Elämä 14.8.2012

Yksi alle kouluikäinen

Teksti: Elina Hovinen

Tänään alkoi lapsilla koulu. Voi sitä jännityksen määrää. Lapset ottivat aika rennosti, ainakin aamulla ennen lähtöä, mutta mua jännitti kaikkien puolesta. Kaikki meni kuitenkin aivan mallikkaasti.

Mulla on enää yksi alle kouluikäinen lapsi. Ihanan keski-ikäistä. Kriisin paikka.

Tytöt eilen, viimeisenä lomapäivänä

Yks ei jaksanut poseerata, toinen jaksaa senkin edestä

Esikoisen uudet rillit, jotka hän itse valitsi.

Tänä aamuna, voi mun pientä. Koululainen. Reippaalla mielellä lähdössä opintielle.

Kolmasluokkalainen konkari ja ekaluokkalainen.

Siskokset

Mulla oli esikoisen koulun pihalla kyynelissä pidättelemistä. Siinä se reipas tyttö katseli uteliaana ympärilleen, mutta samalla etsi käteni hänen käteensä ja puristi sitä tiukasti. Koulu on uusi, kaikki oppilaat uusia, opettaja uusi – paljon uutta pienelle tytölle. Kello soi ja saatoin tytön kouluun sisälle. Opettaja tunnisti minut vanhempainillasta ja toivotti hymyillen tervetulleeksi ja sanoi ilahtuneena, että ”kiva kun saatatte ensimmäisenä koulupäivänä”. Tuli hyvä mieli ja vahvistui se ajatus, että päätös musiikkiluokalle siirtymisestä on oikea. Se opettaja vaikuttaa ihan aarteelta. Seuraavat neljä vuotta menee samassa koulussa, joten tutuksi tuo paikka ehtii tulla.

Esikoisen koululta pyöräilin äkkiä keskimmäisen koululle. Ehdin sinne miehen seuraan kuulemaan luokkajaot. Esikoisen luokalle pääsi alakerran naapurin tyttö ja neljä eskarikaveria. Huh, helpotusta.

Laitoin töistä vielä esikoisen kännykkään viestin, jossa pyysin häntä soittamaan mulle ennen kun lähtee pyöräilemään kotiin. Odottelin puhelinsoittoa kuumeisesti siihen aikaan kun tiesin koulun loppuvan. Puhelu tuli 15 min päästä siitä ja tyttö ilmoitti iloisena olleensa jo kotona. ”Oli niin nälkä, että piti vain äkkiä päästä kotiin.”

Kyllä se tästä, ehkä mäkin voin jo pikkuhiljaa lopettaa jännittämisen?

Maratoniin neljä päivää. Hikeä pukkaa jo ajatuskin. Miten se menee? Pitäis vissiin aloittaa hiilaritankkaus. Oikeastaan aloitin jo. 😉 Vedin iltapalaksi kaksi croissanttia. Nam.

Olkapääkuulumisia vielä. Kävin tänään lääkärissä. Lääkäri tuntui ottavan mut tosissaan, vaikka edelleenkään olkapään kipu ei ole mitään kunnollista kipua, vaan ennemminkin särkyä. Kipeää tekee vain, jos nostan kädet suoraan ylös, yritän vetää leukoja, vetää lapsia ylös sängystä, kurkotella sängyn alta esineitä tai jos teen jotain typerää, kuten kärrynpyöriä. Mutta eihän se normaalia ole, että käteen sattuu, vaikka kipu ei mitään sietämätöntä olisikaan? Ei käsi ole kunnossa, jos sillä ei voi normaalisti kivuitta toimimaan (on ollut yli puoli vuotta) ja eikö ole oikein vaatia, että se laitetaan kuntoon?  En tajua mikä siinä on, että aina hävettää mennä lääkäriin. Ja aina vähättelee vaivojaan? Onko teillä samanlaista taipumusta?

Kommentit (7)

Voi että, muistan miten jännää oli aloittaa koulu, mutta se taitaa olla äidille vielä jännempää :).

Ihania nuo teidän tytöt ja niin teidän näköisiä.

joo, läkäriin menosta- tai menemättömyydestä. kesä on mennyt tod näk tenniskyynerpään kanssa, ei pysty melomaan, ei kunnollaa kahvakuulainen, kipuilee …ja sitä vaan yrittää rämpiä eteenpäin buranalla ja kipugeelillä. okei, tilaan ajan lääkärille T-Ä-N-Ä-Ä-N, esimerkkisi voimalla !

Olen yksityispuolen yleislääkäri. Perus tukielinkipuihin (= luu-, lihas-, nivelkivut) ei minulla ole muuta apua kuin lepo, aika ja kipulääkitys. Luonto parantaa. Siksipä toivonkin, että kaikki liikuntaelinvaivaiset yksityispuolelle hakeutujat varaavat ajan suoraan

A) Urheilulääketiteen erikoislääkärille, jos kyseessä on urheilu vamma

B) Fysiatrille, jos kyseessä on tukielinvamma, joka ei kuitenkaan ehkä vaadi kirurgiaa

C) Ortopedille, jos arvelevat, että vamma voisi ehkä kaivata leikkausta

Toki meiltä yleislääkäreiltä saa tulla kysymään kenelle kannattaa mennä… Osaamme me sentään sen arvioida.

Hyvä, että varaat ajan. Toivottavasti saat kätesi pian kuntoon! 🙂

Yleislääkäri: Hyvä muistilista! 🙂

Ymmärrän, että kannattaisi varata suoraan aika ”oikealle hoitotaholle”, mutta jos menen suoraan erikoislääkärille, hoito ei mene työterveyshuollon piikkiin. Pihi kun olen, niin pyydän lähetteen ttl:ltä erikoislääkärille.

Hei,

mulla oli samalla tavalla olkapää kipeä viime kesänä ja syksynä, kesti yhteensä lähes ½ vuotta. Jumpissa joutui aina soveltamaan mm. pystypunnerruksessa ja etunojapunnerruksissa. Mulla olkapää parani lopuksi hieronnan ja kinesio-teipin avulla. Teippi kesti yleensä 8-10 päivää ja yhteensä mun olkapää teipattiin 5 kertaa. Suosittelen kokeilemaan.

Ihanat tytöt sulla! Kohta on jo se HCM, uskon että se menee sulla hienosti, kunhan et lähde liian kovaa! Toivottavasti lauantaina ei ole liian kuuma, eikä sada hulluna. Paljon tsemppiä ja onnen toivotuksia juoksumatkalle!

Voi että, muistan miten jännää oli aloittaa koulu, mutta se taitaa olla äidille vielä jännempää :).

Ihania nuo teidän tytöt ja niin teidän näköisiä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *