Ajatuksia 11.2.2012

Yllätys!

Teksti: Elina Hovinen

Mies oli järjestänyt mulle eilen jättimäisen yllätyksen. Hän sanoi aamulla, että mun pitää pakata kamppeet yhden yön yli ja olla kotona viideltä. Olin koko päivän ihan pistoksissa.

Helmikuun kuvahaaste, 10. päivä – omakuva. Töistä lähdössä. Äkkiä päällä olevat vaatteet reppuun ja pyöräilykamppeet päälle.

Pyöräilin töistä kotiin ja avasin kotioven ihan varoen luullen, että olohuoneesta pomppii eteen ylläreitä. No, ketään ei ollut. Menin suihkuun, puin ja meikkasin. Mies tuli kotiin ilman lapsia ja hoputti mua lähtemään. Mä kyselin koko ajan mitä tapahtuu saamatta vastausta. Mies lähti ajamaan autoa kohti Helsinkiä ja keskustassa ajoi Simonkentän hotellin parkkihalliin. Siinä vaiheessa luulin tietäväni mitä tapahtuu, mutta ei. Otimme autosta kaikki kamppeet mukaan ja vaihdoimme taksiin. Taksissa mies sitoi silmilleni huivin ja näytti kuskille osoitteen. Mä muka yritin pysyä kartalla, mutta enhän mä siinä onnistunut. Matka kesti vajaat 15 min ja minut talutettiin taksista rakennukseen, hissiin, portaita, ulos, sisälle ja istumaan. Olin ihan pyörällä päästäni. Sitten huivi otettiin silmiltäni. Olin jossakin rakennuksessa tärkeimpien ihmisten ympäröimänä. Myöhemmin selvisi, että olimme Pasilassa jossakin kattohuoneiston saunatilassa. Oli ihan mielettömän kiva ilta! Laulettiin karaokea, syötiin navat pullolleen tortillaa, kolmenlaista kakkua oli tarjolla (söin kolme lusikallista) ja nautimme virvokkeita. Sain ihan huippuja synttärilahjojakin: joogamaton, käsikorun, kaulakoruja, viiniä, kommandopipon, suklaata (odottaa herkkulakon loppumista) ja pesämunaa objektiivia varten. Yöksi menimme sitten kuitenkin sinne hotelli Simonkenttään.

Heräsimme tällä kertaa ihan ajoissa. Nautimme pitkään ja hartaasti hotelliaamupalaa. 

Tämäkin päivä on ollut ihana. Aamupäivä shoppailtiin Kampissa, sen jälkeen menimme hakemaan lapsia miehen vanhemmilta. Jumahdettiin sinne sohville kolmeksi tunniksi juttelemaan. Anoppilasta lähdettyä menimme ruokakauppaan. Siinä reissussa meni varmaankin kaksi tuntia, kun jäimme haaveksimaan jokaiseen hyllyn väliin. Marketit on petollisia.

Iltaa sitten Putouksen parissa verkkarikeijoillen. <3 Ihana elämä, ihana mies, ihanat ystävät.

Kommentit (5)

Suvi: Eikö! 🙂

Sanna: Ilta oli tosi ihana!

niobe: Kiitos!

Hurahtanu Heidi: Kiitos! Etkä ollut onnitteluinesi yhtään myöhässä. 12. päivä on mun virallinen synttäripäivä. 🙂

Täydellistä! On sulla ihana mies 🙂

Vähänkö ihanan kuuloinen ilta ja yllätys! 🙂

Oi miten ihana ylläri! Ja synttärionnittelut vielä tätäkin kautta <3

Myöhästyneet synttärionnittelut! Sinun synttäri-ilta kuulostaa kyllä aivan mahtavalta! Mie en varmaan pystyis tekemään töitä jos tietäisin yllätyksen oottaman kotia mennessä. Mutta silti ne on niin ihania! :o)

Suvi: Eikö! 🙂

Sanna: Ilta oli tosi ihana!

niobe: Kiitos!

Hurahtanu Heidi: Kiitos! Etkä ollut onnitteluinesi yhtään myöhässä. 12. päivä on mun virallinen synttäripäivä. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *