jotenkin näin: Ihminen on kaunis silloin kun se nauttii siitä mitä se tekee. Allekirjoitan.

Haluan irtisanoutua ulkonäkökeskeisestä treenaamisesta tänään, tässä ja nyt. Ymmärrän silti ristiriidan siinä, jos ja kun laitan kuvia itsestäni esimerkiksi ilman sitä kohuttua paitaa (edellisen postauksen kommentit), mutta se olen minä ja se on mun tyyli treenata. Haluaisin samalla viestittää teille, että treenaaminen on mulle nautinto. Rakastan sitä, enkä osaisi elää ilman. Kun treenaa paljon, se näkyy vartalossa. Välillä treeni ei maistu ihan yhtä hyvältä, mutta ruoka maistuu aina, sekin näkyy vartalossa. Molemmat ovat mun mielestä täysin ok. Myös se, että treenaan joskus ilman paitaa. 😀 😀

Kommentit (20)

Erittäin hyvä kannanotto!!!

Niin hyvin kirjoitettu, olen täysin samaa mieltä kanssasi 🙂 Tämä ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta kerronpa silti 😉 Olen pitkään seurannut blogiasi, ja eilen luin Sport-lehteä, jossa oli juttu sinusta, niin tuli ihan hassu tunne, kun tuntui, että siinä on joku kaveri, vaikka olet vain täältä tuttu, tuntui hassulta tajuta se 😀 Kiitos kivasta blogistasi, kysyisin vielä, että se hopeinen rannekoru, joka sinulla usein on, niin onko se jotain sarjaa? Se on tosi kaunis 🙂

Ihana kommentti! Kiitos! 🙂

Hopeinen rannekoru on jostakin kultakaupasta, kun päätin ostaa itselleni tsempparikoruksi tuon yksinkertaisen hopeisen korun, jota voi käyttää aina. 🙂

Pisti silmään: ”Fitnesskisaamisen ja maratonin juoksemisen välillä on se ero, että lähes jokainen tallukka pystyy juoksemaan maratonin, eikä maratontreenaaminen edellytä itsensä näännyttämistä.” Vaikka kylläkin sanoit että huono vertaus, mutta silti.
Mitäpä luulet kuinka moni ”fitness”-ihminen pystyy juoksemaan maratonin? Pystytkö itse siihen?
Mä luulen, ettei kovin moni.
-”Fitnesskisaaminen vaatii ihan älyttömästi paitsi treenaamista, mutta myös tietämystä ravinnosta, siitä miten keho reagoi dieettiin ja miten niihin kehon eri reaktioihin pitää suhtautua. ” -> ihan kuin itsensä näännyttäminen ja hormonitasapainon heittelyt olisivat osa urheilusuoritusta.
Ja taas vertaukseen maratoni: se on totta, että huippuajat ovat asia erikseen, mutta sen voin luvata ettei kukaan juokse maratonia – edes tahdon voimalla – jos ei ole treenannut. Treenannut älyttömästi.
Oli muutenkin mainio tuo kys.oleva juttu. odottelenkin tässä koska itsensä ”kisakuntoon” kuivattaneet ”urheilijat” alkavat puolustamaan lajiaan.
Sinulle kaikki kunnia, hieno blogi ja monipuolista asiaa. Olen vasta muutamat kerrat lukenut postauksiasi ja hyvältä näyttää 🙂
ps. tämä ei ollut näpäytystä sinua kohtaan, vaan yleisesti kannanotto tulenarkaan aiheeseen, johon sinä nyt ensimmäisenä otit kantaa.

Olen minä juossut kaksi maratonia. Ja useita puolimaratoneja. Joitakin kovilla treeneillä, joitakin vähän vähemmillä. Pohjaan mielipiteeni omaan kokemukseeni ja myös empiiriseen kokemukseen.

Itsensä näännyttäminen käsittääkseni kuuluu aika olennaisesti fitnesskisaamiseen. Ei siihen kuntoon päästä muuten kuin miinuskaloreilla. Joillekin tämä prosessi aiheuttaa hormonitasapainon heittelyä, toisille ei. Olisiko toisilla paremmat valmentajat kuin toisilla, vai puhtaasti erilainen fysiikka ja perimä. En siitä tiedä.

Kiitos kommentistasi! 🙂

No nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että jo vain olen juossut ensimmäisen maratonini hyvin vähäisellä, lähes olemattomalla treenillä! Hitaasti, mutta juoksin ja alle määräajassa maaliin 🙂 Itsellä pätee hyvin, että ei se matka tapa vaan vauhti. Ja jos pää pysyy kasassa ja sietää jonkinmoista epämukavuutta useamman tunnin, niin töppöstä toisen eteen vaan. Liikkuu se sohvaperunakin pidempiä matkoja, kun muistaa juoda ja syödä riittävästi. Tuskin olen ainoa tämmöinen ”friikki”?

t. yksi tallukka 🙂

Just näin.

Hihi, mulla kestäis aika kauan että pystyisin maratoniin. 😉 Mutta on totta, että kyllä siihen kovalla tahdon voimalla ja treenillä pystyy.

Tosi hyvä kirjoitus!! Oon kaikesta aivan samaa mieltä 🙂

Jos haluaisit, niin ei kestäisi kovinkaan kauaa. 🙂

Kiitos!

Osuit naulan kantaan! Olen itse miettinyt näitä samoja asioita monta kertaa, kun olen vierestä seurannut suht läheisen ihmisen fitnessdiettiä.
Ja Tuomon kommenttiin maratonin juoksemisesta vähällä treenillä, itse juoksin toki vain puolimaratonin tänä kesänä vain vajaan kolmen kuukauden juoksutreenin jälkeen. En koskaan aiemmin ollut harrastanut juoksua tai mitään muutakaan urheilua. Ainoastaan salilla käynyt noin kolmen vuoden ajan. Aika ei puolikkaalla ollut huippuhyvä, mutta alittui oma tavoiteaika hyvin. 🙂
Kaikkien liikkujien ja kuntoilijoiden pitää vaan muistaa terveellinen ravinto ja riittävä nesteytys!

Allekirjoitan.

Tää ei nyt liity ollenkaan aiheeseen, mutta haluan sun mielipiteen liittyen polkupyörään 🙂
Haluaisin aloittaa pyöräilyn ja nyt pähkäilen pyöränoston kanssa että minkälaiseen pyörään panostaisin. Hybridi vai jopa cyclocross..taidan kuiteinkin olla enemmän hybridin puolella jo pelkän hinnankin suhteen 🙂 Mikä pyörä sulla on, hybridi? Olen nyt polkenut mieheni maastopyörällä joka rullaa älyttömän hyvin. mitkä asiat vaikuttaa pyörä rullavuuteen? Ja jos osaat suositella hyviä merkki vaihtoehtoja niin kuulisin mielelläni 🙂
Kiitos Elina jos jaksat vastata!

Tämä on tosi vaikea kysymys. 🙂 Pyöräjutut on niin hankalia ja hifejä ja valintaan vaikuttaa niin moni tekijä. Itse ostin pyörän ihan vain pyöräilijäystäväni suosituksesta. Mä ottaisin suoraan cyclocrossin, jos noista kahdesta pitää valita. Se rullaa ihanasti ja renkaita vaihtamalla vieläkin paremmin. Ottaisin mahdollisimman kevytrunkoisen, koska silloin pyörä on nopeampi. Ei kannata kuitenkaan liikaa ruveta hifistelemään, koska sitten kun olet aloittanut harrastuksen, niin osaat itse arvoida myöhemmin mihin suuntaan haluat lähteä panostamaan.

Mun pyörän runko on tilattu saksasta ja on merkiltään Radon, joka valmistetaan Cuben tehtaalla. Bianchi on tosi hyvä, Merida, Cube, Trek… Ääk. Onhan niitä hyviä merkkejä vaikka kuinka. Halvinta ei kannata ostaa, mutta ei myöskään kalleinta, koska ominaisuudet on ehkä enemmän vaativammalle pyöräilijälle tarkoitettu.

Toivottavasti tästä oli edes jotain hyötyä.

Kiitos! 🙂 bongasinkin tästä pyörästä hyvän alennuksen ja tän kotiini polkasin 🙂

http://www.nishiki.fi/mallisto/2013/hybrid-sport/hybrid-comp-sld

Cyclocrossien hinnat oli aika kovia. Katotaan ensin kuika lajista innostun ja panostan just seuraavaan menopeliin ja sit tosiaan osaa jo itekkin miettiä mitä pyörältä haluaa 🙂 nyt pari lenkkiä takana ja hyvältä tuntu 🙂 kiitos ihanasta ja motivoivasta blogista <3

Fiksu ja kypsä teksti 😉

Kiitos! 🙂

Kyllä minä voisin treenaamatta ilmoittautua fitnesskisoihin ja tahdon voimalla syödä puoli vuotta vähemmän kuin kuluttaa. 😉 Lavalle voisin nousta vaikka lopputulos ei ehkä olis ihan voittaja-ainesta. 😉

😀 Pitäiskö itsekin katsoa mihin se riittää? 😀

Itse fitness-kisoissa parikin kertaa pyörähtäneenä voin sanoa että laji oli mukavaa siihen asti kun oikeasti keskittyi vain treenaamiseen ja riittävään syömiseen. Kun kisat astuivat kuvioihin niin homma alkoi kääntyä melko ulkonäkökeskeiseksi. Ainoa minkä peilistä näin olivat liian pienet olkapäät, liian pienet kädet, liian paljon rasvaa… koko ajan piti olla enemmän jotain ja enemmän nimenomaan peilikuvassa. Koskaan en ollut tyytyväinen. Ja sitten katosi ilo treenaamiseen.

Kun on iloa treenata niin jaksaa treenata paljon ja sillon tulee tuloksia. Kun treenaa vain ulkonäön vuoksi niin se ei juuri motivoi ainakaan mua treenaamaan enemmän, päinvastoin.

Tämä on just se mitä ajoin takaa. Kiva kun jaoit kokemuksiasi. Sulla on hyvä meininki!

Erittäin hyvä kannanotto!!!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *