Apua, en enää tunnista itseäni! Olen muuttunut, miten tässä näin kävi?

Havahduin tällä viikolla töissä ruokapöytäkeskustelun aikana kuuntelemaan itseäni. Siis apua! Kuka toi tyyppi on, joka puhuu?

Puhuin ihan omituisuuksia. Ei, ei tuo kyllä minä voi olla, ei mitenkään. Mistä on kyse?

No esimerkiksi siitä, että olen tajunnut muuttuneeni AAMUIHMISEKSI. Olen aina ollut se pitkään aamulla nukkuja, jolle aikaiset työaamut ovat olleet myrkkyä. Nyt heräilen kuudelta ennen kelloa ja lasta kuuntelemaan aamua ja juomaan kahvia ihan rauhassa. En olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, että tällaiseksi muutun. Nautin aikaisista aamuista, jolloin koko maailma tuntuu vielä nukkuvan. Siinä on jotain taianomaista.

Aiemmin nukuin viikonloppuisin lapsettomina päivinä yhteenkin asti iltapäivällä. Nykyään herään viimeistään kahdeksalta. Tämä on aiheuttaunut lieveilmiön: päivissä on älyttömän paljon enemmän aikaa tehdä ihania juttuja! Kuten mennä salille! No sitäkään en olisi vielä vähän aikaa sitten uskonut, millainen liikuntakärpänen minua puraisikaan. Tämä on aiheuttanut lisää lieveilmiöitä: voin paremmin, olen virkeämpi, vatsa voi paremmin ja lihakset alkavat näkymään. No, en valita.

Yksi iso muutos, joka on merkittävä, tärkeä ja jota itse arvostan valtavasti, on: minusta on tullut KOTI-IHMINEN. En ole pitänyt itseäni koskaan kovinkaan hyvänä sisustajana tai sellaisena, joka laittaa kotia erityisen paljon, mutta nyt olen huomannut nauttivani sellaisesta puuhailusta. On ihana tulla kotiin töistä, kun koti on siisti, puhdas ja kauniisti sisustettu. Eilen sain nautintoa, kun ripustin pyykkejä kuivumaan. Ööö…Ja saatan huomata pysähtyväni katselemaan kotiani ja tuntemaan oloni kotoisaksi ja turvalliseksi.

Tällaista en ole tuntenut pitkään aikaan, vaikka juuri tämä koti on kivalta tuntunut aiemminkin. Ja poikakin taisi huomata jonkun muutoksen tapahtuneen, kun hän yhtäkkiä tällä viikolla eräänä iltana huokaisi: täällä on äiti niin ihanan kaunista! Olemme tällä viikolla polttaneet kynttilöitä ja istuneet vierekkäin katsoen sadetta ikkunasta. 

Mutta isoin muutos kaikista on: minä olen muuttunut ihan ÄITI-IHMISEKSI! Jossain tämän vuoden kevään aikana huomasin, että yhä useammin mietin omaa vanhemmuuttani ja sitä, miten sitä toteutan. Mitä haluan, mitä toivon, mitä tunnen lapsiani kohtaan. Jokin hyvin iso liikahdus uuteen suuntaan on selvästi tapahtunut. Luulen, että tämä johtuu avoimista vanhemmuuspohdinnoistani. Olen tästä melko ylpeä: olen mennyt eteenpäin. 

En kaipaa enää niin paljon omaa aikaa kuin aiemmin, olen rentoutuneempi ja virkeämpi, joten jaksankin paremmin puuhailla kaikenmoista lasteni kanssa. Tämähän on tietenkin kerrannaisvaikutusta hyvin nukkumisesta, liikkumisesta ja fyysisestäkin hyvinvoinnista: silloin jaksaa paremmin lastenkin kanssa. Muutos on selkeä ja nautin tästä paljon.

Tämä on heijastunut lapsiini niin, että teini ottaa useammin yhteyttä ja käykin useammin luonani ja nuorempikin vaikuttaa hyvinvoivalta ja onnelliselta. Tämä lämmittää sydäntäni erityisen paljon. Tunne sisälläni, että suhteeni molempiin lapsiini on parantunut, on voimakas ja tärkeä. Tykkään tuosta tunteesta.

Onko minusta tulossa keski-ikäinen kotihiiri vai mitä tämä on! Apua!

Mikä ihme muutos minussa on siis tapahtunut? Onko minusta tulossa keski-ikäinen kotihiiri vai mitä tämä on! Apua! Mutta hyvältä tuntuu!

Terveisin, Helka