Ei toinen lapsi korvaa toista

Miksi kummassa tunnet tuollaista, jos kerta vietät kuopuksesi kanssa paljon aikaa?

Sain tuollaisen palautteen tekstiini, jossa kerroin ahdistuksesta, jota tunnen, koska en voi viettää aikaani etäpoikani kanssa. Kommentin kirjoittaja viittaa siihen, että olen nuoremman lapseni kanssa enemmän kuin esikoiseni kanssa.

Hyvänen aika! Eihän toinen lapsi mitenkään korvaa toista!

Se, että saan onnekseni olla kuopukseni kanssa vuoroviikoin, ei mitenkään poista sitä tuskaa ja ahdistusta, jota koen, koska olen ulkopuolinen esikoiseni arkeen. Mainitsemassani tekstissäni kuvasin, miltä tuntuu, kun ei voi nähdä omaa lastaan, vaikka haluaisi. Miltä tuntuu äidin ikävä oman lapsensa luokse. Vaikka rakastankin kuopustani yli kaiken, silti tuo ikävä esikoisen luo on ja pysyy. Minusta on todella kummallista, että kommentoija kuvittelee, että toinen lapsi voisi korvata esikoisen kaipuuni ja ikäväni häntä kohtaan.

Eräälle etä-äidille on käynyt vähän samoin. Kun hän erosi miehestään ja jonkin ajan kuluttua löysi uuden parisuhteen ja tuli siinä raskaaksi, entinen kumppani pudotti hänelle melkoisen pommin: no sittenhän voit luopua tästä toisesta lapsesta ja antaa sen minulle. Sittenhän meillä molemmilla on lapset.

Siis mitä ihmettä? Olen pöyristynyt tällaisista kommenteista. Miten kukaan voi kuvitella, että joku, joka ryhtyy tekemään uutta lasta, voisi luopua jo olemassaolevasta lapsestaan? Miten mitenkään uusi lapsi voisi korvata vanhempaa lasta?

On absurdia kuvitella, että toisen lapsen menettäminen nollaantuisi sillä, että saa uuden lapsen.

Jokaikinen lapsi on ainutkertainen lahja, oma persoonansa ja uniikki vanhemmilleen.

Yhtä pöyristynyt olin kuullessani kommentteja tekstiini sterilisaation saannin vaikeudesta. Useat naiset kertoivat, miten olivat kuulleet samanlaisen kommentin lääkäreiltään, jotka olivat kieltäytynyeet tai ainakin voimakkaasti olleet vastaan naisen sterilisaatiota:

Entäs jos kaikki lapsesi kuolevat vaikkapa auto-onnettomuudessa? Etkö silloin haluaisikin kuitenkin lisää lapsia?

Tässä kyllä ollaan jo lääkärin etiikan äärirajoilla. Miten kukaan voi sanoa kenellekään vanhemmalle noin, varsinkaan lääkäri? Ensiksikin tuoda esiin jokapäiväisenä juttuna, että jospa lapset kuolevatkin. Sitten vielä esittää, että uudet lapset jotenkin korvaisivat menetetyt.

En yhtään ihmettele, miksi kommentteja minulle antaneet äidit olivat syystäkin järkyttyneitä lääkäriensä sanoista.

Jokainen lapsi on meille aarre. Jokainen on tärkeä. Kukaan ei korvaa toista.

 

Terveisin, Etä-äiti

Seuraathan jo Facebook-sivujani?