c
Elämä

Ylitsepursuavaa onnellisuutta

16.7.2015 Teksti: Elina Hovinen

Olen ollut lomalla ja yhtäkkiä näköjään lomalla blogistakin. Olen viettänyt elämäni kesää ja siitä nyt muutama onnenhuuruinen lause tännekin.

IMG_6292

Viime viikon torstaina menimme kihloihin. Meille sopivalla tavalla arkiromanttisesti lenkkarit jalassa yleisurheilukentän laidalla sateessa. Treenistä ei tuona kertana ihme kyllä tullut mitään. Teki mieli vain tanssahdella sateessa ja hihkua.

Perjantaina vietimme Ramin 30-vuotissynttäreitä perheen ja lähimpien ystävien kanssa

Lauantain vietimme perä-Espoossa grillaten ja viettäen ihanaa aikaa Ramin perheenjäsenten kanssa. Kävimme yöuinnilla ja tanssin 3-vuotiaan tytön kanssa. 🙂

Sunnuntaina sain oman kolmikkoni takaisin isältään. Ilta meni sohvalla katsoen Lomakaverit-leffaa ja syöden jättikokoisen jäätelöannoksen.

Maanantai meni viikkosiivouksen tekemiseen ja illalla kävimme tekemässä tyttöjen kanssa kuntopiiriä Ramin tehdessä omaa treeniä.

IMG_6550

IMG_6585

Tiistai ja keskiviikko on mennyt uidessa ja ulkoillessa perheenjäsenten kanssa. Ihania kesäpäiviä osunut tällekin viikolle. En ole kokenut koko kesänä tarpeelliseksi valittaa säistä. Sää on mikä on ja minkä sille mahtaa?

IMG_6643

IMG_6627

IMG_6613

Tänään heräsin aamuvarhain ja pyöräilin Vallillaan Training for Warriors -salille vetämään hurrikaani-treenit. Aivan paras aamun aloitus. Treenin jälkeen on aivan ylitsepursuavan hyvä fiilis, että tekee mieli syleillä koko maailmaa ja rakastaa kaikkia.

IMG_6652

Kruunaus tälle päivälle on mun ja Ramin Lapin vaellusreissun konkretisoituminen ensimmäiseen hankintaan. Ostin nimittäin kartan reitille Kilpisjärvi-Halti-Pältsa ja nyt alkaa reissun varsinainen suunnittelu ja varustelu. Kyseessä on ihan ensimmäinen erämaavaellus meille kummallekin. Aiheesta tulossa postaus jos toinenkin, kun reittisuunnitelmat ja varustehankinnat tarkentuvat.

Treenit eivät ole oikein sujuneet viime päivinä. Penikkatauti estää juoksemisen ja jostakin syystä motivaatiota muuhun treenaamiseen on todella vaikeaa löytää. Päätin aloittaa testijakson Kayla Itsines -treenejä. Mua kiinnostaa tuo konsepti, koska kovakuntoinen siskonikin testasi ko. treenejä eikä ole viikkoon kävellyt normaalisti. 😀 Ja onpahan edes jotain muuta ajateltavaa sillä aikaa kun jalat toipuu juoksukuntoon takaisin.  Viime viikolla jalkoja käsiteltiin pariinkin otteeseen Helsingin Urheiluhieronnassa ja siitä on ollut selkeä apu, mutta vielä ei kokonaista lenkkiä pysty juoksemaan. Olen myös miettinyt palkkaavani jonkun kehonpainotreeniin painottuneen personal trainerin. Mä tuun kiukkuiseksi, kun joudun itse miettimään jotain korvaavia treenejä ja teen niitä ihan puolivillaisesti. Eilenkin vain pötköttelin radalla ja katsoin kun Rami teki liikkuvuustreeniä. No okei, punnersin mä ehkä 60 ja tein saman verran vatsoja ja borsovilaisia. Tekee mieli vääntää se mondo rullalle, koska en voi itse juosta. 😀

Kaikenlaisia vinkkejä retkeilyyn ja treenimotivaation löytymiseen saa kirjoitella kommenttiboksiin.

Ainiin, hurahdin Snapchattiin. Mut löytää sieltä nimimerkillä elinamie.

Lue myös

Suosittelemme