Hyvinvointi

Uupumus tulee varkain

30.11.2017 Teksti: Elina Hovinen

Jo vuosi ennen varsinaista lopullista uuvahtamista, tunnistin ensimmäiset merkit. Ne olivat masennuksen merkkejä. Ne olivat niitä samankaltaisia tuntemuksia, joita minulla oli silloin kun sairastuin ensimmäisen kerran masennukseen. En suostunut hyväksymään merkkejä oikeiksi, vaan selitin ne itselleni ja läheisilleni ohimenevinä. Selitin ne aina jonkin sen hetkisen tilanteen synnyttämiksi. Nyt on stressiä. Juuri nyt oli tämä ja tämä, jonka vuoksi mun ajatukset ovat negatiivisia. Kyllä tämä tästä.

Väsymys kertaantui. En tiedä onko teillä kokemusta sellaisesta kokonaisvaltaisesta syvästä väsymyksestä? Kun olo on kertakaikkisen uupunut. Hereillä ollessa tuntuu kuin tarpoisi syvässä suossa harso silmillä. Mistään ei tunnu tulevan mitään. Jokainen pienikin askare tuntuu suurelta voimainponnistukselta. Joka aamu väsyttää, vaikka olisi nukkunut miten paljon.

Keväällä huolestuin hiustenlähdöstä, hiuksia lähti jokaisella pesukerralla tukoittain. Keho yritti saada minua ymmärtämään tilannetta. Oli virtsatieinfektioita toisen perään, päänsärkyä, väsymys oli kaiken aikaa läsnä, ihon kunto meni todella huonoksi, oli fyysisiä kipuja eri puolilla vartaloa ja lopulta tuli vielä välilevynpullistuma. Ramppasin lääkärillä ja rupesin syömään aamuisin kourallisen erilaisia vitamiineja.

Lopulta olin jo niin uupunut, ettei mistään tullut mitään. Pinna oli jatkuvasti ylikireällä. Hermot menivät pienestäkin vastoinkäymisestä. Myöhemmin mukaan tuli itkeskely. En saanut pidettyä kiinni yksinkertaisistakaan aikatauluista. Unohtelin asioita ja tein virheitä. Ruoanlaitto viivästyi niin pitkälle, että lähdin kauppaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikilla oli jo kova nälkä. Katastrofin ainekset leijuivat jatkuvasti ilmassa. Unohtelin hellan päälle, silitysraudan seinään ja minua sai aina odotella, koska en vain saanut ajatuksiani sen verran kasaan, että olisin kerralla osannut miettiä, onko minulla kaikki mukana: vaatteet päällä, lompakko, avaimet ja kännykkä. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa, mutta kyllä vain tuotti vaikeuksia.

Unohtelin asioita ja tavarat olivat jatkuvasti hukassa. Kysyin lapsilta helposti viisi kertaa ”oletko tehnyt läksyt?” tai ”oletko pessyt hampaat?”. Ymmärsin vasta kun minulle tiuskaistiin kovaan ääneen ”äiti, sä kysyit sen jo neljä kertaa”.

Vaatteet saatu: Jack Wolfskin / Scandinavian Outdoor

Minulla oli ollut jo pitkään päässäni sellainen tunne, ettei sinne mahdu mitään. Yritin ottaa kaistaa rauhoittumiselle kuuntelemalla äänikirjoja, pelaamalla aivot narikkaan -pelejä ja neulomalla. Saatoin istua yksin jäähtyvässä saunassa tunninkin selvittelemässä solmuun menneitä ajatuksiani ja itkeä. Toistuvat epäonnistumiset ja alisuoriutumiset nakersivat itseluottamustani pala kerrallaan. Itseluottamuksen murentuminen imaisi minut koko ajan tiukemmin tummiin ajatuksiin. Voimavarojen vähentyminen sai minut voimaan koko ajan vain huonommin, koska koin jatkuvaa syyllisyyttä ja epäonnistumista kaikilla elämän osa-alueilla. Kieltäydyin näkemästä ystäviäkin, koska koin olevani muille vain taakaksi. En uskonut, että kukaan haluaisi olla minun kanssa, koska olen niin ankeaa seuraa. Päähäni ei mahtunut, että kukaan voisi rakastaa minua, koska en itsekään näe itsessäni mitään hyvää.

Oudompien ihmisten seurassa onnistuin olemaan puhelias, hymyilevä ja iloinen. Latasin akkuja erilaisissa pr-tapahtumissa (niihin, joihin kulloinkin jaksoin mennä), joissa sain aina pienen hetken tuntea olevani ihan normaali. Keskustelunaiheet pysyvät oudompien ihmisten kanssa aina sopivan kevyellä tasolla. Somen päivittäminen on ollut minulle myös keino pitää itseni aktiivisena ja positiivisena.

Mä ihan oikeasti ajattelin, että ulkoiluhaaste olisi ollut ratkaisu tilanteeseen, mutta se oikeastaan laukaisi koko tilanteen. Haasteen alkaessa vihdoinkin myönsin itselleni, että kaikki ei ole nyt hyvin. Ajattelin, että käyn työspykologilla vähän jäsentelemässä ajatuksia ja jatkan siitä sitten töihin. Sillä reissulla olen edelleen. Psykologi passitti minut lääkärin kautta kotiin lepäämään työuupumusta pois ja tekemään asioita, joista tulee hyvä mieli.

Kuukauden sairasloman aikana tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan rajustikin. Välillä on tuntunut, että asiat selviävät kyllä varmasti parhain päin. Toisena hetkenä minusta on tuntunut, etten jaksa edes hengittää. Useina iltoina olen kaivautunut nukkuvan mieheni syliin tiukemmin ja yrittänyt saada jatkuvasti laukkaavaa sydäntäni rauhoittumaan ja antamaan tilaa unelle. Ahdistavat ajatukset pitäisi osata vain työntää pois ja luottaa, että elämä kantaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Tällä hetkellä olo on jo parempi. Asioiden kohtaaminen ei ole ollut helppoa. Väitin psykiatrille vastaan, että en ole masentunut, vaikka itse ihan hyvin tiesin olevani, olleeni jo jonkin aikaa. Masennukseen toisen kerran sairastuminen tuntuu suurelta epäonnistumiselta. Syytin itseäni siitä, ettenkö ollutkaan oppinut kahden vuoden tiiviistä psykoterapiasta mitään. Tiedän nyt, että olen oppinut paljonkin. En enää vajoa ihan niin syvälle, vaan olen pystynyt pitämään itseni siinä vedenpinnan tuntumassa eikä pää ole käynyt kuin lyhyitä hetkiä pinnan alla.

Tiedän miksi näin kävi ja mitä seuraavalla kerralla pitää tehdä toisin. Masennukseen on aina syy, näin minä uskon. Kun sen syyn selvittää ja tekee ratkaisuja sen suhteen, voi parantua.

Tänään on ollut pitkästä aikaa ihan hyvä päivä. Tänään tuntuu, että asiat selviävät vielä parhain päin. Lepään vuoden loppuun asti ja vuodenvaihteessa alkaa uudet tuulet. Kirjoitan ja sometan sen verran kuin jaksan. Tämä nyt teille tiedoksi. Kyllä minusta tulee taas oma iloinen itseni, kun saan voimat takaisin ja akut täyteen.

Elämä kantaa.

Kommentit (50)

Aina voisi olla asiat huonomminkin. Joskus se ajatus lohduttaa, joskus ärsyttää. Positiivinen ajattelu ja positiivisuuteen keskittyminen auttaa mulla ainakin. 🙂 Loistavaa kohta alkavaa uutta vuotta sulle, Mimi!

Tsemppiä sinulle Elina kovasti ja kiitos rehellisestä tekstistäsi. Tämä kosketti, kun kokee itsekin olonsa kovin mollivoittoiseksi. Hienoa, että pystyt näkemään valon tunnelin päässä, koska siellä sitä varmasti on. Levollista joulunodotusta!

Kiitos Emmi! Rauhallista joulua sinullekin! Lepo tekee varmasti hyvää meille kaikille!

Kuulostaa yhtäältä tutulta ja toisaalta pelottavalta – masennus siis voi päästä uudelleen niskan päälle? Itse masennuksen sairastaneena olen ollut siinä uskossa että sen koettelemuksen jälkeen tunnen itseni tarpeeksi hyvin pitääkseni sen loitolla.

Itsellä se alkoi unihäiriöinä, sitten tuli jatkuva ärtymys ja keskittymisongelmat. En pystynyt edes lukemaan yhtä kappaletta tekstiä. Nyt jos alkaa oireita olla (joka on muuten yleensä ensiksi juuri tuo sama – nukkumaan mennessä kun pitäisi rauhoittua, sydän vain hakkaa ja happi loppuu), olen saanut tilanteen ajan kanssa kääntymään parempaan päin lähinnä himmaamalla aikatauluja.

Mutta hyvä kun otit asian esille niin tietää varoa entistä enemmän – tsemppiä sinulle, ”onneksi” tiedät jo mikä itsellesi on parasta!

Itse uskon ja oman kokemukseni vuoksi väittäisin, että masennukselle on aina jokin syy. Masennukseen vaaditaan joko geneettiset tekijät tai olosuhteet, multa löytyy molemmat, molemmissa tapauksissa.

Minäkin ajattelin, että olisin ensimmäisen masennuksen jälkeen oppinut riittävästi, ettei se uusiutuisi. Ja että osaisin käsitellä asiat riittävän ajoissa, tunnistaa tilanteen ja viheltää pelin poikki. Noh, minä en tällä kertaa osannut. Tunnistin kyllä oireet, mutten halunnut uskoa niitä. Tästä opinkin tärkeimpänä oppina sen, että itseään täytyy kuunnella ja pitää uskaltaa tehdä muutosta niihin asioihin riittävän ajoissa, jotka vie sun jaksamista huonompaan suuntaan.

Itsestään kannattaa pitää hyvää huolta!

Hyvää joulua sulle!

Mitään fiksua en osaa sanoa. Mutta voimia kovasti <3

Kiitos Minna! <3

Itku kurkussa luin tätä, niin tuttua tekstiä.. itselläni kanssa masennus taustaa, ja juuri samanlaisia juttuja tunnistan itselläni olleen.. Tämä syksy on kanssa ollut haastava, pitää todella pitää huolta siitä että itse jaksaa haastavan ja kiireisen arjen keskellä.. Ihana että olet saanut apua, ja ihana että kirjoitit tästä! Kiitos ja kaikkea hyvää ja voimia eteenpäinkin. Valoa kohti, sanoi mummo lumessa..! ♥️♥️♥️♥️

Kiitos ihana Elisa! <3 Siksi mä kirjoitankin näistä avoimesti, että ihmiset muistaisivat pitää itsestään parempaa huolta.

Valoa kohti, todellakin. Valoa näkyy jo! Toivottavasti sullakin. Päiväkin pitenee joka päivä! <3

Pitkään olen sinun blogia olen seurannut. En yleensä kommentoi. Mutta kiitos tästäkin rohkeasta kirjoituksesta! Arvostan suuresti. Paljon voimia sinulle! Ja lempeitä tuulia.♡

Kiitos Eve! Kiva kun jätit kommenttia. Tosi kiva kuulla, että käyt täällä lukemassa.

Lempeää ja lämpöistä joulua sulle!

Kiitos tästä Elina <3
Luin tekstisi monta kertaa läpi. Kirjoittamasi kuulosti pelottavan tutulta.
Olen viimeisen parin viikon aikana havahtunut pohtimaan omaa tilannettani. Enkä edes ole osannut ajatella kuinka loppu oikeasti olen. En muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla, niin etten heräile yöllä tai että aamulla tuntisi itsensä hyvin levänneeksi. Itkuun pillahtaminen kesken työpäivän ei ole normaalia mutta jotenkin sitäkään ei ole osannut tai halunnut ns. kyseenalaistaa. Aikaa kun miettii taaksepäin niin viime keväästä en muista juuri mitään muuta kun tehneeni 10-14 tunnin työpäiviä. Liika tunnollisuus on raskasta. Töissä ajatukseni katkeaa vähän väliä enkä muista mitä olin tekemässä, ärsyttää, turhauttaa, itkettää… Töissä kun et voi hermostua työkavereille ni teen sitä sitten kotona, pinna palaa ja lapset joutuu ns. tulilinjalle. Sen jälkeen taas pyydän anteeksi kun hermostuin jostain ihan typerästä ja meen vessaan itkemään huonoa äitiyttä. Olen nyt koittanut karsia kaiken ylimääräisen pois ja töissäkin tehdä ainoastaan hommat mitkä minulle kuuluu. Tähän asti kun olen tehnyt muittenkin hommia pyydettäessä. Nyt yritän ottaa omaa-aikaa, koota ajatuksia ja katotaan miltä tuntuu.

Voi Kati! Kuulostaa vähän liian tutulta. Kannattaa ruveta vetämään tiukemmat rajat. Valitettavasti liiallisesta uurastamisesta harvoin tullaan kiittämään tai saamaan mitään erillistä palkintoa. Siinä hajottaa vain itseään ja samalla haluamattaan vahingoittaa läheisiään, koska on jatkuvasti vaan liian väsynyt olemaan kiva ja tekemään mitään. Ota aikaa itsellesi ja pidä itsestäsi hyvää huolta, siitä se kaikki lähtee! <3

Kiva kun kirjoitat tämmöisestä asiasta. Harvemmin ääneen puhutaan masennuksesta ja työuupumisesta.
Hyvä kirjoitus. Voimia.

Kiitos Leena!

Ihana että joku puhuu näistä asioista ääneen!

Kiitos Anne! Haluan puhua näistä avoimesti, että tabu hälvenisi entisestään ja että ihmiset uskaltaisivat hakea itselleen apua ja pitämään itsestään parempaa huolta.

Voimia sinulle ❤ anna itsellesi aikaa… Samassa veneessä ollaan! Töihin olen palannut 4kk sitten ja edelleen olen toipilas. Pelkään vähän väliä putoanko kohta taas rotkoon. Onneksi on terapia ja lyhennetty työaika…

Kiitos Petra! Niin mä aionkin. En enää palaa töihin, vaan siirryn opiskelijaksi, jolloin voin paremmin säädellä työkuormaa. Täytyy todella kuunnella itseään ja jarruttaa ajoissa, jos yhtään rupeaa tuntumaan siltä.

Voimia sinne ja ihanaa joulua!

Voimia! ❤️

Kiitos Karkki! <3

Kuulostaa tutulta ja ymmärrän hyvin mistä puhut. Olin vuosi sitten niin uupunut ettei mitään tolkkua. Olin pitänyt itseni liikkeellä kovalla treenaamisella ja älyttömällä työmäärällä. Kun lopulta pysähdyin se oli menoa alaspäin hurjaa kyytiä. Puoli vuotta olin sairauslomalla ja töihin paluu tuli kuitenkin liian nopeasti. En ehtinyt kuntoutua. Nyt jouduin kohtaamaan väsymisen uudelleen, mutta toki eri mittakaavassa. Koitan mindfullnessin ja terapian kautta oppia kohtuullisuutta etten aina vetäisi itsestäni viimeisiä irti vaan tekisin tietoisesti asioita lempeämmin.
Voi hyvin ja toivon sinulle kaikkea hyvää ❤️

Voih, ikävä kuulla! Mulla tuo yletön treenaaminen oli aiemmin juuri sitä pakenemista ja se oli oikeastaan ainoa keino saada edes hetkellisesti pään tyhjäksi ja hyvän olon. Terapian avulla uskalsin ruveta kuuntelemaan omia ajatuksiani, tunnistamaan tunteita ja tekemään rohkeammin ratkaisuja oman hyvinvointini eteen.

Toivon sulle kans kaikkea hyvää ja lempeää! <3

”Ahdistavat ajatukset pitäisi osata vain työntää pois ja luottaa, että elämä kantaa.” Ei kai sentään? Ahdistavat ajatukset on hyvä antaa tulla ja hengitellä ne pois. Olo helpottuu paremmin kuin väkisin niitä pois työntämällä. Hengenveto kerrallaan. ?

Ei nyt ihan noin mustavalkoisesti, mutta yöllä ei ole hyvä aika vatvoa ja velloa niissä samoissa synkissä ajatuksissa, joille ei juuri siinä hetkessä voi tehdä mitään. 🙂

Oot hurjan rohkea ja aito. Kiitos! <3

Kiitos Sonja! <3

❤️ Ihana Elina , voimia Sinulle!

Kiitos Paula! <3

Voimia! Susta on mihin vaan ❤

Kiitos ihana Sandra! <3

Hei, kiitos avoimesta kirjoituksestasi. Minullekin some on sellainen positiivisuuden väline, on ihanaa että instasta ja facebookista voi kelailla taaksepäin elämän ihania herkiä, kuvia ja muistoja. Minusta se ei ole esittämistä, että postaa lähinnä vain positiivisia asioita (viittaan siis itseeni), vaan se on positiivisiin asioihin keskittymistä, nyt ja katsellessa taaksepäin, samalla myös ehkä eteenpäin. En ole itse ollut masentunut mutta muuta haastetta on elämässä ollut. Toisaalta sen ansiosta osaan olla tosi kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäni. Toivon sulle ihan mielettömästi voimia, tsemppiä ja kaikkea hyvää. Sehän se merkki paremmasta onkin että aallonpohjat eivät enää ole niin syviä, vaikka helppoa ei olekaan. I know. <3

Somessa on ehdottomasti paljon hyvää ja sitä kautta osaa löytää omasta elämästä niitä asioita, joita kannattaa pitää arvossa. 🙂

Kaikkea hyvää sullekin! <3 Ja ihanaa joulua!

Upeaa, että kirjoitat asiasta avoimesti. Masennuksen kokeneena osaan samaistua myös siihen, että juuri sieltä uupumuksesta käsin tällaisten asioiden myöntäminen ja niistä puhuminen tuntuu erityisen vaikealta. Masennuksesta on niin paljon helpompi puhua silloin kun se ei ole akuutisti päällä ja silloin myös ymmärtää, ettei tilanteessa ole mitään hävettävää.
Suosittelen lämpimästi mindfulnessiin tutustumista ja erityisesti kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta (Williams, Teasdale, Segal).

liikkujanainen.blogspot.com

Kiitos kirjavinkistä! Täytyy ehdottomasti tutustua! Mindfulness on mulle osittain tuttua kyllä, mutta muistin virkistäminen ei ole koskaan pahasta. 🙂

Rohkea ja hyvä kirjoitus! En väheksy kokemustasi omasta voinnistasi, mutta olethan tarkistanut kilpirauhasarvosi? 🙂 Tsemppiä toipumiseen!!

Kyllä, keväällä ensimmäisen pienemmän romahduksen aikaan otettiin kaikki veriarvot ja ne oli kunnossa. 🙂 Itse ensimmäisenä ajattelin, että kyse olisi ollut juurikin tuosta. Tai kai ehkä salaa toivoin, että kyseessä olisi ollut vain fyysinen vaiva.

Hurjasti voimia!!! ♥️

Kiitos Malla! <3

Komppaan Mannaa. Kannattaa, jos mahdollista tai yhtään arvelet, että olisi syytä, käydä kilpparista enemmän tietävän lääkärin pakeilla. Usein arvot katsotaan työterveydessä peruspakettina, mutta ei välttämättä yhdistetä muihin oireisiin tai katsota niitä laajemmin suhteessa muihin arvoihin.

Voimia toipumiseen. Tutulta kuulostaa. Itsensä kanssa toimeentuleminen ei ole mikään helppo juttu. Tekstistäsi on jo aiemmin huokunut nämä fiilikset tai jotain olen kuvitellut rivien välistä lukeneeni. Hyväksyminen on hyvä alku.

Vastasin jo edelliselle, että kilpirauhasarvot on tsekattu jo keväällä kun ensimmäinen pienempi romahdus tuli.

Onhan nämä merkit ollut jo pidempään ilmassa, valitettavasti. Miten sitä ei koskaan osaakaan tehdä ratkaisuja ajoissa, jolloin olisi päässyt paljon vähemmällä damagella.

Tilanteen hyväksyminen ja myöntäminen on aina se ensimmäinen askel, siitä se lähtee. Sen jälkeen pitää vielä uskaltaa kohdata oman mielen mörököllit ja vetää niitä turpaan. 😀

Hyvää joulua sulle, Suvi!

Hei. Toivon sinulle voimia päästä vaikeasta tilanteesta eteenpäin❤❤. Terveisin minna malja

Lämmin kiitos, Minna!

Kiitos avoimesta tekstistä ja voimia!

Itsellä avioero 6kk sitten ja vaikka kaikki on mennyt tavallaan OK niin on tämä todella raskasta ja kuluttavaa ja lasten takia pitää jaksaa olla päällisin puolin se vahva aikuinen ja tukea heitä koska heille tietysti vielä iso elämän muutos. Mutta mä koen että oon ihan loppu. En tiedä olenko oikeasti ” ihan loppu” mutta välillä olen miettinyt pitäisikö mennä lääkäriin. En koe olevani masentunut vaan moni moni asia on paljon paremmin kun ennen ja olen vapaa ja voin hengittää ja elää. Ihana tunne. Silti itku on koko ajan herkässä ja koen olevani ihan voimaton ja en kestä mitään vastoinkäymisiä. En jaksaisi enään näitä sumplimisia ja exän kanssa vatvoa ja neuvotella ja riidellä asioiasta vaan toivon että olisi jo vuosi mennyt ja tilanne tasoittunut.
Mistä sen masennuksen erottaa?

Voi Santsu, valitettavasti tiedän aika hyvin mistä puhut. Pitkälti saman olen käynyt läpi. Musta lääkärikäynti, tilanteen kartottaminen ja asiasta keskusteleminen ei ole koskaan huono juttu. Ammattilaisen kanssa tilanteen läpikäyminen selkeyttää. Kyllä mä suosittelen käymään lääkärissä. On kuitenkin tosi tärkeää, että sä jaksat ja tulet takaisin omaksi itseksesi. Avioero on aina rankka juttu ja sen käsitteleminen vie aikaa.

Masennusta on välillä vaikea erottaa. Ensimmäisellä kerralla tajusin itse vasta siinä vaiheessa, kun olin jo itsemurhan partaalla ja aivan loppu. Ja vasta sitten kun lääkäri sen mulle sanoi. Aiemmin ei ollut käynyt mielessäkään, koska mielikuva masennuksesta oli ihan toinen.

Kovasti voimia sulle, Santsu! Pidä itsestäsi huolta!

Kiitos Elina rehellisestä postauksesta. ❤️ Itsekkin kaksi kertaa keskivaikean masennuksen sairastaneena ja psykoterapiassa 1,5 vuotta käyneenä voin lähes kaikkeen kirjoittamaani samaistua. ?? Toipuminen on rankkaa, mutta se antaa aina voimaa että välillä todella on niitä hyviä päiviä välissä ja rakkaita ihmisiä ympärillä. Itselläni ei ollut sama tilanne siinä mielessä, ensimmäisellä parin kuukauden sairaslomalla olin sinkku sekä tajuttoman yksinäinen, eikä välit omaan perheeseen ole läheiset. Toisella kertaa ahdistava parisuhde lisäsi masennusta ja ahdistusta, venyttäen sairaslomaani 9kk:n pituiseksi. Kun vihdoin uskalsin antaa itselleni luvan erota siitä tuhoavasta suhteesta oltuani puoli vuotta sairaslomalla, aloin pikku hiljaa parantua.

Voimia, voimia ja voimia. ❤️❤️❤️ Tiedän niin hyvin mitä käyt läpi (vaikken kuitenkaan siltikään edes tiedä). Olet kaunis niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin. ?

Tuo on juuri se juttu. Toipuminen vaatii yleensä jotakin konkreettista muutosta ja toipumista voi hidastaa tai jopa estää huono ihmissuhde tai mun kohdalla liian kuormittava työ (tällä jälkimmäisellä kerralla). Nämä ei ole koskaan helppoja juttuja, koska työstä tai parisuhteesta luopuminen ei ole mikään kevyt päätös.

Kiitos Kaisa kun jätit kommentin! Toivon sulle kaikkea hyvää ja hyvää joulua!

Niin tuttua! Sitä on armoton monesti itseään kohtaan ja myös sokea. Hyvä, että sulla on nyt aikaa levätä ja hengittää.

Lepääminen on tehnyt ihan älyttömän hyvää! Alan nyt vähitellen olla taas oma itseni. Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin tuntui, että mulla on taas virtaa!

Ihana inhimillinen sinä! Täällä on oltu ihan samoissa fiiliksissä. Mutta huonomminkin vois asiat olla. (Yritän ajatella positiivisesti ?)

Aina voisi olla asiat huonomminkin. Joskus se ajatus lohduttaa, joskus ärsyttää. Positiivinen ajattelu ja positiivisuuteen keskittyminen auttaa mulla ainakin. 🙂 Loistavaa kohta alkavaa uutta vuotta sulle, Mimi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *