Treeni 19.12.2013

Vastustusten kautta treenaamaan

Teksti: Elina Hovinen

Pitkästä aikaa tännekin jotakin päivitystä. Joulu lähestyy uhkaavasti ja väsymys kasvaa. Ei enää montaa päivää. Kai se joulu tähänkin mökkiin tulee ilman järkyttävää stressaamista? Onhan tässä vielä aikaa hommata lahjatkin. Kröhöm. On ollut aika hektistä.

Tänään kävimme treenaamassa. Meinasi vähän liikaa vastustella ennen kun vihdoin pääsimme kunnolla treenaamaan. Ensin kotipihalla joku toope oli parkkeerannut autonsa niin, ettei meinattu päästä pois, tai emme olisi päässeet, ellemme olisi siirtäneet työmaan raja-aitoja. 😀 Siirreltiin siinä alkulämmittelyksi kiviharkkoja sivuun, joilla aidat on pystyssä ja aidat perässä sivuun. Voi taivas! Selvitettiin toki auton omistaja ja yritettiin soittaa hänelle, mutta ei vastausta. Siitä selvittyämme pääsimme Salmisaareen. Toisena vastusteluna huomaan, että mun kassissa ei ollut juomapulloa. Doh! No, ehkä selvitään yhdellä. Kipitettiin Salmiksen ylimpään kerrokseen, kun tajuan, että mun olisi pitänyt käydä vessassa ennen treeniä (naisten juttuja). Eiku alas vessaan. Loikin portaat ylös, kun mies sanoi, että mun puhelinta ei ole siellä missä luulin sen olevan. Taas takaisin alas. Etsin puhelinta vessasta, tongin kaapin ja takin taskut, katsoin jopa vessan roskiksesta – eikä puhelinta missään. Jälleen loikkien takaisin ylös, kunnes menin itse tutkimaan juoksumatolta löytyykö puhelinta sieltä. Siellähän se oli. Meinasi pikkuisen kiukuttaa. Sitten vihdoinkin pääsen treenaamaan. Tulipahan lämmin kaikesta hötkyämisestä. Niin, enkä mä löytänyt sykemittariakaan treeniin mukaan, mutta kotiin tultua löysin sen olohuoneen pöydältä.

Sain nuo ihanat trikoot Stadiumilta joululahjaksi. Aivan superihanan tuntoiset jalassa. Ihanan napakat, vaikka kyllä aavistuksen turhan hiostavat. Nuo on juoksuun tarkoitettu. Tuskin ne ulkona hiostaa.

Eikä tähän loppunut mun hajamielisyys. Kotona leivoin torttuja ja onnistuin siinä samalla hävittämään mun puhelimen aivan totaalisesti. Etsin puhelinta puoli tuntia aivan joka paikasta, kunnes luovutin. Olin taas katsonut jääkaappia ja pakastinta myöten kaikki paikat. Puhelin oli äänettömällä, mikä teki etsimisestä mahdotonta. Lopulta mies löysi puhelimen keittiön laatikosta, josta olin ottanut leivinpaperia. Oonko kenties loman tarpeessa?

No mitäs mä sit treenasin tänään? Tein ylätaljaa leveällä ja kapealla otteella (57 kg) ja alataljasoutua (57 kg). Näiden jälkeen kyllästyin hinkkaamaan laitteita ja siirryin harjoittelemaan rinnallevetokyykkyä. Tällä kertaa en millään jaksanut tehdä edelliskertaisilla painoilla, vaan laitoin päihin säälittävät mutkalle menneet vitoset, eli yhteensä 30 kg. Videot tekniikkaharjoituksista voi katsoa täältä ja täältä. Ensimmäinen video on viikon takaa. Huomaatteko kehitystä? Näiden jälkeen väänsin kolme sarjaa vipunostoja (7 kg/käsi) ja kyllästyin taas hinkkaamaan painoja. Tein vatsoja tähän tyyliin. Video on viime viikolta. Lopuksi tein vielä boksihyppyjä, yhden jalan kyykkyjä TRX:n avulla (video) ja vatsoja TRX:llä. Hyvä treeni lopulta kuitenkin! Joulun jälkeen aion mennä Vetosalille oppimaan lisää tekniikkaa Natalta ja Steffiltä.

Nyt menen nukkumaan. Kauniita unia!

Kommentit (4)

Moikka! Lehden ilmestyminen viivästyi ja tuleekin vasta tapaninpäivän jälkeen.

Hyvää joulua sinullekin!

Elina

Hei Elina! Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt kysyä sinulta, että onko sinulla koskaan ollut ongelmia hormonitoiminnan kanssa liikunnallisuudestasi johtuen? Siis esimerkiksi kuukautisten loppumista/poisjääntiä pidemmäksi aikaa tai muita ongelmia. Olisin kiitollinen, jos vastaisit. Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

Moikka! En ole ainakaan havainnut mitään ongelmia. Aiemmin minulla oli hormonikierukka, joka piti kuukautiset joko poissa tai hyvinkin niukkoina, mutta nykyisin hormonitoimintani on ihan normaalia ainakin kuukautiskierron näkökulmasta.

Rauhallista joulua sinullekin!

Hei Elina. Mikä oli se lehti missä oli juttua susta ja tytöistä?Tänään etin sitä monesa paikasta,mutta missään ei ollut 🙁
Ihanaa joulua teille 🙂
Ps. edelliselle kommentoijalle: mulla on menny kerran hormonitoiminta ihan sekaisin liiasta treenaamisesta ja liian alhaisesta rasvaprosentista.Toivottavasti ei jättäny mitään pysyviä haittoja esim. lapsen saantiin tmv…

Moikka! Lehden ilmestyminen viivästyi ja tuleekin vasta tapaninpäivän jälkeen.

Hyvää joulua sinullekin!

Elina

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *