Etä-Äiti

Avoimuus ja suora viestintä on toimivan suhteen ydin: Oletusten ja tulkintojen vähentäminen vaikuttaa suoraan suhteen hyvinvointiin

Teksti: Helka Belt
Olettamukset tappavat parisuhteen.

Olettamalla ja tulkitsemalla estät toista kertomasta, mitä tämä oikeasti ajattelee.

Jos jotain haluat oppia vaikkapa erokurssilla tai eroryhmässä, voisi se olla tämä: olettaminen on yksi isoin syy eroihin. Tämä on hyvin hämmentävää, koska me melkein kaikki oletamme lähestulkoon automaattisesti.

Kyllä minä tiedän, mitä hän haluaa ruuaksi, mitä hän ajattelee, mitä hän tuntee, mitä hän haluaa ja niin edelleen. Oletamme, että kädestä ottaminen tarkoittaa automaattisesti kutsua seksiin, sohvalla kännykän kanssa istuminen sitä, ettei toinen halua jutella tai hänen olemuksensa kertoo, ettei häntä kiinnosta nyt läheisyys tai sohvalla sylikkäin makoilu.

Mikä johtaa tähän? Usein tämä: koska toinen on LOUKKAANTUNUT tai ärsyyntynyt meidän aiemmasta avoimesta viestinnästä, emme enää uskalla puhuakaan avoimesti. Alamme olettamaan, että hän taaskin varmasti loukkaantuisi, jos kertoisin, etten tänään oikein jaksaisi kuunnella hänen työjuttujaan, katsottaisiinko vain elokuva?

Olettamalla tapamme avoimen viestinnän ja sitä kautta koko parisuhteen.

Olettamalla tapamme avoimen viestinnän ja sitä kautta koko parisuhteen. Mistä oletukset tulevat? Ne tulevat pelosta, ettei meitä hyväksytä sellaisina kuin olemme. Oletamme, että jos avaamme suumme ja sanomme mielipiteemme tai kerromme peloistamme tai toiveistamme, meitä ei hyväksytäkään tai meidät jätetään.

Lue myös: Piilovallankäyttöä suhteessa: pihtaaminen, mököttäminen, vihjailuja

Oletukset ovat myös osa tulkintaa. Tulkitsemme toisen ilmeitä, tekoja, viestejä ja tekoja omien kokemustemme, pelkojemme, historiamme, tunteidemme ja toiveidemme kautta. Kuvittelemme tietävämme, mitä jokin sana tarkoittaa, mutta se on vain tulkintaa niin kauan, kunnes kysymme, mitä toinen tarkoitti.

Mitä varmempi on itsestään ja mielipiteistään ja arvostaa itseään, sitä avoimemmin uskaltaa kysyä, mitä toinen tarkoitti ja kertoa, mitä itsekin tarkoittaa. Siksi itsetuntotyöskentely on äärimmäisen tärkeää parisuhteenkin hyvinvoinnin kannalta.

Avoin viestintä vaatii hyvää itsetuntemusta ja rohkeutta.

On surullista, että pariskunta voi toimia näin: toinen istuu läppärin kanssa sohvan toisessa nurkassa. Toinen on kännykällä toisessa ja miettii: ei taas toista kiinnosta olla minun kanssani, työjutut kiinnostavat enemmän. Läppärin kanssa työskentelevä miettii, että sama kai tehdä töitä, kun kännykkä on taas toisen kädessä koko ajan (kirjasta Parisuhteen tunnelukot, Kimmo Takanen). Olettamuksia, olettamuksia, tulkintoja.

Avoin viestintä on yksi parisuhteen kulmakivistä, joskin ihan kaikkien muidenkin ihmissuhteiden.

Tunnelukot laittavat meidät olettamaan, että pahin tapahtuu. Ilman lukkojakin voimme olettaa, että ei toista kiinnosta. Mistä voimme tietää, jos emme kysy?

Olen itse olettamusten kuningatar. Koska minulla on hylkäämisen tunnelukko, mieluummin olen puhumatta aroista tai vaivaavista asioista, koska pelkään sen johtavan hylkäämiseen. Itseasiassa kuitenkin tällainen olettaminen ja asioista vaikeneminen johtaa valtaviin ongelmiin. Ohjeeni onkin, että mitä enemmän tunnelukkoja, sitä avoimempi viestinnän tulee olla. 

Avoin viestintä on yksi parisuhteen kulmakivistä, joskin ihan kaikkien muidenkin ihmissuhteiden. Anna toisen puhua ja anna siihen myös mahdollisuus. Voi myös suoraan kysyä, jos jokin asia mietityttää. Näin siitä ei muodostu päässämme mitään valtavaa mörköä ja oletamme pahimman tapahtuvan. Harva meistä on mentalisti ja tietäisimme toisen ajatukset ilman puhumista.

Lopetetaan olettaminen, aloitetaan avoimuus.

Lue myös: Hylkäämiskokemus voi tulla myös puhumattomuudesta, mököttämisestä ja tunteiden kohtaamattomuudesta

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Oon kasvanut sata metriä henkisesti viikonlopun aikana ja uskon että parisuhde myös.😍❤ Kaiken ihanan kulttuurin, naurun, yhdessäolon ja hyvän ruuan lisäksi olen osannut, halunnut ja voinut pysähtyä omien vaikeidenkin tunteiden ja ajatusten äärelle. En yksin vaan TOISEN KANSSA. Me YHDESSÄ teemme tämän suhteen. Osaan viimein sanoa suoraan omat pelkoni ja myös toiveeni, ajatukseni. Puhuimme tulevaisuudesta, parisuhteemme muodosta, mitä tarkoittaa pettäminen ja miten me juuri haluamme olla tässä suhteessa.🌸 Joka voi vuoden päästä olla jo erilainen. Suhde muuttuu. Mistä me tiedämme, mitä tämä on vuoden päästä. Ja onneksi ei tiedetäkään. Halu on kuitenkin olla yhdessä. Tässä ja nyt.♥️ Mitä tärkeitä asioita! #parisuhde #rakkaus #yhdessä #viikonloppu #onnellinen #huhhuh #browneyes

Henkilön Helka Belt /Etä-äiti -blogi (@belthelka) jakama julkaisu

Terveisin, Helka

Lue myös

X