Elämä 2.1.2013

Vuosi 2012

Teksti: Elina Hovinen

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
En ole saanut uusia ystäviä, mutta pari vanhaa ystävyyssuhdetta on lujittunut.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Tulee mieleen ainakin kiipeily, jota kokeilin syksyllä. Haluaisin muuten kiipeillä joskus uudestaan, mutta mistä kaveri? Vapaaehtoisia?

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen ollut tänä vuonna 10-vuotta naimisissa. 

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Vuoden kohokohtia on ollut Pariisin reissu 10-vuotishääpäivän kunniaksi. Kesälomareissu asuntoautolla. Tyttöjen kanssa tehty Tallinnan reissu oli kans huippu, puhumattakaan kesän purjehdusreissusta. 

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En. Väittelyt kuuluu asiaan.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
En sanoisi, että paljon, mutta olen muuttunut. Ulkoisesti en niinkään, mutta pääkopassa myllertää jatkuvasti ja yritän laitella palikoita koko ajan omille paikoilleen. 

7. Oletko lihonnut?
En ole. 

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En. Hyvänenaika! 

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En ole, kävin koko vuonna kolme kertaa leffassa, kaksi kertaa perheen kanssa, kerran miehen kanssa. 

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En.

TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS:  

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Paras? Oon tutustunut moneen kivaan uuteen tyyppiin. Omalla työpaikalla on monta tosi kivaa tyyppiä ja miehen työkavereissa on myös loistotyyppejä. 

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Synnytti. Ystävä sai keväällä pojan, sisko sai elokuussa pojan, miehen sisko kaksoset marraskuussa. 

4. Kuoliko kukaan läheisesi? 
Ei. 

5. Missä maissa kävit?
Ranskassa, Virossa ja Ruotsissa. 

6. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Henkilökohtaisten asioiden lisäksi haluaisin juosta puolimaratonin aikaan 1.45.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
10-vuotishääpäivä 18.5.2012. 

8. Kärsitkö vammoista?
Olkapää on kiukutellut tasaisesti läpi vuoden. 

10. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Paras ostos taisi olla laajislinssi Canon EF 16-35 mm L USM 

11. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
En osaa nimetä ketään tiettyä. Lähipiirissäni on tietysti varsin hyvin käyttäytyvää porukkaa.

12. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Oma.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Perheen pyörittämiseen.

14. Vuoden 2012 ihmiset?
Oma perhe, sisarukset, miehen perhe, miehen sisarukset, Sarpukka, Marse. 

15. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi. 

16. Lihavampi vai laihempi?
Samankokoinen. 

17. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. 

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa. 

19. …entä vähemmän?
Toivoisin, että tänä vuonna istuisin vähemmän turhaan tietokoneella. 

20. Miten aiot viettää uuden vuoden?
Uusi vuosi meni ystäväperheen upeassa kodissa kyläillen.

 

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
En koe, että olisi tarvetta muuttaa mitään. Kaikki kokemukset, huonotkin, kasvattavat ja vievät eteenpäin. 

22. Rakastuitko vuonna 2012?
Sama rakkauden kohde on ollut jo useamman vuoden. 

23.  Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
The Voice of Finland, Dance ja Vain elämää. 

24. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En vihaa ketään. 

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Oon lukenut aivan liian vähän kirjoja…  

26. …entä musiikillinen löytö?
Frank Ocean, Bobby Womack, Florence + The Machine. 

27. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
En muista mitä tein juuri kyseisenä päivänä, mutta synttäreitäni juhlittiin miehen järjestämillä yllätyssynttäreillä Pasilassa.

28. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Urheilu, ystävät, perhe.

Kommentit (3)

TanjaK, jee! Mennään ihmeessä!

Marse, huippua! Mennään yhdessä ja lasten kanssa, lapsetkin on pyytänyt päästä kiipeileen. Sinä olet ♥, ystäväiseni!

Musta saat kiipeilyseuraa! On pitänyt jo kauan lähteä kokeilemaan. Mun serkku on kiipeillyt paljon, ehkä saatais se personal treineriksi mukaan 🙂

Mä kans haluan kiipeileen! Ja mun nimi vuoden ihmisissä sai herkistymään,siihen tosin ei paljoa vaadita ;).

Kiitos,olet ♥.

TanjaK, jee! Mennään ihmeessä!

Marse, huippua! Mennään yhdessä ja lasten kanssa, lapsetkin on pyytänyt päästä kiipeileen. Sinä olet ♥, ystäväiseni!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *