”Ei tuon näköisen kauan sinkkuna tarvitse juosta”

Kun kerroin erostani eräässä Facebook-ryhmässä, sain tämän kommentin yhdeltä sen jäseneltä. Jäin miettimään. Hän varmasti tarkoitti hyvää, jopa kehui minua, mutta pitäisikö tästä siis nyt olla iloinen vai sittenkin hämmentynyt, ärsyyntynyt tai loukkaantunut?

Eipä sitä itse voi edes liiemmälti vaikuttaa siihen, minkänäköisenä sitä tähän maailmaan syntyy.

Ennen kaikkea tuollainen kommentti kuitenkin pelottaa. Eihän ulkonäöllä pitäisi olla vaikutusta sellaiseen, eihän? Ulkoinen olemus ja varsinkin ulkonäkömme muuttuu koko ajan. Sitä vanhenee, ryppyyntyy, muuttuu joka tapauksessa erinäköiseksi. Ei kukaan ole nuori ikuisesti. Ulkonäkö ei myöskään kerro juuri yhtään mitään ihmisestä. Eipä sitä itse voi edes vaikuttaa siihen, minkänäköisenä sitä tähän maailmaan syntyy.

Miltä minä näytän ulkoisesti, ei varmasti ole vaikuttanut parisuhteitteni alkamiseen tai päättymiseen mitenkään. Tai ainakin niin kovasti haluan uskotella. Minkälaisessa maailmassa elän, jos jokin näin pinnallinen seikka vaikuttaisi sellaiseen?

Jos sinkkuus tai seurustelu on ulkonäöstä kiinni, on se ihan järkyttävän pelottavaa.

Jos sinkkuus tai seurustelu on ulkonäöstä kiinni, on se ihan järkyttävän pelottavaa. Ja vaikkei se olisikaan, on se kuitenkin valitettavasti täysin ilmiselvää, että ulkonäköä katsotaan ja arvioidaan mahdollisessa tulevassa seurustelukumppanissa. Tinderissä ja muissa seuranhakusovelluksissa kuvat ovat lähes ainoa asia, mitä toisesta näkee. Ja mitä ihmettä ne kuvat nyt sitten minustakaan esimerkiksi kertovat? Ja sitten saa kommentteja, kuten:

Ootpa kaunis, ihme että olet vielä sinkku.
Ei uskois teini-ikäisen äidiksi.
Hyvä perse.
Upee tukka, kauniit sääret, kaunis vartalo.
Ei tuon näköinen sinkkuna kauan juoksentele.

Olen tekopyhä kimpaatuessani tuosta kommentista kun samalla tiedän, että itse pyyhin Tinderissä kuvia vasemmalle ajatuksella hyi, onpa ruma.

Voisi luulla, että nuo kommentit imartelisivat. Mutta lähinnä ne ärsyttävät. Jos tärkeintä on se, miltä näyttää, aika ohueksi jää mitkään mahdollisuudet pysyviin ihmissuhteisiin. Koska tärkeimmät ominaisuutemme eivät näy päälle päin, eivät lainkaan. Ulkonäkö on vain pintaa ja hyvin nopeasti ne muut asiat käyvät tärkeämmiksi kuin se, miltä toinen näyttää. 

Koen melkein loukkaavana tai ainakin jokseenkin kummallisena, että joku voi kommentoida sinkkuuttani tai sen loppumista ulkonäköni perusteella. Ja samalla kuitenkin kun onhan sillä ulkonäöllä väliä. Olen tekopyhä kimpaatuessani tuosta kommentista kun samalla tiedän, että itse pyyhin Tinderissä kuvia vasemmalle ajatuksella hyi, onpa ruma. Mistä sitä tietää, kuinka upea ihminen kuvan takana on?

Mikä minä olen kimpaantumaan perse-kommenteista, kun teen täysin samalla tavalla? Onko yhteiskuntamme todella näin ulkonäköpainotteinen, että itsekin tekee ulkonäöllistä kategorisointia täysin luonnollisesti, helposti ja alitajuisesti?

Voiko kukaan rakastua ruttuiseen ihmiseen vai onko häneen pitänyt rakastua jo ruttuuntumattomuuden aikana?

Ulkonäön merkitys tässä yhteiskunnassa voi ehkä ahdistaa, mutta se on kuitenkin sanomattakin selvää, että merkitystä sillä on. Kun vanhenee ja rypistyy, voikin kysyä kuten PMMP: rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen? Mutta jos onkin silloin ruttuisena yksin? Voiko kukaan rakastua ruttuiseen ihmiseen vai onko häneen pitänyt rakastua jo ruttuuntumattomuuden aikana?

Onko minun pelättävä sitä, että kun vanhenen, ulkonäköni muuttuu ja sitten sitä onkin kurjuutta kerrakseen? Milloin ulkonäöstä tuli toisten arvostelun tärkein kriteeri?

Lue myös:
Tissini ovat pienet – voinko olla naisellinen?
Jyllannin suomineito: Onko lihavuus The new black?

Terveisin, Etä-äiti

Facebook || Instagram || Twitter