Juoksu 30.6.2013

Viikonlopun meininkejä

Teksti: Elina Hovinen

Kiva ja rento viikonloppu ollut. Olen hengannut koko viikonlopun lasten kanssa. Perjantaina sain leiriläiset takaisin metsästä.

Perjantaina oli ihan lomafiilis, vaikka lomaan on vielä pitkä aika. Lähdettiin lasten kanssa uimaan ja piknikille odottelemaan, että mies, sisko ja siskon mies pääsee töistä ja liittyy seuraan.

Lauantaina kävin salilla tekemässä olkapääohjelmaa ja vähän jalkoja. Laitoin olkapääohjelmassa kaikkiin liikkeisiin lisää painoa. Jee! 

Kesto: 1 h 6 min
Syke: keski – 134 bpm, max – 158 bpm
Kalorit: 466 kcal

Lauantai-illan vietin laadukkaassa seurassa. 

Lapset innostuivat jumppaamaan

Kaikkien piti näyttää taitonsa…

Myös mun ja siskon. Tässä sisko elämänsä ensimmäisessä päälläseisonnassa. Hän osasi heti.

Tässä minä

Tänään on ollut vähän hässäkkäpäivä, kun on pitänyt kuskata pienimmäistä kaverisynttäreille ja pois ja pyykätä ja purkaa metsäleiriläisten sammaleen ja havunneulasten peittämiä matkatavaroita, mutta onneksi ehdittiin hetkeksi taas lojumaan Tapiolan altaille. Mun pikkuinen musadiggari fiilistelee mun kanssa samoja biisejä. Ehdin lukea vähän matkaa Lentoa juoksuun -kirjaa. Voi kun olisi enemmän aikaa lukemiselle.

Ensi viikko tulee olemaan tiukka, mutta varauduin siihen juoksemalla tänään pitkän lenkin siskon ja siskon miehen kanssa. Ilma oli ihan jees ja seurakin ihan jees. 😉 Mutta silti alkuun lenkki tuntui ihan tahmealta eikä oikein huvittanutkaan juosta, mutta kyllä se siitä iloksi muuttui, kun mittarissa oli 10 kilometriä ja enemmän. Mä alan herätä juoksulle aina vasta vähintään tunnin juoksemisen jälkeen. Loppumatkasta sisko ja mies heitti kävelyksi, niin mä tein taas oman höyrynpoiston ja kiersin vielä kilometrin verran reippaammalla tempolla, olimme muutenkin kirineet viimeiset kolme kilometriä vauhtia nopeammaksi.

Matka: 20,1 km
Kesto: 2 h 9 min
Syke: keski – 132 bpm, max – 166 bpm
Kalorit: 849 kcal

Mun oli tarkoitus mennä tänään joogaankin pitkästä aikaa, mutta aikataulut eivät antaneet periksi. Yritän ensi viikolla päästä. On ollut ikävä joogaa!

Viikonloppua on hieman varjostanut magneettilausunto, jonka perjantaina sain käsiini. Lausunnossa lukee pari epämiellyttävää asiaa. Olen yrittänyt olla kilahtamatta ja olla ajattelematta liiaksi asiaa, mutta on tämä takaraivossa jyskyttänyt. Teki mieli jättää lauantain treenitkin väliin tämän takia, mutta ajattelin sitten, että turha tässä on luovuttaa kuitenkaan. Ensi viikolla kuulen mitä löydös tarkoittaa ja mitä sille pitää tehdä, vai pitääkö tehdä mitään. Pitäkää edelleen peukkuja!

Kommentit (2)

Kiitos kivasta kommentista ja postausideasta! 🙂 Mä teen postauksen maratontreenistä heti seuraavaksi (illalla), siitä saa samalla itselleenkin jäsenneltyä treenisuunnitelman. Garminista oon luvannut tehdä postauksen, mutta en oo ehtinyt tutustua vielä kovin tarkasti kaikkiin toiminnallisuuksiin, mutta ehkä mä tästä jonkinlaisen arvion osaan jo nyt tehdä. Ainakin miehelle hehkutan tätä joka kerta kun käydään yhdessä lenkillä. On siis ollut koko rahan arvoinen kapistus!

Heips,

kiinnostaisi lukea enemmän ja kootusti tästä sun maratonille treenaamisesta… Siis tokihan noista juoksulenkeistä laitat tänne tietoja (ja se on tosi jees!), mutta haluaisin kuulla enemmän suunnitelmastasi. Siis paljonko kilometrejä tulee/on tarkoitus tulla keskimäärin viikossa ja onko harjoittelua tarkoitus jotenkin muuttaa syksyä kohti?
Samoin tuosta Garminista lukisin mielelläni nyt pidemmän ajan käyttökokemuksia, ootko ollut tyytyväinen? Itse tässä parhaillani arvon Suunto Ambitin ja tuon sun Garminin välillä…

Oot lyhyessä ajassa päässyt mun suosikkiblogikseni, tää on jotenkin niin tervehenkinen verrattuna muihin ”fitness”blogeihin. 😉 Kirjoitat tosi kivasti ja realistisesti, oon niin sun kanssa samaa mieltä näistä treenijutuista (ja annat mulle toivoa siitä, että minäkin ehdin joskus urheilemaan, kun kotiäitiyteni päättyy vuoden lopussa). 😀

Kiitos kivasta kommentista ja postausideasta! 🙂 Mä teen postauksen maratontreenistä heti seuraavaksi (illalla), siitä saa samalla itselleenkin jäsenneltyä treenisuunnitelman. Garminista oon luvannut tehdä postauksen, mutta en oo ehtinyt tutustua vielä kovin tarkasti kaikkiin toiminnallisuuksiin, mutta ehkä mä tästä jonkinlaisen arvion osaan jo nyt tehdä. Ainakin miehelle hehkutan tätä joka kerta kun käydään yhdessä lenkillä. On siis ollut koko rahan arvoinen kapistus!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *