Ajatuksia

Vihdoinkin lomalla

9.8.2019 Teksti: Elina Hovinen

Olen ollut nyt viikon lomalla. Vahingossa tuli pidettyä lomaa myös blogista. On ollut aivan ihanaa olla lomalla. Olen siivoillut kaappeja äänikirjoja kuunnellen, käynyt rauhallisilla lenkeillä, laittanut ruokaa, pyykännyt ja pakannut tulevaa reissua varten. Ja mikä parasta, olen saanut viettää aikaa lasten kanssa.

Kävin Itiksen järjestämässä Back to School -tapahtumassa kahden vanhimman lapsen kanssa.

Saimme tapahtumasta lahjakortin, jonka tuhlasimme heti.

Ostin itselleni uuden lompakon.

Kävin pitkällä rauhallisella pyörälenkillä Marun kanssa.

Iloitsin työharjoittelun päätteeksi saamistani kukista.

Kävin Mirjan kanssa ensimmäisellä pitkällä lenkillä triathlonin jälkeen. Matkaa kertyi 16 kilometriä.

Vietin Helsinki-päivän nuorimman lapsen kanssa.

Hän on ihana! <3

Saatoin kuopuksen ensimmäisenä päivänä uuteen kouluun.

Kävin Heidin kanssa samiksina lenkillä. Nauratti, kun menin alas ja näin Heidin täsmälleen samoissa varusteissa. 😀 Oon käynyt myös Ramin kanssa kaksi kertaa lenkillä, mutta niistä lenkeistä ei ole kuvia. 🙂

Kiireettömyys on tuntunut ihanalta. En ole pakottanut itseäni mihinkään, vaan olen antanut itselleni aikaa rauhoittua. Koko kulunut vuosi on mennyt tiukasti töiden ja opiskelujen merkeissä. Aloin todella olla loman tarpeessa. Sen huomasi siitä, kun luovuus tuntui kuihtuneen kokonaan. Mulla ei ole ollut mitään sanottavaa missään kanavassa, ei ole ollut yhtään uutta ideaa tai aihetta, josta innostua. Se ei ole yhtään mua. Normaalisti innostun jatkuvasti uusista asioista ja pulppuan uusia ideoita.

Jo viikon latailun jälkeen olo on aivan toinen. Vähitellen mielestä alkaa nousta uusia ajatuksia ja aistin jo orastavaa innostusta. Olen nyt uuden elämän kynnyksellä ja pohdin mitä alkaisin seuraavaksi tekemään. Luotan siihen, että palikat loksahtelevat paikoilleen, mutta ei väkisin runnomalla. Mutta pakko myöntää, että kyllä mua jännittää ja pelottaakin.

Mutta lomaillaan nyt ensin. Lomailen syyskuun puoliväliin saakka enemmän tai vähemmän. Sitten käärin hihat ja aloitan uuden elämän. Haha.

Lue myös

Suosittelemme