Blogikirjoitus: ”Avioerojen yleistyminen on johtanut aikamme syntyvyyden laskuun”
Raha-asiat ovat yksi iso riidan aihe erojen jälkeen.
On sanottava, että kun näin tämän väittämän Instagramissa, jäi pari sydämenlyöntiä väliin ja sitten alkoi ärsyttämään.
Ihan sen takia, että tämä kuulosti yleistykseltä. Koska erot, nyt ei ole lapsia. Asia ei mitenkään voi olla niin yksioikoinen. Kuvassa näkyvä diagrammi, jossa vertaillaan avioerojen lisääntymistä sekä syntyvyyden laskua on toki varmasti oikeassa, mutta kuvassa on valittu randomisti kaksi eri tekijää, jotka eivät välttämättä ole koska a tapahtuu b. Siksi diagrammeihin, vaikkakin näyttävät hyvin tieteellisiltä, pitää aina suhtautua kriittisesti. Tutkitaanko relevanttia yhteyttä, syy-seuraus-suhdetta, onko tilanteessa muita vaikuttavia tekijöitä (ON), ja niin edelleen.
Kysyin tämän kuvan alla, että yhtä tärkeää on tutkia sitä, miten pysytään yhdessä vaikka mikä olisi -tilanteet vaikuttavat lapsen kehitykseen. Sekä vastaus kysynykseeni että vastaajan blogiteksti nostavat esille tilanteet, joissa vanhempien välillä on esimerkiksi väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, silloin kannattaakin erota lapsen näkökulmastakin katsottuna. Mutta kirjoittaja jatkaa tekstissään, että rikon lapseni ehjän ja turvallisen perheen ja lähden toisen matkaan ovat väärin lasta kohtaan ja tällöin ei pitäisi erota.
Tässä tullaan nyt siihen, mikä hermostutti mieleni. Ehjä perhe nähdään käsitteenä, jossa ollaan yhdessä, vaikka ongelmia olisi. Ydinperhe on ehjä perhe, rikkonainen perhe -käsite on synonyymi eroperheelle. Useinhan näin onkin. Mutta mielestäni joskus eroperhe on juuri se ehjä perhe. Ei aina, mutta joskus on. Siksi yleistys, että eroperhe on aina huonompi kuin ydin-, on harhaanjohtava.
Olen sitä porukkaa, jonka mielestä voi erota, vaikkei olisi väkivaltaa tai muuta välitöntä hengenvaaraa. Suhteesta voi erota, jos se ei toimi. Ei ilman yrittämistä, mutta ei pakollakaan tarvitse jäädä. Lausahdus lähti toisen matkaan ja rikkoi ehjän perheen on myös sisäisesti ristiriitainen. Lähdön taustalla on aina jotain syvempää, ei sitä herää yhtenä aamuna ja päätä lähteä. Mikä on lähtöprosessi, mitä sitä edeltänyt, onko suhteessa kommunikointia, avoimuutta, rakkautta, ymmärrystä, vapautta kasvaa ja niin edelleen. Mietitään näitä mieluummin kuin vedetään mutkat suoriksi.
Ennemminkin voisi miettiä, miten lapsensaamishaluun vaikuttaa vanhempien parisuhde, jossa ei erottu, vaikka ehkä olisi kannattanut.
Voisi miettiä, miten lapsensaamishaluun vaikuttaa vanhempien parisuhde, jossa ei erottu, vaikka ehkä olisi kannattanut, kaikkien kannalta. Lapsi, nyt aikuisena, voi miettiä, ettei varmasti halua omaa lastaan samanlaiseen tilanteeseen. Tai miettiikö eroperheen lapsi, että haluan saada lapsen ja antaa hänelle sen, mitä minä en saanut, yrittää vielä enemmän? Näin olen kuullut monen erolapsen sanovan aikuisena.
Eroihin liittyy paljon tabuja, häpeää ja yleistyksiä. Siksi nostin tämän yhden, toki aika irrallisen blogitekstin, esille. Eropuhe on asentein värittynyttä. Tekstissä oli paljon hyvääkin, koska onhan tosiasia, että ero vaikuttaa lapseen ja hänen omaan parisuhdekäyttäytymiseensä, tähänhän perustuu mm. koko eroseminaariajatus. Mutta onko avioerot syynä syntyvyyden laskuun, en voi allekirjoittaa suoraan väittämää, eikä tekstissä nostetut lähteetkään sitä suoraan sano.
Terveisin, Helka
Kommentit
Avio- tai avioerojen yleistyminen ei varmastikaan ole ainoa syntyvyyden laskua selittävä tekijä, mutta mitä todennäköisimmin yksi muiden joukossa. Miksi siitä ei saisi puhua?
Olet muistaakseni itsekin kertonut että yksi syy siihen miksi et halua enää lapsia, on eroamisen pelko ja tietoisuus sen seurauksista. On raastavaa saada lapsi, kiintyä kovasti ja sitten eron myötä menettää lapsi, jos ei nyt kokonaan niin yleensä ainakin osittain. Aivan varmasti moni muukin ajattelee näin. Etenkin jos on joutunut seuraamaan läheltä huoltajuuskiista tai lasta, joka kärsii selkeästi matkalaukkuelämästä, tulee todennäköisesti miettineeksi lapsen hankkimista myös tätä skenaariota ajatellen.
Ja en siis ajattele että parisuhteessa pitäisi pysyä tilanteessa missä hyvänsä lapsen vuoksi tai että ydinperhe olisi automaattisesti lapselle paras ratkaisu.
Kommentit
Jäätelö lisää hukkumiskuolemia, sanoo tilastot.
Itselläni on viisi lasta, yksi on syntynyt avioliitossa. Että se siitä.
Omat vanhempani erosivat kun olin parikymppinen. Olin siinä jo yli kymmenen vuotta ehtinyt ihmetellä miten nuo on ikinä yhteen päätyneetkään, koti tuntui enemmän kommuunilta kuin perheeltä. Ei tartte ainakaan täältä odotella kiitollisuutta että pinnistelivät yhdessä kunnes olin aikuinen. Nykyisin istuvat usein samassa kahvipöydässä uusien puolisoiden kanssa ja hitto vie olen ylpeä heistä.
Voi ei, ymmärrän tuohtumuksesi Helka! En oikein usko, että viime vuosikymmenien avioerojen kasvu ja siten lapsena koetun avioeron yleistyminen selittäisi nykyistä vauvakatoa. Vauvakatoon on monta eri syytä, ei yhtä yksittäistä. Ja muutenkin, omat kokemukset eroperheessä kasvaneella voivat olla ikäviä (tai sitten eivät) mutta vaikea uskoa että joku oikeasti jättäisi lapsen hankkimatta sen vuoksi että omat vanhemmat ovat eronneet. Mutta siihen uskon, että avioerojen muuttuminen yleiseksi ilmiöksi, todennäköisyydeltään aika isoksi, vaikuttaa osaltaan nykysukupolven lapsenhankintahalukkuuteen. Ei ehkä haluta niin innolla lapsia, kun pelottaa mahdollinen tuleva (avio)ero puolisosta ja sen tuomat hankaluudet sekä itselle että lapsen kannalta, ehkä jopa huoltajuuskiistat ja elatusmaksuvelvollisuus.
Innostuin kommentoimaan aiheesta, sillä juuri eilen satuin kirjoittamaan asiaa sivuten vauvakatoa pohdiskelevan tekstin (nimeltään Ennen ajattelin etten halua lapsia, nyt minulla on niitä kolme. Mikä muutti mielen?) omaan blogiini, http://www.mustikkapasta.fi. Summa summarum: jossain mielessä avioerot varmasti voivat vaikuttaa nykyiseen vähentyneeseen lapsimäärään, mutta ei todennäköisesti siinä mielessä mitä tekstissäsi säikähdit ja johon lukemasi blogikirjoitus viittaa.
Anna / Mustikkapasta-blogi
Ex-puolison kanssa ollaan kumpikin ”ehjistä” perheistä ja kummankin vanhemmat edelleen yhdessä. Mutta jo teini-iässä muistan ajatelleeni että tajuaisivatpa erota. En muista vanhempieni koskaan näyttäneen hellyyttä ja rakkautta toisiaan kohtaan, kunnioitusta ja ihailua toista katsoessa jne. Emme halunneet kumpikaan antaa lapsillemme sitä kuvaa parisuhteesta, olimme liukumassa kohti samaa kuin omat vanhempamme. Yritystä ei puuttunut oli pariterapiaa jne. Mutta homma ei enää vain toiminut ja päädyimme eroon. Kyllä, se varmasti oli ja on edelleen rankkaa lapsille. Mutta myös helpotus, nyt heillä on kaksi paremmin voivaa vanhempaa. Ei tarvitse elää kodin ahdistavassa tunneilmapiirissä.
Avio- tai avioerojen yleistyminen ei varmastikaan ole ainoa syntyvyyden laskua selittävä tekijä, mutta mitä todennäköisimmin yksi muiden joukossa. Miksi siitä ei saisi puhua?
Olet muistaakseni itsekin kertonut että yksi syy siihen miksi et halua enää lapsia, on eroamisen pelko ja tietoisuus sen seurauksista. On raastavaa saada lapsi, kiintyä kovasti ja sitten eron myötä menettää lapsi, jos ei nyt kokonaan niin yleensä ainakin osittain. Aivan varmasti moni muukin ajattelee näin. Etenkin jos on joutunut seuraamaan läheltä huoltajuuskiista tai lasta, joka kärsii selkeästi matkalaukkuelämästä, tulee todennäköisesti miettineeksi lapsen hankkimista myös tätä skenaariota ajatellen.
Ja en siis ajattele että parisuhteessa pitäisi pysyä tilanteessa missä hyvänsä lapsen vuoksi tai että ydinperhe olisi automaattisesti lapselle paras ratkaisu.