Ei se vuoroviikkoisuus sitten toiminutkaan
Kerroin vähän aikaa sitten, miten teinini ehdotti, että näkisimme enemmän. Oli puhetta jopa vuoroviikkosysteemiin palaamisesta. Ihan hetken aikaa unelmoin, että saan heittää hyvästit etä-etuliitteelle.
Olin luonnollisesti innoissani. Jo se, että lapsi ehdottaa yhteisen ajan lisäämistä, on minulle rieumuvoitto. Välillähän näemme ehkä vain kerran kuukaudessa päivän tai kaksi. Tämä ei johdu huonoista väleistä, vaan siitä, hänellä on ollut omat harrastuksensa, ystävänsä ja menonsa, ja välillä olen asunut liian kaukanakin hänestä.
Jo se, että lapsi ehdottaa yhteisen ajan lisäämistä, on minulle riemuvoitto.
Varsinkin tänä vuonna asiat ovat menneet eteenpäin, ja hän on alkanut viihtymään enemmän luonani, mikä on mahtavaa, koska hänellä on yhä enemmän tietenkin myös omaa sosiaalista elämää.
Joten varovaisesti yritimme, josko näkisimme ihan viikottain, tai varsinkin joka toinen viikko enemmän – samoilla viikoilla, kun kuopuksenikin on luonani.
Hyvin nopeasti huomasimme, ettei se toimikaan. Olikin paljon kaikkea menoa ja tekemistä, ja sain usein viestin, ettei poika ehdikään tulemaan luokseni. Meillä ei ikinä pakoteta lasta menemään toiseen kotiinsa, jos hän ei halua. Tämä on toiminut siksi, että välit lapsen isän kanssa ovat hyvät ja kumpikaan ei yritä estää lapsen menemistä toisen vanhemman luokse. Ainoastaan loma-ajat ja pidemmät yhdessäoloajat päätetään vanhempien kesken ja niistä ei jousteta. Muutoin poika saa arkena liikkua vapaasti kotiensa väliä.
Välit lapsen isän kanssa ovat hyvät ja kumpikaan ei yritä estää lapsen menemistä toisen vanhemman luokse.
Minusta tämä on ollut hyvin lapsiystävällinen ratkaisu varsinkin nyt, kun hän on jo isompi. Emme yritä keinotekoisesti pakottaa viettämään aikaa jossain, jossa hän ei halua. Tämä voi kuulostaa siltä, että hän saa vapaasti liikkua missä haluaa, mutta näin ei kuitenkaan ole. Me vanhemmat tiedämme, missä hän kulloinkin menee ja mitkä ovat kotiintuloajat.
Yhdessäoloaikamme on kuitenkin lisääntynyt, joten asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Olen tietenkin surullinen, ettemme näe ihan joka toinen viikko, kuten aluksi innostuin, mutta toisaalta näemme enemmän kuin vielä puoli vuotta sitten. Täytyy silti myöntää, että tuntui tosi pahalle hetkellisesti. Sydäntä kouraisi, kun ei se vuoroviikkoisuus toiminutkaan.
Olen oppinut teinin etävanhempana olemaan hyvin joustava – on oikeastaan pakkokin.
Olen oppinut teinin etävanhempana olemaan hyvin joustava – on oikeastaan pakkokin. Olen tehnyt mahdollisimman paljon sen eteen, että voimme nähdä niin usein kun hän haluaa. Muutin häntä lähemmäksi ja olen järjestänyt kotitilanteeni niin, että luokseni saa aina tulla, vaikkei etukäteen olisi edes sovittukaan.
Lue myös: Miksi minusta tuli etä-äiti?
Ehkä se jonain päivänä tarkoittaa vuoroviikkoisuutta, tai sitten ei. Pääasia, että me kaikki voimme hyvin. Ja nyt me voimme.
Terveisin, Helka
Kommentit