Bloggaaminen olisi yksinäistä puuhaa, ellei minulla olisi teitä

Kun elämä heittää eteeni hyvää tai huonoa, tapani käsitellä on kirjoittaa ne ylös, näkyville. Sanat tuovat helpotusta, huojennusta ja apua.

Kirjoittaa ruudun takana yksin tekstejä, julkaista ne, eikä nähdä, miten ihmiset niitä lukevat ja niihin reagoivat, vai lukeeko ylipäänsä kukaan tekstejä.

Joskus voi tuntua tai monet voivat luulla, että blogin kirjoittaminen on yksinäistä hommaa. Kirjoittaa ruudun takana yksin tekstejä, julkaista ne, eikä nähdä, miten ihmiset niitä lukevat ja niihin reagoivat, vai lukeeko ylipäänsä kukaan tekstejä.

Mutta olen huomannut, etten olekaan yksin. Tämä ei ole yksinäistä puuhaa. Tämä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan ja itselleni äärimmäisen tärkeä apumuoto ja elämänhallinnan tapa.

Kun kirjoitin viimeisimmän tekstini elämääni kohdanneesta rakkaussurusta, tapahtui jotain, joka kosketti minua ihan valtavasti. Sain teiltä lukijoilta kymmeniä viestejä ja kommentteja tekstini jälkeen. Sain lohduttavia sanoja, tsemppiviestejä, teidän omia kokemuksianne rakkaudesta ja virtuaalisia voimahaleja. Se lämmitti enemmän kuin osaan sanoakaan.

Olen kuullut elämäntarinoita, iloja, suruja, rakkauksista, vihasta, ilosta, olen tutustunut ihaniin ihmisiin, lukenut tuhansia viestejä, iloinnut ja surrut lukijoiden kanssa yhdessä ja te minun kanssani.

Kuka sanoo, että bloggaaminen on yksinäisen ihmisen hommaa? Olen saanut ystäviä ja tukijoita tämän kautta paljon. Olen kuullut elämäntarinoita, iloja, suruja, rakkauksista, vihasta, ilosta, olen tutustunut ihaniin ihmisiin, lukenut tuhansia viestejä, iloinnut ja surrut lukijoiden kanssa yhdessä ja te minun kanssani.

Siksi haluan sanoa kiitos teille kaikille lukijoilleni.

Sydän täynnä kiitollisuutta. Lämmintä joulunodotusta teille.

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter