Ajatuksia 4.12.2014

Videopostaus

Teksti: Elina Hovinen

Terppeli! Sain tänään päähäni puhua kameralle ja julkaisen ne ajatukset nyt täällä blogissa. En kuitenkaan ala kirjoittamaan samoja asioita auki. Fiilistelen tähän mutamalla lauseella ja kuvalla niitä kivoja asioita. Videolla käsittelen suhtautumistani tämänpäiväiseen vastoinkäymiseen. Pientä avautumista jälleen. 🙂

Aamu oli aivan ihana. Mulla oli hyvä fiilis ja päätin hölkkästä töihin. Ulkona oli aivan ihana auringonpaiste. Imin sitä valoa itseeni ja juoksin hymyillen.

 

Taidan mä kuitenkin vielä sanallisesti avata tuota kiukustumisen ja turhautumisen taustaa, nimittäin se unohtui sanoa. Mä kuljen aina työmatkat pyörällä tai juosten. Pyörä on mun ainoa kulkupeli, joten sen puuttuminen tuntuu kyllä hieman jopelolta. Tässä illan ihan överiksi menneen pohdiskelun jälkeen jo naurattaa koko videopostauksen vääntäminen ja asian noin syvällinen pohdiskelu, mutta se meni jo. 😀 Onko se nyt niin vaikeaa pyytää kaverilta jeesiä, että saa pyörät huoltoon? Ei. Ja mitä sitten, jos kulkee hetken bussilla töihin? No ei mitään. Eli tavallaan tämä puiminen kuitenkin kannatti. Ei kiukuta enää. Nyt lähinnä naurattaa.

Nyt en jaksa kyllä yhtään enempää taistella tämän jumittavan koneen kanssa, vaan painelen unille. Taas liian myöhään, mutta muutokset eivät tapahdu hetkessä. 😉

Kommentit (17)

Ihan varmasti on apua. 🙂 Voi olla muutenkin mieelnkiintoista.

Oi miten hyvän väriset Salomonin kengät, tykkään. Mää haaveilen ton sinisistä juoksutossuista, mutta harvoin sattuu kohdalle ittelle hyvä malli ja paras väri. Eli ei ikinä varmaankaan. =D

Nuo on kyllä ihanat! 🙂 Nuo ei ole kyllä asfaltille hyvät, mutta metsässä toimii.

Hei,
Olipas mukava kuulla sinua ”livenä”. Mielestäni juttelet selkeästi sekä rauhallisesti ja ajatuksistasi sai mielestäni hyvin kiinni.
Mukavaa loppuvuotta ja toivottavasti saavutat tavoitteesi jouluksi kuntoon haasteessasi.

Terveisin vakkari lukija Anette

Kiva kun jätit palautetta. 🙂

Tunnelmallista joulunodotusta sulle!

Voi tämä kirjoitus tuli niin sopivasti. Olin eilen aivan naurettavan raivoissani, kun yritin asentaa uuteen puhelimeen näytönsuojakalvoa ja ryssin sen totaalisesti. Maksoi huikeat 20e, niin ruoskin itseäni siitä, miten saatoin ostaa niin kalliin kalvon, olisinko tarvinnut sitä ollenkaan, ja äitini käytti siihen rahaa (hän välttämättä halusi tosin ostaa sen nimenomaisen kalvon minulle). Turhautumisen itku pääsi ja kirosin, miten tyhmä ihminen voi olla, kun ei kalvoa osaa edes laittaa. Jonkin ajan kuluttua kun kiukku laantui, tajusin, ettei tällä kiukuttelulla ja syyttelyllä pääse mihinkään. Ei se enää auta. Koin valvatan helpotuksen tunteen ja sen jälkeen en enää jaksanut pyöritellä asiaa mielessä. 😀 Varmaan sinäkin koit suht samanlaista tunnetta, tavallaan niin pieni asia kääntää elämän hetkellisesti päälaelleen, kun siihen sitoutuu monia voimakkaita ajatuksia ja tunteita.

Tää on just tätä. Välillä se on just noin pienestä kiinni. 😀

Olipa mukava kuunnella sun pohdiskelua. Mulla tulee susta jotenkin mieleen Minttu Mustakallio, ehkä samantapanen ääni ja ulkonäkö. 🙂 Kiitti kivasta blogista, oon saanu tästä paljon inspistä. 🙂 Kaikkea hyvää sulle!

Aijaa, hauskaa! Häneen mua ei ole aiemmin verrattukaan.

Sinullekin kaikkea hyvää!

Oli jännä huomata et ajattelinkin sun äänen kuuluvan noin, noita samoja juttuja tulee pohdiskeltua itsekin päivittäin. Kiitos, kivasta blogista

Jännä, välillä mielikuva toisen äänestä menee ihan huti, välillä osuu. 🙂

Kiitos sinulle! 🙂

Hei, minkä pituinen työmatkasi on?
Olet sen varmasti täällä kertonutkin, mutta minulta on mennyt ohitse se 🙂
Kuljen itse myös työmatkani juosten/pyörällä pääsääntöisesti ja siksi asia kiinnostaa minua näin talven tullen.. Itsellä matkaa n. 13km

Mun työmatka on 8 km suuntaansa. 🙂

On aina tosi hauska kuulla jonkun ihmisen ääni josta on nähnt vain kuvan tai nimen. Samoin kuin jos on puhelimessa puhunut monta kertaa jonkun kanssa ja mielessään kuvittelee miltä se henkilö näyttää. Yleensä mielikuva menee aivan pieleen muttasun kohdalla ääni tuntui heti jotenkin tutulta. Tai ehkä pehmeämmältä mitä olisin kuvitellut. Ja tuo kevyt murre puheessasi on symppis. Tosi luonnollinen olit videolla. Tuo aikataulujen vetäminen liian tiukaksi ja itsensä ruoskiminen onkin tuttua, kuten myös väsymyksestä ja kontrollin puutteesta johtuvat älyttömät raivarit. Tai siis just se kun kuvittelee voivansa kontrolloida kaikkea ja sitten tajuaa ettei vaan voi…

Kuulostaa tuo sun videopostaus fiilis niin tutulle! Mä on vasta alkanu tajuamaan sen että just tollaset pyöränkumin tyhjenemiset tms… ”pienet jutut” ei oo oikeesti se maailman pahin asia! Mä tahdon olla sellanen että tosi pienet asiat saa mut hermostumaan, juurikin tämän aikatauluttamisen ja tiettyjen totuttujen rutiinien poikkeamiset saa hermot kireelle. ja aivan, ihan turhaan! pitäis osata relata koska siitä hermostumisesta ei oo ku haittaa itselle ja muille. Oon ajatellu osallistua tammikuussa alkavaan oman elämän inventaario- kurssiin. josko se auttaisi myös tällaisessa ongelmassa 🙂

Ihan varmasti on apua. 🙂 Voi olla muutenkin mieelnkiintoista.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *